Lue keskustelun säännöt.
Näitkö lapsena erityislapsia? Jos et, minkä ikäisenä erityislapset tai -aikuiset ilmestyivät elämääsi?
Kommentit (62)
Apukoulussa olivat aparit, ja se oli vähän nolo juttu olla siellä. Nyt on tällainen kaunisteltu nimi "erityislapsi". :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apukoulussa olivat aparit, ja se oli vähän nolo juttu olla siellä. Nyt on tällainen kaunisteltu nimi "erityislapsi". :D
Niin että jos joku syntyy esim. aivovamman kanssa, joka tekee esim. oppimisesta normaalia haastavampaa, niin on ihan ok eristää, syrjiä ja nimitellä häntä mahdollisimman näkyvästi?
Jestas, taitaa itselläsi olla joku aika paljon vakavampikin vamma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.
Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.
Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.
Kyllä muuten pitää, koulun tavoitteena on inkluusio, jossa erityisoppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin ja kaikki saavat kärsiä. Ne ns. tavalliset lapset alkavat käyttäytyä kuin erityiset, vaikka muuta toivotaan. Ennen, kansa- ja oppikoulussa, luokka rauhoittui kun häirikkö poistettiin.
Ei, kyllä he olivat apukoulussa ja samassa koulussa oli tarkkailuluokatkin. Heillä omat pihat.
Lapissa kehitysvammaiset kai piilotettiin, en muista yhtään. 🤔
Eiku olihan toimintakeskukset. Ehkä vain en ole kiinnittänyt huomiota heihin.
Olin lapsena päiväkodissa, jossa oli myös kehitysvammaisia lapsia.
Tietysti tämä vaikutti minuun niin, että olen aina pitänyt vammaisia ihmisinä siinä missä muitakin. Eivät aiheuta mitään erilaisia tunteita kohdatessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, koska olin sellaisessa päiväkodissa, missä kehitysvammaisia lapsia oli otettu osaksi tavallisia lapsiryhmiä. Meille kaikille opetettiin esim. samoja tukiviittomia kuin näille erityslapsille. Jälkikäteen ajateltuna tosi hienoa, että pääsi jo pienenä näkemään, ettei heissä ole mitään pelättävää tai oudoksuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei, kyllä he olivat apukoulussa ja samassa koulussa oli tarkkailuluokatkin. Heillä omat pihat.
Lapissa kehitysvammaiset kai piilotettiin, en muista yhtään. 🤔
Eiku olihan toimintakeskukset. Ehkä vain en ole kiinnittänyt huomiota heihin.
Meillä oli saman koulun yhteydessä, mutta toisessa rakennuksessa. Mutta siinä oli myös käsityö- ja kotitalousluokat ( yläasteelaiset tulivat sinne näille tunneille myös) ja 5-6 luokat. 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se mikään haukkumasana ollut edes silloin aikoinaan, vähän niin kuin n-sanakin oli neutraali vielä lapsuudessani. En mielestäni ole ketään haukkunut. :O Oletin, että aloittaja haki juuri tätä muutosnäkökulmaa tässä.
Ja nämä erityislapsiksi luokiteltavat tosiaan on monenlaisia nykyisin, ei ole välttämättä mitään varsinaista fyysistä rajoitetta (ilmeisesti vamma-sanakin on nykyisin poliittisesti epäkorrekti). Lähinnä tuntuu vain, että melkein jokaisella lapsella on nykyisin joku diagnoosi nykyisin ja siten ovat "erityisiä" (periaatteessa jokainen on toki ainutlaatuinen ja erityinen...), kun ennen näitä asioita pidettiin enemmän luonteenpiirteenä, esim. Kalle on rasavilli jne.
T. Apukoululaisista (apareista) kirjoittanut
Jossain vaiheessa 90-luvulla(?) puhuttiin myös esystä (tarkkis) ja ehasta/emusta (oppimisongelmaiset).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.
Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.
Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.
Kyllä muuten pitää, koulun tavoitteena on inkluusio, jossa erityisoppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin ja kaikki saavat kärsiä. Ne ns. tavalliset lapset alkavat käyttäytyä kuin erityiset, vaikka muuta toivotaan. Ennen, kansa- ja oppikoulussa, luokka rauhoittui kun häirikkö poistettiin.
Ei tarkoitus ole todellakaan laittaa kaikkia kärsimään. Tarkoitus on toteuttaa ihan meidän kaikkien ihmisoikeuksia; sillä erityislapsellakin pitäisi olla oikeus käydä omaa lähikoulua oman vertaisryhmän kanssa - tuettuna. Se että tuki ei ole seurannut näiden lasten mukana ei ole niiden lasten eikä koulun vika. Kuka tahansa meistäkin tai meidän lapsista voi koska tahansa vammautua tai saada erityislapsen. Sitten voi pohtia onko se moraalisesti oikein leimata ja eristää näitä lapsia muista niinkuin historian saatossa on tehty. Vähintäänkin niitä pienluokkia pitäisi löytyä joka koulusta, mihin näitä lapsia voitaisiin sijoittaa.
