Opposition kiukutteleva pikkupoika Orpo
Kommentit (91)
Todellakin myötähäpeä Orpon ja myös Mykkäsen käytöksestä. Ei lainkaan normaalia, eivät käyttäytyneet tuolla tavalla kun olivat hallituksessa. Ihan päälleliimattua ja epäuskottavaa.
Onhan Orpolla paksusankaiset silmälasit, joten pakko kai se on uskoa mitä mies sanoo.
Juu, hallituksen kaatamistahan me tässä helvetillisessä tilanteessa just kaivataankin. Sillä, että keskityttäisiin hoitamaan tämä tilanne ja yhteistyöllä etsimään keinoja selvitä ei tietenkään ole mitään arvoa. Orpo on pelkkä aivoton pe. RseR. Eikä.
Ai täällä taas kiukutellaan kun kun spekuloidaan pitäisikö keskituloisen saada korkeampi elintaso kuin työttömän?
Tärkeintä on että Petteri näyttää kuvissa tomeralta.
Onpa faniklubi paniikissa, kun koko ajan pitää veetuilla Orpolle.
Oikeasti he ovat huolissaan vpj-ketjusta, joka tulee ja keikauttaa nykyhallituksen ärrierit sinne mistä tulivatkin.
Demarit, vassarit ja vihreät eivät tajua hölkäsen pöläystä talousasioista tai kilpailukyvystä. Kokoomus joutuu jälleen kerran pelastamaan tämän maan. Soisi että siinä olisi auttamassa muutama muukin fiksu puolue.
Kokoomus antoi ansaittua kiitosta Sipilälle, jonka hallitus teki 80 uudistusta ja paransi työllisyyttä 140 000 ja nosti kilpailukykyä merkittävästi. Se toki helpottaa nykyhallituksen tekemiä kupruja hieman, mutta selvääkin selvempää, että sillä ei ole mitään toimivia konsteja nostaa Suomea koronakuopasta. Rautateiden rakentaminen ei ole vastaus siihen.
Vierailija kirjoitti:
Juu, hallituksen kaatamistahan me tässä helvetillisessä tilanteessa just kaivataankin. Sillä, että keskityttäisiin hoitamaan tämä tilanne ja yhteistyöllä etsimään keinoja selvitä ei tietenkään ole mitään arvoa. Orpo on pelkkä aivoton pe. RseR. Eikä.
Osuva luonnehdinta orpopojasta.
T. Kokoomuslainen joka ei ymmärrä tuota lapsellista ja älytöntä uhoa.
Vierailija kirjoitti:
Juu, hallituksen kaatamistahan me tässä helvetillisessä tilanteessa just kaivataankin. Sillä, että keskityttäisiin hoitamaan tämä tilanne ja yhteistyöllä etsimään keinoja selvitä ei tietenkään ole mitään arvoa. Orpo on pelkkä aivoton pe. RseR. Eikä.
Vähissä on olleet tyttöhallituksen ehotukset tilanteen hoitoon.
Julkisen sektorin kasvatus ei ole vastaus mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
"Me toivomme sellaista Suomea, jossa keskituloinen palkansaaja voi haaveilla siitä, että voi vielä jonain päivänä palkallaan ostaa auton.”
Myöhemmin korjasi, että asuntohan se on joka kokoomuksen Suomessa jää haaveeksi.
Samoin se, että "lapset pääsevät HYVIIN kouluihin."
Minkäslaisia koulu-uudistuksia kokoomuksen hallitusaikana tehtiinkään...
Vassari ei osaa laskea.
Jos vassari oppii laskemaan, tajuaa hän homman jujun hyvin nopeasti ja lakkaa olemasta vassari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Me toivomme sellaista Suomea, jossa keskituloinen palkansaaja voi haaveilla siitä, että voi vielä jonain päivänä palkallaan ostaa auton.”
Myöhemmin korjasi, että asuntohan se on joka kokoomuksen Suomessa jää haaveeksi.
