Sinä, joka olit hoikka mutta nykyään ylipainoinen: mureniko itsetuntosi painonnousun myötä?
Kysymys otsikossa.
Ylipäänsä kiinnostaa kokemukset heiltä, jotka ovat aiemmassa elämässään olleet normaalipainoisia (tai sen allekin). Millainen suhteesi muuttuneeseen vartaloosi on?
Kyselen, koska olen itse ollut ylipainoinen jo lähemmäs viisi vuotta, mutta en todellakaan ole sinut asian kanssa enkä pysty "hyväksymään" vartaloani saati painoani. Häpeän itseäni valtavasti, en pidä valokuvista, yritän jatkuvasti laihduttaa (ihan toinen tarina), pelkään tavata uusia ihmisiä tai vanhoja tuttuja, olo on raskas ja väsynyt... Sopivia vaatteita on vaikea löytää. Olisi henkisesti tietenkin tärkeää hyväksyä itsensä kiloineen päivineen, mutta en vaan pysty siihen. Tunnen edelleen oloni vieraaksi tässä vartalossa, kun olen ollut suurimman osan elämästäni normaalipainoinen. Itseinho ei kuitenkaan ratkaise mitään.
Pidetään ketju kuitenkin asiallisena, kiitos!
Kommentit (15)
Kyllä. Lopetin tupakanpolton ja lihoin 25 kg. Olin hoikka ja pitkäjalkainen, nyt olen kaamea läskiperse pallomaha. Parhaillaan dieetti menossa, noin 5 kg lähtenyt, mutta tunnen selkeästi olevani epäviehättävä.
Ennen tiesin, että minua katsellaan, sain kaupassa palvelua heti jne. Nyt ei tietoakaan, ihan kuin olisin lakannut olemasta.
Päinvastoin. Itsetuntoni nousi ku viimeinkin näytän naiselta enkä teinipojalta.
Ei murentunut itsetunto. Olen omasta mielestäni pullukkanakin ihan ok. Tykkään pepustani ja rinnoista. Jos taikasauvaa heilauttamalla laihtuisi niin haluaisin laihtua kuitenkin 10kg. Vaatteet istuisi paremmin ja näyttäisin nuoremmalta. Olen laiska ja nautinnon haluinen sohvaperuna.
Tunnistan niin itseni tuosta kirjoituksestasi. Lihoin lyhessä ajassa yli 45kg (57kg -> 102kg) ja olo on ihan hirveä ja itsetunto murskana. En pidä itsestäni tällaisena, enkä aio todellakaan tällaisena pysyä loppuikääni, koska normipainoisena voin hyvin ja pidin itsestäni, vaatteet istui eikä ollut niin paljon sosiaalista ahdistusta/jännittämistä.
Ei suinkaan, pikemminkin päinvastoin. Olin pitkään alipainoinen, 45 kg/165 ja inhosin sitä, että alastomana näytin kuin Auschwitzin keskitysleirivangilta.
Nyt olen viisikymppinsenä ylipainoinen, parikymmentä kiloa yli ihannepainon. Kunto on ihan ok silti, ja näytän mielestäni paremmalta kuin alipainoisena. Ok, terveyden kannalta ja vaatteiden mahtumisen kannalta kannattaisi laihduttaa kymmenisen kiloa, mutta en ota asiasta paineita. Elämässä on niin paljon muutakin kuin ulkonäkö ja paino. Rakastan hyvää ruokaa!
Ei, mutta se liittyy enemmän varmaan siihen että ikää on tullut lisää ja oon oppinu arvostamaan itseäni enemmän. Tosin nuorempana en tajunnut miten hyvältä näytin :D
No ei nyt varsinaisesti murentanut itsetuntoa, mutta kieltämättä vit..aa ettei ole enää pääsyä entisiin mittoihin. Ihan sama mitä syön tai olen syömättä, ihan sama kuinka paljon urheilen, mikään ei tunnu auttavan kilojen pudotukseen tai kropan muokkaukseen. Jos joku olisi minulle ennen lasten syntymää sanonut, että saan heittää hyvästit iäksi entiselle kropalleni, en olisi uskonut. Olin valmis hyväksymään sen, että vatsan kohdalle jää löysää, koska sen olin nähnyt tapahtuvan niin monelle lasten jälkeen, mutta en ymmärrä miksi muutuin näin kokonaisvaltaisesti luonnostaan hoikasta pullukaksi. Makes no sense!