Kannattaa myös muistaa että nämä lapset tulee aikuistuttaan todella kalliiksi, jos heitä ei ole saatu kuntoutettua ja integroitua ihan meidän tavalliseen yhteiskuntaan.
Ala-asteen aikana samassa pihassa oli apukoulu ja aparit olivat välkällä samassa pihassa. Mun mielestä oli hyvä että "opiskelivat" erikseen sillä jos käyttäytyivät poikkeavasti välitunnin aikana, heitä ei kiusattu kun tiedettiin etteivät olleet ihan terveitä.
Luokan omituisia muistaakseni kiusattiin kun aina esim vuorollaan lukeminen pysähtyi Pekkaan tai Liisan kun eivät vaan osanneet. Tukiopetusta saivat lukemiseen. Häiriköt heitettiin pihalle ja jos tarpeeksi perceili, päätyi tarkkikselle jossa oli 7 henkeä vaikka kyseessä oli iso koulu ja meidänkin luokalla oli 33 oppilasta.
Sillon ei ollut joka toinen erityinen. Allergioita oli koko luokalla yhdellä mansikka, toisella kanamuna. En tiedä miksi muistan tämän :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mikään haukkumasana ollut edes silloin aikoinaan, vähän niin kuin n-sanakin oli neutraali vielä lapsuudessani. En mielestäni ole ketään haukkunut. :O Oletin, että aloittaja haki juuri tätä muutosnäkökulmaa tässä.
Ja nämä erityislapsiksi luokiteltavat tosiaan on monenlaisia nykyisin, ei ole välttämättä mitään varsinaista fyysistä rajoitetta (ilmeisesti vamma-sanakin on nykyisin poliittisesti epäkorrekti). Lähinnä tuntuu vain, että melkein jokaisella lapsella on nykyisin joku diagnoosi nykyisin ja siten ovat "erityisiä" (periaatteessa jokainen on toki ainutlaatuinen ja erityinen...), kun ennen näitä asioita pidettiin enemmän luonteenpiirteenä, esim. Kalle on rasavilli jne.
T. Apukoululaisista (apareista) kirjoittanut
Tämä on totta, ennen ei loukkaannuttu kaikesta eikä erilaisuuttakaan korostettu liiallisesti. Asiat otettiin sellaisina kuin olivat, eikä keksitty lisää merkityksiä.
Meidän ala-asteella oli apuluokka ja tarkkailuluokka. Luokallani aloitti ekalla yksi tyttö joka siirtyi parin viikon kuluttua apuluokalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaan. Olin samassa perhepäivähoidossa, jossa kävi "iltiksessä" yksi vammainen tyttö, josta jälkeenpäin tajusin, että oli down. Perhepäivähoitaja tosin kutsui tyttöä "seeppariksi", vaikka oli sillä varmaan nimikin. Omat lapsensa eivät leikkineen "seepparin" kanssa, mutta minut laittoi leikkimään. Ei tiennyt, että se oli oikeastaan aika avartavaakin, kun 6v tajusi hoksaavansa nopeammin asioita kuin 12v.
Koulussa omalla luokalla oli poika, jolla oli vähän outo katsekontakti ja joka käyttäytyi muutenkin erikoisesti. Tajusin myöhemmin hänellä olevan autistisia piirteitä. Ei ole koskaan suorittanut loppututkintoa, vaikka on opiskellut yliopistossa, tekee älykkyyteensä nähden aika rutiininomaista duunia, ei lapsia, mutta parisuhde on toisen aika erikoisen kanssa. Heillä on kaikenlaisia keräilyhommia ja muita erityiskiinnostuksia. Veljensä sanoo, että ei ihan "aikuinen", ei pystyisi kantamaan huolta jälkikasvusta, ei ymmärrä mitä sellainen tarkoittaisi (ei tosin haluakaan lapsia).
Kun olin alakoulussa, pari samassa koulussa olevaa poikaa siirrettiin ns. tarkkikselle. Oli käytöshäiriöitä ja oppimisen ongelmia. Yksi tyttö luokallani heitettiin vuoden ajan melkein jokaisella oppitunnilla käytävään, koska hillui. Sen vuoden kuluessa lopetti vähitellen hillumisen. En tiedä oppimistuloksista sillä käytävässä istumisen määrällä. Molemmat lapsensa ovat käyneet myöhemmin erityiskoulua. Varmaan äitinsäkin nykymaailmassa olisi saanut jotkut tutkimukset ja ehkä diagnoosinkin, esim. ylivilkkauteen liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mikään haukkumasana ollut edes silloin aikoinaan, vähän niin kuin n-sanakin oli neutraali vielä lapsuudessani. En mielestäni ole ketään haukkunut. :O Oletin, että aloittaja haki juuri tätä muutosnäkökulmaa tässä.