Samoin se, että "lapset pääsevät HYVIIN kouluihin."
Minkäslaisia koulu-uudistuksia kokoomuksen hallitusaikana tehtiinkään...
Nykylinjaa kun jatketaan, saadaan taas pian leikata MYÖS koulutuksesta kun kassa on tyhjä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa faniklubi paniikissa, kun koko ajan pitää veetuilla Orpolle.
Oikeasti he ovat huolissaan vpj-ketjusta, joka tulee ja keikauttaa nykyhallituksen ärrierit sinne mistä tulivatkin.
Demarit, vassarit ja vihreät eivät tajua hölkäsen pöläystä talousasioista tai kilpailukyvystä. Kokoomus joutuu jälleen kerran pelastamaan tämän maan. Soisi että siinä olisi auttamassa muutama muukin fiksu puolue.
Kokoomus antoi ansaittua kiitosta Sipilälle, jonka hallitus teki 80 uudistusta ja paransi työllisyyttä 140 000 ja nosti kilpailukykyä merkittävästi. Se toki helpottaa nykyhallituksen tekemiä kupruja hieman, mutta selvääkin selvempää, että sillä ei ole mitään toimivia konsteja nostaa Suomea koronakuopasta. Rautateiden rakentaminen ei ole vastaus siihen.
Orpohan se paniikissa on.
Kyllä Kekkonen oli viisas mies, kun sanoi, ettei kokoomusta pidä koskaan ottaa hallitukseen. Alamäki alkoi kun otettiin.
Olisi orvokin hallituksessa olleessaan hoitanut asiat kuntoon, mutta tuhlasi satoja miljardeja ”soteuudistukseen”tollon ystävänsä Sipilän kanssa. Noita kahta pitäisi kohdella maanpettureina ja antaa tuomio sen mukaan. Kuristuhuonetta vähintään 10 vuotta. Sipiläkin varasti veronmaksajien rahat ja rikastui itse.

Onpas oikeistosedillä taas suu vaahdossa :D

Vastaapas kysymykseen jos osaat.

Sillähän se kassa täyttyy kun kokoomuslainen potkii keskituloiset palkansaajat pihalle ja vaatii tilalle 9e/pv kuntoutujia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, hallituksen kaatamistahan me tässä helvetillisessä tilanteessa just kaivataankin. Sillä, että keskityttäisiin hoitamaan tämä tilanne ja yhteistyöllä etsimään keinoja selvitä ei tietenkään ole mitään arvoa. Orpo on pelkkä aivoton pe. RseR. Eikä.
Vähissä on olleet tyttöhallituksen ehotukset tilanteen hoitoon.
Julkisen sektorin kasvatus ei ole vastaus mihinkään.
Haistappa kuule per seesi. Korona on hoidettu hyvin, Suomessa on päästy toistaisesi vähin uhrein. Jos orpo olisi vallassa Suomi olisi jo pantu kiinni ja lahtarit olisivat käärineet rahat.
Orpo ei osaa ketään muuta kuin vinkua, pienen miehen pienet aivot ei ajattelemaan kykene. Sinä olet samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa faniklubi paniikissa, kun koko ajan pitää veetuilla Orpolle.
Oikeasti he ovat huolissaan vpj-ketjusta, joka tulee ja keikauttaa nykyhallituksen ärrierit sinne mistä tulivatkin.
Demarit, vassarit ja vihreät eivät tajua hölkäsen pöläystä talousasioista tai kilpailukyvystä. Kokoomus joutuu jälleen kerran pelastamaan tämän maan. Soisi että siinä olisi auttamassa muutama muukin fiksu puolue.
Kokoomus antoi ansaittua kiitosta Sipilälle, jonka hallitus teki 80 uudistusta ja paransi työllisyyttä 140 000 ja nosti kilpailukykyä merkittävästi. Se toki helpottaa nykyhallituksen tekemiä kupruja hieman, mutta selvääkin selvempää, että sillä ei ole mitään toimivia konsteja nostaa Suomea koronakuopasta. Rautateiden rakentaminen ei ole vastaus siihen.
