Lue keskustelun säännöt.
Kun elämästä ei tule yhtään mitään
15.09.2020 |
On niin toivoton olo. Olen työtön, kaveriton, kroonisesti sairas, ahdistunut ja masentunut. En ikinä kuvitellut, että elämäni menisi näin, mutta tässä sitä ollaan. Elämä ei ole tuntunut enää aikoihin mielekkäältä eikä tulevaisuudelta ole mitään odotettavaa. Voiko tällaisesta suosta vielä ponnistaa ylös vai onko kuolema ainoa vaihtoehto?
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin samaa. Luen tässä 32-vuotiaana taas pääsykokeisiin, ei ole miestä, ei ole lapsia. Nuiva vuokraluukku ja pinnalliset kaverisuhteet.
Voi ponnistaa ylös. Itse olin vuosikausia vaikeasti masentunut ja syrjäytynyt. 17-28-vuotiaana elämäni oli pääosin täyttä pskaa eikä elämänhalua ollut. Nyt koen elämän ja elämisen miellyttävänä. Edelleen olen aika yksinäinen, mutta mieliala huomattavasti parempi. Opiskelen korkeakoulussa ja ehkä koulun kautta luon uusia ystävyyssuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Mietin samaa. Luen tässä 32-vuotiaana taas pääsykokeisiin, ei ole miestä, ei ole lapsia. Nuiva vuokraluukku ja pinnalliset kaverisuhteet.
Sinä voisit saada ystäviä.
Kirjoittelemalla tai vaikkapa liittymällä johonkin vapaaehtoistyöhön, yhdistykseen tms.
Hyviä ihmisiä on maailmassa paljon.
Joku voisi jopa kadehtia pääsykokeeseen lukua! Siihen vaaditaan jo paljon.
Tsemppiä lukuihin!!
Oma mietelauseeni seinällä:
Piristy! Pahin on vasta edessä. 😇
Vierailija kirjoitti:
Voi ponnistaa ylös. Itse olin vuosikausia vaikeasti masentunut ja syrjäytynyt. 17-28-vuotiaana elämäni oli pääosin täyttä pskaa eikä elämänhalua ollut. Nyt koen elämän ja elämisen miellyttävänä. Edelleen olen aika yksinäinen, mutta mieliala huomattavasti parempi. Opiskelen korkeakoulussa ja ehkä koulun kautta luon uusia ystävyyssuhteita.
Miten sait elämänhalun takaisin?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin samaa. Luen tässä 32-vuotiaana taas pääsykokeisiin, ei ole miestä, ei ole lapsia. Nuiva vuokraluukku ja pinnalliset kaverisuhteet.
Minusta sinun tilanteesi ei vaikuta kovin huonolta. Miksi mainitsit vuokraluukun? En ymmärrä, mitä pahaa siinä on.
M31 (Ei naista, lapsia eikä töitä, vuokrakämppä ja kavereita vain yksi, jota tapaan harvoin)
Mulla samanlainen tunne. Itse olen koittanut ponnistella ja nähnyt vaivaa mutta tässä sitä ollaan työttömänä 31-vuotiaana pienessä vuokraluukussa vaikka korkeakoulututkintokin löytyy ja kokemusta työelämästä. Silti kierrän kehää pätkätyöstä pätkätyöhon ja viimeisintä inhosin niin että terveys melkein meni. Nyt taas mietin mitä sitä elämällään tekee, kun järjetön ponnistelu kaan ei tuota tulosta ja tässä sitä taas ollaan tyhjän päällä ja unelmat valuu yhä kauemmas ja kauemmas taas kerran... Olen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja kauhukuvat vilisevät päässä miten en saa vaikka koskaan enää sitä kunnon työtä jne. Tuntuu, että poljen vaan paikallaan elämässä ja olen koko ajan lähtökuopissa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap!
Olen ihan samassa jamassa.
En valitettavasti osaa antaa neuvoa tai lohduttaa.
Mutta et ole (valitettavasti) ainoa....
