Lue keskustelun säännöt.
Miksi kiusaamiskeskuteluissa usein miinustetaan, jos mainitsee sosiaalisen hierarkian ja uhrin alistuvuuden?
29.08.2020 |
Tietenkään mikään ei ole joko tai, mutta näin se usein menee. Oletko koskaan nähnyt selkeästi alemman/alistuvan ihmisen kiusaavan ylempää/dominoivaa ihmistä? Oletko nähnyt tätä luonnossa? Et varmaankaan. Lisäksi tähän on hyvä lisätä se, että yksinolo ei tee ihmisestä alistunutta ja ekstrovertti laumaihminen ei tarkoita automaattisesti ryhmänjohtajaa.
Puhutaan sitten koulu- taikka työpaikkakiusaamisesta, mistä tahansa ihmisryhmästä tai vain kahdesta ihmisestä, on aina joku, joka on vahvempi ja joku, joka on alisteisempi. Lisättäköön tähän, alistuva≠huono, dominoiva≠hyvä. Jos nämä dominanssia omaavat ja harjoittavat ihmiset sattuvat olemaan keskivertoa vähemmän empaattisia, omantunnonpuutteellisia ja jopa sadistisia hyväksikäyttäjiä, he kokeilevat jokaista itseään alempaa, kunnes löytävät sen, joka ei pistä vastaan. Vaihtoehtoisesti ahdistavat alisteisemman siihen pisteeseen, ettei tämä enää laita vastaan, ja siten saavat nostettua asemaansa korkeammalle ja kenties saavat tästä jotain narsistista tyydytystä. Miksi usein tuntuu, että kiusatusta löytyy jokin syy kiusaamiselle, kenties silmälasit tai änkytys? Koska tätä pidetään hyväksikäyttäjien peitesyynä, vieritetään pallo kiusatulle, ettei tarvitsisi itse ottaa syitä niskoihinsa, kun esittää lapsenomaista.
Varsinkin lasten välisissä koulukiusaamis(pahoinpitely)tapauksissa keskitytään liikaa siihen, miten kiusaajalla on varmasti niin hirveän huono olla, että ei löydä mitään muuta keinoa purkaa pahaa oloaan, kuin muiden lyttääminen, vaikka kuinka aikuiset yrittää. Tällaisessa tapauksessa tuskin on kyse pahasta olosta, vaan alistamisenhalusta. Lapsille ja nuorille voi silti puhua järkeä ja antaa ymmärtää, että täällä ei olla hänen tahdostaan, vaan hän on myös riippuvainen muiden tuotosta. Tietenkin kuri on aina paikallaan kun sitä tarvitaan.
Toistettakoon, ettei kaikki kiusaamis- – ennemmin pitäisi käyttää sanaa pahoinpitely, hyväksikäyttö, tms. saadaksemme asian vakavastiotettavaksi – tapaukset ole tähän malliin sopivia, mutta osa silti on. Tämä kuitenkin tuntuu häviävän kiusaamiskeskusteluissa, liekö sitten liian pelottava ajatella, että ihmiset ovat sosiaalisesti eri asemissa luontaisesti. Toki varsinkin alisteiset voivat tätä asemaansa parantaa.
Lisäksi, alisteisuus ei ole niinkään vika, vaan tarvittava rooli yhteiskunnassa, sillä kaikki eivät voi olla kilpailijoita tai johtajia. Sen sijaan näitä johtajia voisi opettaa arvostamaan muita, sillä ne muut toteuttavat hänen johtajuutensa, ilman väkivaltaa ja pakkoalistusta. Sitä taas en tiedä, miten tämän hyväksikäytön voisi kitkeä. Mutta jotakin sille on tehtävä lapsien ja nuorien keskuudessa, jos tahdotte eläkerahanne.
Kiitän, lukion kakkoslainen.
Kommentit (31)
Entä sitten, jos joku lakkaa olemasta kiltti? Seuraukset on ansaittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, jos joku lakkaa olemasta kiltti? Seuraukset on ansaittu?
Mitä tarkoitat? Ei menneisyyden kiltteys eliminoi nykyhetken pahantekoa, mutta kiltteydestä poispääsemiseksi ei tarvitse mennä sen vastakohtaan. Kiltti voi olla myös ilman että myötäilee kaikkia ja suostuu kaikkeen.
Jos tarkoitat sitä, miten ihmiset järkyttyvät kun kiltti alkaakin pistämään vastaan ja alkaa valtaamaan alaa myös hieman itselleen, kai se pitää vain kiltin kestää. Jos kiltti taas vetää turpaan kiusaajiaan, se ei tee siitä hyvää tekoa, mutta hieman lievemmän kuin tyhjästä mottaus, kun se kuitenkin tulee itsepuolustustarkoituksessa.