Orpohan se paniikissa on.
Kyllä Kekkonen oli viisas mies, kun sanoi, ettei kokoomusta pidä koskaan ottaa hallitukseen. Alamäki alkoi kun otettiin.
Olisi orvokin hallituksessa olleessaan hoitanut asiat kuntoon, mutta tuhlasi satoja miljardeja ”soteuudistukseen”tollon ystävänsä Sipilän kanssa. Noita kahta pitäisi kohdella maanpettureina ja antaa tuomio sen mukaan. Kuristuhuonetta vähintään 10 vuotta. Sipiläkin varasti veronmaksajien rahat ja rikastui itse.
Tässä näkee, ettei faniklubi että kunnon remari on jämähtänyt Kekkosen maailmaan, jossa punikit jyrää ja ay määrää.. Kunnon remari ei myöskään ymmärrä suuruusluokkia. Satoja miljardeja, hahhahhaaa! Suomen vuosibudjetti on muutamia kymmeniä.
Sipilän hallitus toteutti 80% ohjelmansa tavoitteista.
Sote meni vituralleen, kuten saattoikin odottaa, koska siihen piti välttämättä ympätä täysin turha kepulaisten lempilapsi eli maakuntahallinto ja lisäksi piti torpata Kokoomuksen ajama yksityisten toimijoiden mukaanotto.
Koulutuksesta on nipistetty ja se on väärästä kohdasta nipistämistä. Jopa Esko Ahon konkurssin partaalta Suomen pelastanut hallitus ymmärsi, että me tarvitaan koulutusta, jotta pystymme keksimään ja tekemään sellaista uutta, mitä bulkkiporukka ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa faniklubi paniikissa, kun koko ajan pitää veetuilla Orpolle.
Oikeasti he ovat huolissaan vpj-ketjusta, joka tulee ja keikauttaa nykyhallituksen ärrierit sinne mistä tulivatkin.
Demarit, vassarit ja vihreät eivät tajua hölkäsen pöläystä talousasioista tai kilpailukyvystä. Kokoomus joutuu jälleen kerran pelastamaan tämän maan. Soisi että siinä olisi auttamassa muutama muukin fiksu puolue.
Kokoomus antoi ansaittua kiitosta Sipilälle, jonka hallitus teki 80 uudistusta ja paransi työllisyyttä 140 000 ja nosti kilpailukykyä merkittävästi. Se toki helpottaa nykyhallituksen tekemiä kupruja hieman, mutta selvääkin selvempää, että sillä ei ole mitään toimivia konsteja nostaa Suomea koronakuopasta. Rautateiden rakentaminen ei ole vastaus siihen.
Onpas oikeistosedillä taas suu vaahdossa :D
En ole setä vaan täti.
Eikä teillä tosiaan ole mitään kunnon sanomista mihinkään. M.O.T.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, hallituksen kaatamistahan me tässä helvetillisessä tilanteessa just kaivataankin. Sillä, että keskityttäisiin hoitamaan tämä tilanne ja yhteistyöllä etsimään keinoja selvitä ei tietenkään ole mitään arvoa. Orpo on pelkkä aivoton pe. RseR. Eikä.
Vähissä on olleet tyttöhallituksen ehotukset tilanteen hoitoon.
Julkisen sektorin kasvatus ei ole vastaus mihinkään.
Haistappa kuule per seesi. Korona on hoidettu hyvin, Suomessa on päästy toistaisesi vähin uhrein. Jos orpo olisi vallassa Suomi olisi jo pantu kiinni ja lahtarit olisivat käärineet rahat.
Orpo ei osaa ketään muuta kuin vinkua, pienen miehen pienet aivot ei ajattelemaan kykene. Sinä olet samanlainen.
Nyt on faniklubin tullut nautittua pikkasen liian monta mimosaa brunssilla, kun noin haistatuttaa.