Millainen sairaus? Mikä ilahduttaa sinua? Samassa tilanteessa yrittäisin keskittyä itseeni. Osta kauniita vaatteita, kukka kotiin, hyvää ruokaa... Siitä se lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tunne. Itse olen koittanut ponnistella ja nähnyt vaivaa mutta tässä sitä ollaan työttömänä 31-vuotiaana pienessä vuokraluukussa vaikka korkeakoulututkintokin löytyy ja kokemusta työelämästä. Silti kierrän kehää pätkätyöstä pätkätyöhon ja viimeisintä inhosin niin että terveys melkein meni. Nyt taas mietin mitä sitä elämällään tekee, kun järjetön ponnistelu kaan ei tuota tulosta ja tässä sitä taas ollaan tyhjän päällä ja unelmat valuu yhä kauemmas ja kauemmas taas kerran... Olen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja kauhukuvat vilisevät päässä miten en saa vaikka koskaan enää sitä kunnon työtä jne. Tuntuu, että poljen vaan paikallaan elämässä ja olen koko ajan lähtökuopissa. :(
Sinnittele siihen asti, että pandemia on ohi ja lähde Suomesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin samaa. Luen tässä 32-vuotiaana taas pääsykokeisiin, ei ole miestä, ei ole lapsia. Nuiva vuokraluukku ja pinnalliset kaverisuhteet.
Minusta sinun tilanteesi ei vaikuta kovin huonolta. Miksi mainitsit vuokraluukun? En ymmärrä, mitä pahaa siinä on.
M31 (Ei naista, lapsia eikä töitä, vuokrakämppä ja kavereita vain yksi, jota tapaan harvoin)
Niin ja noista ongelmista minua harmittaa lähinnä naisettomuus. Töitä voisin kyllä tehdä välillä, mutta 8-16 vakityötä en pahemmin halua.
M31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tod. ole teidän vika vaan puhtaasti yhteiskunnan!
Olen itse 29v ja viime aikoina puhunut monien eri ikäisten ihmisten kanssa. Kaikki suht tyytyväisiä elämään niin kauan ku elää omassa kuplassa kuten minakin. Sitten kun se tulee työelämään, ylipäätän tähän kovaan, kylmään ja typerään ilmapiiriin ja maailmanmenoon niin ei kukaan koe pärjäävänsä eikä tykkää.
Vanhemmat ihmiset sanovat että ennen vanhaa oli jollain tavalla helpompaa. Kävelit sisään ja sait töitä. Riitti että ne näki että olet siisti ihminen.
Tietokoneet ja tietoyhteiskunta on kadottanut tietylaista viisautta ja vaistoa. Siksi mikään ei nykyään suju!
Ihmiset ovat kuin ilottomia robotteja, koko maailmassa eikä vain Suomessa!
Mitä olet ap tehnyt esimerkiksi viimeisen kuukauden aikana tuon asian eteen. Olet kroonisesti sairas. Siis millä tavalla? Fyysisesti vai psyykkisesti.
Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni. Siivonnut kotiasi joka päivä 15 min. Vienyt kaikki ylimääräiset lehdet ja tavarat roskiin ,mitä et ole käyttänyt viiteen vuoteen. Pessyt ikkunat. Käynyt 10 minuuttia edes alkuun kävelemässä ulkona. Siis alkanut pitää itsestäsi ja kodista huolta. Tuohon et tarvitse euroakaan rahaa. Hieman sohvalta ylös nousua ja pientä askaretta. Vielä 90- vuotiaat mummotkin tekee tuota.
Puhdas koti ja roinasta vapaa koti tuo jo hyvää mieltä.
Kerro, niin keksitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua vähätellä tällä toivottomuuden tunnettasi, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta kämppä-kun-läävä-en-tiedä-mistä-aloittaisin-siivouksen liian ison seinän edessä seisomisesta. Niinkuin 4/4 kertoo, niin kyllä toivoa on ja asiat pystyy muuttamaan. Koko elämää ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Edes keittiötä ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Edes keittiön pöytää ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Riittää kun siivoaa yhden asian kerrallaan, vaikka se olisi sitten ainoa asia jonka tekee ja toimittaa koko päivänä. Kunhan niitä juttuja, pieniä muutoksia, askelia, ottaa joka päivä tai edes joka toinen.
Masennukseenhan liittyy aloitekyvyttömyys. Olisiko sinulla joku perheenjäsen, joka voisi auttaa sinua tekemään itsellesi muutostyölistan? Ihan konkreettisesti kodin eli sen lähiympäristönsä siivous on hyvä ensimmäinen askel. Sotkuinen koti alleviivaa ja muistuttaa jatkuvasti siitä, että elämästä ei näyttäisi tulevan yhtään mitään. Kun saa kodin järjestykseen niin samalla lailla saa kyllä elämänsäkin järjestykseen. Pitää vaan saada aloitettua jostakin.