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Joo, sanoinkin että ei se aina valikoidu niin, että alistuvin automaattisesti on kohde. Mutta kuten sanoit, alistuminen on silti melko keskeisessä roolissa kiusaamistapauksissa. Tietenkin kiusaaminen on todella moninaista, mutta pidättäydyn silti käsityksessäni, että kiusaaminen perustuu valta-asetelmiin, joita ei kiusattu ainakaan pysty usein rikkomaan. Kiusattuja tuskin olisi, jos pitkäaikaisissa kiusaamistapauksissa ei olisi niin pysyvää ja melkeinpä kiveenhakattua valta-asetelmaa. Todella hyvä huomio tuo miksi lapsi saattaa kiusata. Eikä tietenkään pidä käsitellä kaikkia kiusaamistapauksia samalla tavalla, vaan niitä pitäisi lähteä selvittelemään ainutlaatuisina tapauksina. Kiusaamisen syyhän voi olla vaikka kostonhalu entisillä kiusatuilla.
Olen vähän epäileväinen kyllä tuota stereotypiaa kohden, että pojat hakkaisivat ja tytöt kuiskuttelisivat. Luulisin, että poikien harjoittama hiljainen kiusaaminen on ehkä jopa enemmän tunnistamattomissa, sillä sitä taidetaan harvemmin juurikin tuon stereotypian takia etsiä. Varsinkin nyt nettikiusaamisen ollessa kasvava kiusaamisen muoto, varmasti pojatkin enenevissä määrin harjoittavat henkistä väkivaltaa. Mutta joo, kyllähän se niin menee, että jos vedetään turpaan, silloin siihen yleensä puututaan.
Suurin ongelma ei ehkä ole se, että aikuiset eivät _huomaa_ lasten välistä kiusaamista, vaan se, että kiusaaminen nähdään kaikkien tahoilta häpeällisenä. Kiusaaminen on ihan järkyttävän häpeällinen aihe kiusatulle. Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri. Sitten ihmetelläänkin kun jo kahdeksanvuotiaat hyppäävät junan alle. Suurin vika on ehkä silti kiusaajien huoltajissa, kun eivät usein edes tahdo laittaa lapselleen vastaan. Kuitenkin niin monisyinen juttu tämän selvittely, että ei siitäkään voi jotain tiettyä ryhmää syyttää.
” liekö sitten liian pelottava ajatella, että ihmiset ovat sosiaalisesti eri asemissa luontaisesti.”
Mitä merkitystä tällä sinun ajattelullasi on? Minusta ei yhtään mitään. Dominoivat ihmiset on saatava pois uhrien kimpusta, sillä, että he ovat dominoivia mahdollisesti ei ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet kyllä kiusaavat nimenomaan potentiaalista kilpailijaa, eivät sitä joka on jo alistunut. Tällöin kiusaamisesta pääsee eroon alistumalla, jos on valmis olemaan hierarkian pohjalla kunhan saa olla rauhassa.
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet kyllä kiusaavat nimenomaan potentiaalista kilpailijaa, eivät sitä joka on jo alistunut. Tällöin kiusaamisesta pääsee eroon alistumalla, jos on valmis olemaan hierarkian pohjalla kunhan saa olla rauhassa.
Eihän sellainen ole kilpailija, joka noin käyttäytyy. Aito kilpailija pistää kampoihin niin, että kiusaaminen ei jatku. Koska dominointi ei onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.
Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet kiusatut ovat olleet kiusaajaansa kohtaan välinpitämättömiä. Tämä on ollut usein se kiusaamisen laukaiseva tekijä. Kiusaajan "hovi" on se alistujien ja mielistelijöiden joukko.
Moni ”alistunut” lapsi joutuu periaatteessa hyväksymään roolinsa, koska aikuiset vain hyväksyvät kiusaamisen, eivätkä auta/usko kiusattua.
Kiusatun asemasta pitäisi saada häpeä pois ja siirtää se häpeä kiusaajalle. Kiusaaja pitäisi saada häpeämään omaa toimintaansa niin paljon, että suostuu ottamaan vastaan aikuisten avun oikealle tielle saattamiseen.
Tää on kyllä ikuisuusongelma päiväkodeissa ja kouluissa, joissa minuakin kehoitettiin vain kestämään kiusaaminen ruumiillisen vammani takia. Vaikka hakattiin koulussa, ei se tuon enempää opettajia kiinnostanut. Silloin väkisinkin joutuu hyväksymään osansa ja keksiä keinot siinä selviytymiseen.
Monesti paras pomo ja johtaja ei suinkaan olisi se, joka eniten talloo muita, vaan juuri se, joka ymmärtää muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
No on todellakin, itse näen sen niin, että se ei useinkaan lopu asioihin puuttumisesta huolimatta. Tämä on se oikea tilanne, omasi on jotain aivan marginaaliajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
Ja siis ennemminkin näen asian niin, että vanhemmat eivät osaa puuttua eivätkä ratkaista asioita, eikä koulukaan usein, mutta moni ainakin koittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhmäkanne valtiota vastaan olisi hyvä alku muutokselle.
Kiusaamisen takia mun elämä ainakin meni pitkälti persiilleen. Niin paljon muokkasi, reippaasta ja villistä tytöstä tulikin vuosien piinan jälkeen arka ja yksinäinen, joka häpeää itseään edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
Ja siis ennemminkin näen asian niin, että vanhemmat eivät osaa puuttua eivätkä ratkaista asioita, eikä koulukaan usein, mutta moni ainakin koittaa.