Kyllä mureni ainakin siinä suhteessa mitä miehiin tulee. Yhden aloitteen kyllä uskalsin tehdä, mutta tulin arvatenkin torjutuksi. En halua sitä miestä moittia, kun en itsekään pidä itsestäni näissä mitoissa (168 cm, 85 kg).
Aloitankin laihdutuksen heti kun syyskuun palkka tulee (nyt on rahat finaalissa enkä voi ostaa ruokavaliooni kuuluvia elintarvikkeita, ja tämä ei siis ole tekosyy vaan fakta).
Itselläni 13 kg tiputettavaa normaalipainoon. Olen painanut välissä 64 kg, jolloin olin mielestäni jopa liian hoikka (vaikka olin norm.painon sisällä). Pyrin laihduttamaan itseni 70-72 kg painoon, jolloin olen normaalissa painossa.
Lihoin kun aloin opiskella ja oli aika sellainen väsyttävä elämänvaihe menossa ja laiskistuin, kun en jaksanut enää kotona tehdä muuta kuin maata sohvalla tai tehdä tehtäviä tai Jumpata silloin tällöin kun sopi.
Nyt tuntuu, että viimeaikaiset oloni ja ajatukseni ovat johtaneet minut siihen että nyt on pakko laihduttaa. Aloitin terveellisemmän elämän eilen ja heti lähti päivässä 3 kg nestettä. Tiedän että suurin osa tästä tämän hetkisestä painosta on nestettä, koska olen tosi hyvässä fyysisessä kunnossa. Naama on turpea ja se varsinkin ällöttää ja maha.
Tavallaan mielestäni on hienoa, jos joku on sinut ylipainonsa kanssa, mutta kyllä se fakta on että ylipaino ei ole terveellistä.
Murentui osittain, etenkään, kun en ole syönyt tai juonut itselleni näitä kiloja.
Vanha lääkitys nosti painoa ja olenkin nyt vaihtamassa sitä toisenlaiseen.
Teen salitreeniä kotona ja meen oikealle salille sitten, kun kehtaan mennä.
Siis joo, tää on ollut ihan kamalaa. Kahdessa vuodessa on tullut 15 kiloa, joista 10 kiloa ylipainoa. Onnellisin olisin jos saisin 20 kiloa pois. Ei meinaa tottua peilikuvaan, kehonkuva laahaa perässä ja sitten sitä melkein säikähtää, että toi punkero oon oikeasti minä!
Mutta tiedän, että ruokavalio on päin honkia. Eli periaatteessa tiedän mitä mun pitäis tehdä. Mutta koko ajan ajattelen, että jos ens maanantaina sitten tai sit kun tulee se oikea hetki ja inspiraatio. Nyt tajuan, että ei sitä koskaan tuu. Elämänmuutos alkaa nyt ja myös matka ulos mukavuusalueelta.
Mun BMI on jotakuinkin 25, ennen olin tosi hoikka mutta tunsin olevani iso ja yritin laihduttaa. Nyt oon isompi ja ainainen dieetti päällä. Tulee paineita jos törmään vanhoihin tuttuihin, jotka ei siis oo mitään kavereita vaan tuttuja vaan. Että ne sitten juoruilee että ai että sekin on lihonut. kuntoilen kyllä ja oon hyväkuntoinen.
Kyllä paino nousi kymmenen kiloa, ja en ole tunnistaa itseäni. Tämä vaikuttaa kaikkeen minussa. Viisi kiloa on tiputettu ja sama on edessä, ikinä en palaa tähän.