Ongelmien listaaminen yleensä auttaa alkuun pääsemiseksi. Aikaansaavat ihmiset ovat hyvin organisoituneita. Se on taito, jonka jokainen voi opetella. Mikä on pielessä ja vaihtoehtoja miten se korjaantuisi (työttömyys --> työpaikka, osa-aikatyö, oppisopimuspaikka, opiskelupaikka, kansalaisopiston iltakurssi, vapaaehtoistyö?) ja askeleet jotka pitää ottaa jotta asiat etenee (nettihaku vaihtoehdoista, puhelinsoitto, hakemuslomakkeen täyttö). Onko krooninen sairaus hoidossa? Mitä pitää tehdä, että sairaudesta olisi vähemmän haittaa elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tunne. Itse olen koittanut ponnistella ja nähnyt vaivaa mutta tässä sitä ollaan työttömänä 31-vuotiaana pienessä vuokraluukussa vaikka korkeakoulututkintokin löytyy ja kokemusta työelämästä. Silti kierrän kehää pätkätyöstä pätkätyöhon ja viimeisintä inhosin niin että terveys melkein meni. Nyt taas mietin mitä sitä elämällään tekee, kun järjetön ponnistelu kaan ei tuota tulosta ja tässä sitä taas ollaan tyhjän päällä ja unelmat valuu yhä kauemmas ja kauemmas taas kerran... Olen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja kauhukuvat vilisevät päässä miten en saa vaikka koskaan enää sitä kunnon työtä jne. Tuntuu, että poljen vaan paikallaan elämässä ja olen koko ajan lähtökuopissa. :(
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut ylläolevan tekstin :o Minäkin olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tosiaan nyt alkaa olla jo mitta täynnä kun ei koskaan tilanne parane.. :( -ap
No ei lapset nyt ainakaan pelkkää onnea tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tunne. Itse olen koittanut ponnistella ja nähnyt vaivaa mutta tässä sitä ollaan työttömänä 31-vuotiaana pienessä vuokraluukussa vaikka korkeakoulututkintokin löytyy ja kokemusta työelämästä. Silti kierrän kehää pätkätyöstä pätkätyöhon ja viimeisintä inhosin niin että terveys melkein meni. Nyt taas mietin mitä sitä elämällään tekee, kun järjetön ponnistelu kaan ei tuota tulosta ja tässä sitä taas ollaan tyhjän päällä ja unelmat valuu yhä kauemmas ja kauemmas taas kerran... Olen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja kauhukuvat vilisevät päässä miten en saa vaikka koskaan enää sitä kunnon työtä jne. Tuntuu, että poljen vaan paikallaan elämässä ja olen koko ajan lähtökuopissa. :(
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut ylläolevan tekstin :o Minäkin olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tosiaan nyt alkaa olla jo mitta täynnä kun ei koskaan tilanne parane.. :( -ap
Siis juuri tuo tunne, että vaikka kuinka yrität ja venyt ja näet vaivaa niin ei silti. Kauhea työ ihan tyhjän takia, kun silti ollaan ja palataan aina lähtökuoppiin. Ei pitäisi verrata muihin, mutta tuntuuhan se epäreilulta, kun opiskelukaverit vieressä pääsee hyviin tai edes ihan ok vakitöihin kummatkin suhteen osapuolet, ostavat talon, menevät naimisiin ja saavat perheen ja siltä, että miksi itsellä on niin huono tuuri,että periaatteessa itselläkin on suht samat kortit mut silti ovet ei aukea ja elämä vaan junnaa. Sitä on vaikea hyväksyä ja yrittää yhä ajatella positiivisesti, kun valtava yrittäminen ei tuo itselle samaa.
Vierailija kirjoitti:
En halua vähätellä tällä toivottomuuden tunnettasi, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta kämppä-kun-läävä-en-tiedä-mistä-aloittaisin-siivouksen liian ison seinän edessä seisomisesta. Niinkuin 4/4 kertoo, niin kyllä toivoa on ja asiat pystyy muuttamaan. Koko elämää ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Edes keittiötä ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Edes keittiön pöytää ei tarvitse siivota yhdellä kertaa. Riittää kun siivoaa yhden asian kerrallaan, vaikka se olisi sitten ainoa asia jonka tekee ja toimittaa koko päivänä. Kunhan niitä juttuja, pieniä muutoksia, askelia, ottaa joka päivä tai edes joka toinen.
