Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, kun oma äitini suosii veljeäni
11.09.2020 |
Tämä on nyt ihan vaan avautuminen. Surettaa, kun oma äitini ei jaksa auttaa minua, mutta veljeni perheelle ei ikinä sano ”ei”. Ymmärrän kyllä, että äidilläni ei ole mitään velvollisuutta minua ja lapsiani auttaa. Ja meillä on hyvät välit ja äitini on tärkeä lapsilleni. Mutta... pahoitan mieleni, ja haluaisin siitä oppia pois! En ole koko korona-aikana pyytänyt mitään apua, koska olen häntä halunnut varjella, ettei lasten kautta vain saisi mitään altistusta. Samaan aikaan äitini on vieraillut veljeni perheessä säännöllisesti. No, tämä on jokaisen aikuisen oma valinta. Nyt kuitenkin ensimmäisen kerran siis liki puoleen vuoteen kysyin apua kahden viikon päähän, silloin on hankala tilanne iltatöitteni vuoksi, ja ihan ”logistisia” ongelmia. Kysyin siis äitiäni meille, hän asuu toisessa kaupungissa. Äiti ei pääse tulemaan. Mutta harmittaa tässä se, että äiti oli juuri yli viikon veljeni perheessä auttamassa. Mä yritän sinnitellä, ja selviänkin, kun pyydän ystäviä auttamaan, mutta harmittaa silti. Olen myös siis yksinhuoltaja, eli todellakin arki vaatii suunnittelua. No joo, tiedän, että tämä on itsekästä, nyt vain alkoi surettamaan... Tämä ei siis ole ainoa tilanne, vaan koen, että minulle on helpompi sanoa ei, ja että ei jaksa. Mihin tietenkin äidilläni on oikeus. Joskus vain toivoisin, että minulle voisikin sanoa että kyllä, tottakai autan, kun tarvitset apua, ja vaikka sitten toisille ei. Miten pääsisin näistä tunteista eroon, en halua olla katkera!
Kommentit (3)
Ymmärrän sinua tosi hyvin. Vastaavasta kokemusta. Tilanne tuskin tulee muuttumaan vaikka ottaisit asian äitisi kanssa esille. Sisar usein tajuaa paremminkin epäreiluuden, mutta ei silti ota esille. Tavallaan tuo loukkaa vielä enemmän, että tietää etuoikeudet mutta ei halua puuttua, koska hyötyy tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos lohdutuksesta! Varmaan kyse on ennenkaikkea siitä, että kyseessä on perheen nuorin, siis ”pikku”veli ja itse olen se isosisko, joka on jo lapsena huolehtinut pikkusisaruksista. Tiedän, että äitini rakastaa kaikkia lapsia ja lapsenlapsia paljon, hän varmasti haluaisi auttaa kaikkia. Mutta ei enää samalla tavalla jaksa. Ja varmaan silloin on juurikin luontevinta vastata ei sille, joka tosiaan aina on pärjännyt ja huolehtinut asioista.
Ap
Musta kuullostaa että ihan aiheesta pahoitat mielesi. Mutta ehkä äitisi ajattelee että sä pärjäät ja veljesi perheessä ollaan jotenkin avuttomampia? Tai että miniä suuttuu jos kieltäytyy auttamasta, ja että sinä ymmärrät ettei aina jaksa?
Mutta kyllä sä minusta saat pahoittaa mielesi, itsekin pahoittaisin sinun tilanteessasi.
Jos itsestäsi tuntuu kurjalta aina pettyä, niin auttaako se, ettei edes pyydä apua, koskaan. Ja sitten tapailee sitä mummoa vaan silleen rennosti. Tyyliin, jos ei paljon odota, ei niin pahasti pety? Vähän tähän tyyliin olen itse opetellut ajattelemaan samantapaisesta asiasta, ei ihan sama joten en osaa sanoa onko neuvossa järkeä.