Mutta siis siitä, ettei se onnistu, johtuu se, ettei kiusaaminen lopu, ei siitä, että vanhemmat sanoisivat lapsilleen, että kyllä sä yksin pärjäät, haluatko piiskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
No on todellakin, itse näen sen niin, että se ei useinkaan lopu asioihin puuttumisesta huolimatta. Tämä on se oikea tilanne, omasi on jotain aivan marginaaliajattelua.
Ei lopukaan, olet täysin oikeassa. Koitin selittää, että tämä "asioihin puuttuminen" on usein kaikilta tahoin niin täyttä puuta heinää, että ei ihmekään että kiusaamisluvut pysyvät siellä missä ovat. Näissä on tietenkin aina monta tekijää, mutta liian suuri osa näistä on aivan liian välinpitämättömiä. Kuri puuttuu aikuisilta, ja lapsia tahdotaan vain myötäillä kunnes on liian myöhäistä kääntää suuntaa.
Kiusaamisen ja dominoivuuden/alisteisuuden yhdistäminen kuulostaa vähän kehäpäätelmältä. Ei tietenkään kiusattu voi olla valtahierarkiassa "ylempänä" kuin kiusaajansa, muutenhan koko kiusaamista ei olisi.
Kumpi oli ensin, muna vai kana? Asema hierarkiassa vai kiusaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
No on todellakin, itse näen sen niin, että se ei useinkaan lopu asioihin puuttumisesta huolimatta. Tämä on se oikea tilanne, omasi on jotain aivan marginaaliajattelua.
Ei lopukaan, olet täysin oikeassa. Koitin selittää, että tämä "asioihin puuttuminen" on usein kaikilta tahoin niin täyttä puuta heinää, että ei ihmekään että kiusaamisluvut pysyvät siellä missä ovat. Näissä on tietenkin aina monta tekijää, mutta liian suuri osa näistä on aivan liian välinpitämättömiä. Kuri puuttuu aikuisilta, ja lapsia tahdotaan vain myötäillä kunnes on liian myöhäistä kääntää suuntaa.
Niiiin..... mitä lisävaloa dominointi ja alistumisnäkökulma siis tähän tuo? Ei mitään. Kiusaajan toiminta olisi saatava loppumaan, eiköhän ole usein aika näkyvää, että he ovat dominoivia hahmoja? Eikä joku mieletön uusi oivallus.
Esimerkki siitä, kun dominoija koittaa kiusaamalla alistaa, mutta jos kohde ei ole alistuja, vaan aito kilpailija, niin ei synny kiusaamista:
Lapseni bestis olisi halunnut, että lapseni menee heille yökylään, mutta lapseni ei halunnut, koska (muistaakseni seuraavana aamuna oli jo lapseni syntymäpäivä tai jotain muuta vastaavaa tärkeää). Niin kaveri sitten ilmoitti, että ei tule lapseni synttäreille (dominointiyritys).
Lapseni itki kotona silmät päästään surua, mutta ei suostunut (kymmenen pinnaa hänelle!) lopputulos: nolo yritys kiusata ja dominoida päättyi alistumiseen, koska a) lapseni ei taipunut kiusaajan tahtoon ja b) kiusaaja joutui syömään sanansa, eikä saanut mitä halusi, mutta sen sijaan sopi asian ja saapui lapseni synttäreille.
Lapseni onkin mahtava tyyppi. Toki erona tässä se, että he olivat kavereita, mutta kuitenkin...
Unohdin lisätä kohdan sosiaalisista taidoista:
Kiusaajat osaavat käyttää sosiaalisia taitojaan hyväksi itselleen. He mielistelevät niitä, joille tietävät olevansa alisteisia (usein vanhemmat, opettajat, kuraattorit, jos nämäkään, kun ei kuria näiltä tahoilta nykyään irtoa) ja käyttävät alempiaan saadakseen tyydytystä kavutessaan hierarkiassa korkeammalle. Kuten sanotaan on parempi olla pelätty kuin rakastettu, vaikkakin nämä henkilöt saavat usein myös rakkautta vanhemmiltaan, jos se nyt menee kuitenkaan ihoa syvemmälle. Kuka nyt ei tahtoisi arvostusta ja sitä, että muut vapaaehtoisesti tekisivät sinulle kaiken valmiiksi sormia näpsäyttämällä?
Ainoa vikapuoli tässä hyväksikäytössä on se, että he tuhoavat ympäristöään, toki samalla itse nousten, mutta ei se loputtomiin kanna. Ei ihmekään, että nuoret ja lapset voivat niin pahoin, kun näille hyväksikäyttäjille ei voida sanoa edes aikuisten puolesta vastaan, vaan he ovat totuttaneet lapsensa siihen, että lapsi aina sanelee miten mennään ja miten tehdään. Kannattaisi miettiä niitä eläkerahoja, tämä lapsien välinenkin väkivalta on tuhoavaa, vaikka tahtoisitkin väittää vastaan.