Masennukseenhan liittyy aloitekyvyttömyys. Olisiko sinulla joku perheenjäsen, joka voisi auttaa sinua tekemään itsellesi muutostyölistan? Ihan konkreettisesti kodin eli sen lähiympäristönsä siivous on hyvä ensimmäinen askel. Sotkuinen koti alleviivaa ja muistuttaa jatkuvasti siitä, että elämästä ei näyttäisi tulevan yhtään mitään. Kun saa kodin järjestykseen niin samalla lailla saa kyllä elämänsäkin järjestykseen. Pitää vaan saada aloitettua jostakin.
Ongelmien listaaminen yleensä auttaa alkuun pääsemiseksi. Aikaansaavat ihmiset ovat hyvin organisoituneita. Se on taito, jonka jokainen voi opetella. Mikä on pielessä ja vaihtoehtoja miten se korjaantuisi (työttömyys --> työpaikka, osa-aikatyö, oppisopimuspaikka, opiskelupaikka, kansalaisopiston iltakurssi, vapaaehtoistyö?) ja askeleet jotka pitää ottaa jotta asiat etenee (nettihaku vaihtoehdoista, puhelinsoitto, hakemuslomakkeen täyttö). Onko krooninen sairaus hoidossa? Mitä pitää tehdä, että sairaudesta olisi vähemmän haittaa elämässä?
Koti on kyllä tosiaan tällä hetkellä aika kaaos.. Pyrin sen aina noin kolmen viikon välein tehosiivoamaan ja pienempiä siivouksia välissä, mutta jostain syystä en saa pidettyä sitä siistinä hetkeä kauempaa. Tuossakin taustalla on ehkä sellainen ajatus, että miksi nähdä vaivaa kun paikat kuitenkin sotkeutuu ja kohta joutuu taas uudelleen siivoamaan.
Tiedän, että omassa asenteessani olisi parantamisen varaa, mutta olen tosiaan yrittänyt muuttaa tilannettani. Olen hakenut töitä, yrittänyt hoitaa sairauttani ja tutustua ihmisiin, mutta mikään ei ole jatkuvasta yrittämisestä huolimatta tuottanut tulosta. En siis ole täysin toimintakyvytön ja lamaantunut (vielä), mutta tällä menolla kovaa vauhtia sitä kohti menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tunne. Itse olen koittanut ponnistella ja nähnyt vaivaa mutta tässä sitä ollaan työttömänä 31-vuotiaana pienessä vuokraluukussa vaikka korkeakoulututkintokin löytyy ja kokemusta työelämästä. Silti kierrän kehää pätkätyöstä pätkätyöhon ja viimeisintä inhosin niin että terveys melkein meni. Nyt taas mietin mitä sitä elämällään tekee, kun järjetön ponnistelu kaan ei tuota tulosta ja tässä sitä taas ollaan tyhjän päällä ja unelmat valuu yhä kauemmas ja kauemmas taas kerran... Olen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja kauhukuvat vilisevät päässä miten en saa vaikka koskaan enää sitä kunnon työtä jne. Tuntuu, että poljen vaan paikallaan elämässä ja olen koko ajan lähtökuopissa. :(
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut ylläolevan tekstin :o Minäkin olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tosiaan nyt alkaa olla jo mitta täynnä kun ei koskaan tilanne parane.. :( -ap
Siis juuri tuo tunne, että vaikka kuinka yrität ja venyt ja näet vaivaa niin ei silti. Kauhea työ ihan tyhjän takia, kun silti ollaan ja palataan aina lähtökuoppiin. Ei pitäisi verrata muihin, mutta tuntuuhan se epäreilulta, kun opiskelukaverit vieressä pääsee hyviin tai edes ihan ok vakitöihin kummatkin suhteen osapuolet, ostavat talon, menevät naimisiin ja saavat perheen ja siltä, että miksi itsellä on niin huono tuuri,että periaatteessa itselläkin on suht samat kortit mut silti ovet ei aukea ja elämä vaan junnaa. Sitä on vaikea hyväksyä ja yrittää yhä ajatella positiivisesti, kun valtava yrittäminen ei tuo itselle samaa.
No jep! Itselläni oli aina kuvitelma, että elämäni menisi jotakuinkin noin kuin yllä kuvailit opiskelukaveriesi elämää, mutta ei se mennytkään sitten niin.. Toki olen vielä suht nuori ja ehdin "saavuttaa" samat asiat, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat niin kovin kaukaisilta ja mahdottomilta :/ -ap
Kyllä voi tuollaisestakin suosta vielä ponnistaa, älä menetä toivoasi! Aina löytyy joku syy elää.