Mitä tehdä kun on ihan yksin, eikä enää jaksa?
Suru ja katkeruus painaa.
Ei tän nyt näin surkeesti pitänyt mennä...
Mutta ainakin muutama vuosi pitäisi pystyä kituuttamaan, kun pitäisi vanha koira hoitaa loppuun asti.
Joka päivä vaan kauheampi olo.
Kommentit (16)
Et oo ainut. Pidä koirastasi hyvää huolta, sen rakkaus sinuun on suurempaa kuin kenenkään ihmisen toiseen koko maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Terapia. Elä niillä korteilla mitä olet saanut. Kukaan ei ole luvannut sinulle menestystä tai puolisoa
Oletpa ilkeä!
Onko tyhmä kysymys, mutta entä koirien kanssa ulkona liikkuminen? Etkö saa siitäkään iloa? Suosittelen ihan terveyskeskuslääkäriä. Masennuslääkitys voisi auttaa haluamaan ja huomaamaan, että hyviä asioita löytyy.
Onhan se parempaa kuin minun elämä.
Oisko sulla esim. Skypeä? Haluisitko jutella mun kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kävele motarille. Koira kyllä saa paremman kodin, älä siitä huolehdi.
Huono neuvo, mun auto klommoontuu ..
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Millainen koira?
Pieni terrieri.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko tyhmä kysymys, mutta entä koirien kanssa ulkona liikkuminen? Etkö saa siitäkään iloa? Suosittelen ihan terveyskeskuslääkäriä. Masennuslääkitys voisi auttaa haluamaan ja huomaamaan, että hyviä asioita löytyy.
No kyllä se lenkillä käyminen usein ainakin vähän virkistää, mutta ei oikein riitä.
Terapiassa olen ollut jo muutaman vuoden ja lääkettä kerran kokeilin, kamalin kokemus ikinä.
En osaa arvostaa mitään (no sitä vähää mitä minulla kai on).
Kaikki tuntuu niin vaikealta ja mahdottomalta.
Energiat vähissä.
Ap
Kerro vaikka tänne huolistasi. Täällä on paljon ilkeitä ihmisiä, mutta myös meitä, jotka oikeasti haluamme auttaa ja kuunnella. <3
Itse kärsin teini-ikäisestä lähtien ylitsepääsemättömästä masennuksesta. En oikein edes osannut sanoa, mikä oli jatkuvan pahan olon syy, koska koin, että olin jo sinut traumaattisen lapsuuteni ja nuoruuteni kanssa. Vasta nyt 28-vuotiaana rakkaan ja läheisin vaarini kuoltua ymmärsin, että masennukseni johtui suhteestani häneen. Hän asui yksin ja minä muutin hänen naapuriinsa, jotta pystyin auttamaan ja olemaan hänelle seurana päivittäin. Vaikken olisi ikimaailmassa jättänyt vaariani koin, että tässäkö se oli. Minun elämäni. En tulisi koskaan löytämään puolisoa, saamaan lapsia tai etenemään elämässäni, sillä olin ikään kuin hoitosuhteessa vaariini. Surullista sanoa, mutta tunsin olevani jollain tapaa kuin häkkilintu, joka ei velvollisuuksiensa vuoksi pääse vapaasti lentämään. Hänen kuolemansa oli minulle avain vapauteen ja rakkauden löytämiseen, en muuten olisi koskaan pystynyt jättämään häntä. Olen kiitollinen.
Onko sinun elämässäsi mahdollisesti jokin seikka, joka estää sinua elämään itsenäisemmin tai vapaammin? Esimerkiksi jokin velvoite tai se, että koet ylitsepääsemätöntä vastuuta jostakin asiasta tai ihmisestä?
Kerro, mikä mieltäsi painaa. <3
Samat fiilikset, olen aina ollut masentunut ja luulinkin jo olevani täysin turtunut kaikkeen ja etten tarvitse ketään, mutta pakko sanoa että olen sydänjuuriani myöten katkeroitunut. Katkeroitunut siitä että kaikilla muilla näyttää olevan joku joka soittelee ja kyselee kuulumisia, joku jolle voi puhua.
Ja kun he eivät edes osaa arvostaa ystäviään, vaan juoruavat ja juonittelevat selän takana minkä ehtivät.
https://tukinet.net/