Ja nämä erityislapsiksi luokiteltavat tosiaan on monenlaisia nykyisin, ei ole välttämättä mitään varsinaista fyysistä rajoitetta (ilmeisesti vamma-sanakin on nykyisin poliittisesti epäkorrekti). Lähinnä tuntuu vain, että melkein jokaisella lapsella on nykyisin joku diagnoosi nykyisin ja siten ovat "erityisiä" (periaatteessa jokainen on toki ainutlaatuinen ja erityinen...), kun ennen näitä asioita pidettiin enemmän luonteenpiirteenä, esim. Kalle on rasavilli jne.
T. Apukoululaisista (apareista) kirjoittanut
No mun lapsuudessa apukoululainen oli kyllä haukkumasana, jolla haukuttiin sekä niitä apukoululaisia että kaikkia muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mikään haukkumasana ollut edes silloin aikoinaan, vähän niin kuin n-sanakin oli neutraali vielä lapsuudessani. En mielestäni ole ketään haukkunut. :O Oletin, että aloittaja haki juuri tätä muutosnäkökulmaa tässä.
Ja nämä erityislapsiksi luokiteltavat tosiaan on monenlaisia nykyisin, ei ole välttämättä mitään varsinaista fyysistä rajoitetta (ilmeisesti vamma-sanakin on nykyisin poliittisesti epäkorrekti). Lähinnä tuntuu vain, että melkein jokaisella lapsella on nykyisin joku diagnoosi nykyisin ja siten ovat "erityisiä" (periaatteessa jokainen on toki ainutlaatuinen ja erityinen...), kun ennen näitä asioita pidettiin enemmän luonteenpiirteenä, esim. Kalle on rasavilli jne.
T. Apukoululaisista (apareista) kirjoittanut
Tämä on totta, ennen ei loukkaannuttu kaikesta eikä erilaisuuttakaan korostettu liiallisesti. Asiat otettiin sellaisina kuin olivat, eikä keksitty lisää merkityksiä.
Tai sitten se vain tuntui sinusta siltä, kun asia ei koskettanut sinua.
Viidennellä ja kuudennella olin koulussa, jossa oli tarkkailuluokka ja meidän luokkamme. Tarkkislaiset kävivät joidenkin poikien kimppuun. Vastenmielistä käytöstä.
Luokallamme oli lastenkodissa kasvanut lapsi, jolla oli psyykkisiä ongelmia. Hän oli mielestäni mukava, mutta vaikea tausta näkyi.
Kotimme lähellä olevalla koululla opiskeli myös kehitysvammaisia. Heitä näki toisinaan.
Kyllä, mun lapsuudessa tosiaan oli tarkkikaet ja apukoulut; tosin seula oli kova, että sellaiselle pääsi.
Monenlaisista oppimis- ja keskittymisvaikeuksia oli tavallisilla luokilla eikä niihin kiinnitetty huomiota; huonot arvosanat otettiin vastaan ja todettiin ettei sille mitään voi. Esim luki- ja keskittymishäiriöt käsiteltiin lähinnä tyhmyytenä.
Muistan sellaisenkin, kun yhden ison talon lapset eivät pärjänneet koulussa, niin todettiin, että samanlainen oli isänsäkin - eikä asialle tehty mitään. Mä olen ajatellut, että taatusti joku perinnöllinen häiriö lukemisessa tai hahmottamisessa. Tuskin ällissä on mitään vikaa, ihan menestyksekästä liiketoimintaa pyörittää sekin poika nyt.
Onneksi on menty paljon eteenpäin.
Naapurissa oli down-tyttö, toisessa naapurissa lievästi kehitysvammainen. Kaikki otettiin leikkeihin mukaan ja jokaiselle löytyi oma paikkansa. Kyläkoulussa oli jo 60-70-luvulla onkinlaista eriytettyä opetusta. Asuimme maalla, pienessä kylässä Etelä-Suomessa. Tämä ns.lievästi kehitysvammainen on tätä nykyä erittäin tietäväinen mm. kunnallispolitiikasta ja rakennusasioista.
Luulen että erilaisuudella ei tällaisessa pikkupaikassa ollut juuri merkitystä.
Meidän koulussa oli myös tarkkailuluokka, mutta siellä opiskelivat he joilla oli käytösongelmia ja varmaan oppimisongelmia toki myös. Ja sitten oli ne harjaantumisluokat erikseen. Ja samassa koulussa myös ns.perusluokat myös. Iso koulu kylläkin.