Miten te jotka ette saa tulevaisuudessa perintöä niin jaksatte

En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, ettei perintöä ole tulossa. Minusta on ihan selvää, että itse hankitaan kaikki, mitä tarvitaan.

en oikein ymmärrä.

vaikka perisinkin jotain.



Ja persaukisiksi olemme pärjänneet erittäin hyvin, mistä tunnen suurta ylpeyttä!

Sellasta odottelu-elämää, mitään ei hankkisi, kun odottelisi tulevaa perintöä.

Paljon fiksumpaa on elää elämäänsä on sitä perintöä tulossa tai ei.

Eli itse on tienattava kaikki. Eikä tämä minusta ainakaan mitenkään vaikea juttu ole! Eli ei tässä nyt tarvitse RAATAA, jotta saa haluamansa, vaan pikkuhiljaa.. Tai ehkä mä tyydyn vaan vähempään?

Suurimmalla osalla kai omat vanhemmat ovat tulleet vanhemmiksi alle 25-vuotiaina, joten tuskin kuolevat, ainakaan molemmat, ennenkuin on itse n. 60-vuotias.



Eli onhan se perhe elätettävä joka tapauksessa.

nautin jokaisesta omasta ansaitsemastani centistä ja hankkimastani tavarasta jonka kykenen hankkimaan koska olen itse tehnyt työtä sen eteen!!

En usko, että monikaan " perinnön odottaja" elää elämäänsä konkreettisesti sitä perintöä odotellen, vaan kyllä omaisuutta hankitaan itse ihan tässä elämän varrella. Omat vanhempani ovat varakkaita ja perintönä on tulossa aikoinaan kesämökkiä, kiinteistöjä, yritys jne., mutta toivon suuresti, että vasta sitten kun olen itsekin eläkeiässä. Rahan vuoksi en haluaisi vanhempiani menettää! Ja kun he nyt ovat 46- ja 50-vuotiaita, niin en toivo perintöä ainakaan seuraavaan 25 vuoteen, eli en ennenkuin itse olen 53-vuotias, eikä mielellään vielä silloinkaan. Mielummin " teen töitä niska limassa itse" , kuten asian ilmaisit.

Reilu 5-kymppisten vanhempieni toivon elävän vielä ainakin 30 vuotta. Siinä vaiheessa on oma talo jo maksettukin, joten perinnön voi siirtää vaikka seuraavalle sukupolvelle :)

jos/kun saan perinnön... Millä mä muka ne hirveet verot maksan?

enpä ole koskan ajatellut noin. enkä ole odotellut mitään perintöä.

eipä sitä taida olla edes tulossa.

vaikka olisikin, en kyllä odottelisi. minulla on ihan oma elämä jota elän itse ja hankin tarvitsemani omin keinoin ja mahdollisuuksin.

Mutta olen siinä vaiheessa jo maksanut oman asuntolainani. Elämäni on kaukana niska limassa raatamisesta tällä hetkellä.

mutta ei voisi vähempää kiinnostaa rakentaa elämäänsä jonkun perinnön varaan. Ostettiin esim. kohtuuhintainen asunto, joka ollaan maksettu 6-7 vuoden päästä pois. Perintöä ei tod. näk. vielä tuossa ajassa ole tuloillaan.

Mikäli suvun muiden jäsenten elinikiä katsellaan, tulen olemaan itsekin eläkkeellä sitten joskus jos jotain perintöä tulee. Eipä kannata paljon niiden viimeisten vuosien varaan laskea.



Vai onko tämä ketju vain ap:n käsitys huumorista? Ei kai kukaan oikeasti noin ajattele?

Tajuatko ap, että menetät silloin jonkun läheisen, jos saat perintöä? Mahtaa olla todella syvällinen arvomaailma sulla. Itse ainakin toivon lasteni saavan pitää kaikki (iso)mummit ja (iso)papat niin pitkään kuin mahdollista.

mutta ovat nuoria ja toivottavasti elävät vielä pitkään eli toivottavasti perintöä tulee vasta joskus kun itsekin olemme vanhuksia. Senhän voi sitten siirtää suoraan lapsille, koska musta jo nyt 35 v:na tuntuu, että meillä on ihan tarpeeksi kaikkea (paitsi vapaa-aikaa)!

Äidin puolelta olen erittäin pitkäikäistä sukua, joten en todellakaan voi odottaa perintöä silloin, kun vielä pystyn käyttämään sitä muuhun kuin palveluasunnon maksuihin.



Kun on itse kaiken hankkinut, voi olla ylpeä omien kättensä töistä, joita näkee kaikkialla ympärillään. Minulle se tuo suurta tyydytystä. Olenko ainoa?

että sinun ollessasi keski-iässä lapsesi alkaa odotella kuolemistasi, jotta hänen omaisuutensa karttuu? Huh.

olen sillon 67...

En mä ajattele koko asiaa ennen kuin nyt kun kysyt.