Onko ihminen joka suurista vastoinkäymisistä huolimatta

itse olen tullut ensi katkeraksi, mutta päässyt siitä ehkä jo eroon ajan kanssa. Mutta joskus ajattelen, että vaikka olen kovin tunteellinen ja empaattinen, niin vastoinkäymisten suhteen olen ehkä jonkun mielestä vähän kylmä. Jos jollakin kuolee esim. 90-vuotias mummo, ymmärrän kyllä sen, että se on surullinen tapahtuma, mutta en osaa tukea sellaista henkilöä tai kuunnella hänen valitustaan siitä, miten häntä on kohdannut tällainen kauhea vastoinkäyminen. Ehkä se ei ole sittenkään kylmyyttä, vaan sitä, että osaa suhteuttaa elämän tapahtumia oikeisiin mittasuhteisiin. Tarkoitan siis sitä, että ymmärtää joidenkin elämän surujen vain kuuluvan asiaan ja jokaisen elämään, eikä pidä niitä varsinaisina vastoinkäymisinä. Sillä tavoin olen ehkä kuitenkin kylmä, että en osaa tosiaan eläytyä jokun valituksiin jostain kamalista vastoinkäymisistä, jos ne ovat elämässä väistämättä eteen tulevia tapahtumia.

Vierailija kirjoitti:

itse olen tullut ensi katkeraksi, mutta päässyt siitä ehkä jo eroon ajan kanssa. Mutta joskus ajattelen, että vaikka olen kovin tunteellinen ja empaattinen, niin vastoinkäymisten suhteen olen ehkä jonkun mielestä vähän kylmä. Jos jollakin kuolee esim. 90-vuotias mummo, ymmärrän kyllä sen, että se on surullinen tapahtuma, mutta en osaa tukea sellaista henkilöä tai kuunnella hänen valitustaan siitä, miten häntä on kohdannut tällainen kauhea vastoinkäyminen. Ehkä se ei ole sittenkään kylmyyttä, vaan sitä, että osaa suhteuttaa elämän tapahtumia oikeisiin mittasuhteisiin. Tarkoitan siis sitä, että ymmärtää joidenkin elämän surujen vain kuuluvan asiaan ja jokaisen elämään, eikä pidä niitä varsinaisina vastoinkäymisinä. Sillä tavoin olen ehkä kuitenkin kylmä, että en osaa tosiaan eläytyä jokun valituksiin jostain kamalista vastoinkäymisistä, jos ne ovat elämässä väistämättä eteen tulevia tapahtumia.

Sama täällä. Jatkuvat vastoinkäymiset kovettavat henkilön. Hymyileminenkin loppuu 🙁