En tiedä rakastanko miestäni

Rakastaminen ja rakastuminen ovat eri asioita. Voi rakastaa toista, vaikka ei halua olla enää yhdessä.

Jos ei tiedä, tietää ettei.

Olet Ap siis joskus ollut mieheesi rakastunut, käsitinkö oikein? Ja nyt et enää rakasta?

Etsitkö sitä rakastumisen tunnetta mitä suhteen alussa oli, vai ymmärrätkö mitä rakkaus on? Koska niinkuin on erilaisia addiktioita, on myös niin sanottua rakkausaddiktiotakin olemassa.

Jos et ollenkaan rakasta tai koe oloasi hyväksi miehesi seurassa, herää kysymys että miksi ihmeessä olet hänen kanssaan?

Seksin, taloudellisten asioiden ja yksin jäämisen pelon vuoksiko?

Miten määrittelet mitä on olla rakastunut ja mitä on rakastaa? Jos sinulla on käsitys, mitä toisen rakastaminen on aloittaisin pohtimisen siitä käsin ja onko käsityksesi jokin lapsuuden malli /ihanne/ muihin verraten /elokuvista opittua/ kavereiden jorinaa omista rakkauksistaan/muuta.

Tunnetko itseäsi riittävästi, sillä mitä enemmän tunnet itseäsi sen paremmin tiedät mistä ajatuksesi lähtevät liikkeelle.

Yleensä sen rakkauden määrän tajuaa aika myöhässä esim. puolison hautajaisissa. Tai puolison sairastuessa vakavasti, Lue hetken aikaa nuorien leskien kirjoituksia tai ajatuksia, niin hyvin moni havahtuu vasta siinä vaiheessa oivaltamaan miten puoliso olikin tosi tärkeä. Sellaisia me ihmiset vain olemme. Emme arvosta harmaata arkea, vaan odotamme elämästä jokapäiväistä sirkusta ja ilotulitulitusta. Usein se rakkaus näkyy siinäkin, että voi kinata vapaasti ja pyytää kauniisti anteeksi. Että voi tuntea ihan mitä vain. Voi kirjoittaa Vauva-palstalle rakastaako miestä vaiko ei. 

Minusta tuntuu että monet ihmiset jotka neuvoo että pitää tehdä työtä suhteen eteen ja rakastaa, vaikka huumat on haihtuneet ja että rakkaus on jokin päätös ja tahtotila, eivät oikeasti vaan välitä vaikka eivät enää rakasta. Tai muut asiat menee sen edelle. Niin paljon näkee ihmisiä jotka on yhdessä, joista näkee kilometrin päähän että eivät edes tykkää toisistaan ja voin kuvitella miten seksiä harjoitetaan suunnilleen isänmaa mielessä, kun toinen ällöttää niin paljon. Tällaiset ihmiset sitten neuvoo muita että ei saa erota, lähinnä varmaan siksi kun eivät itse uskalla tai jostain tottumuksesta halua.

Ymmärrän että suurin huuma haihtuu, mutta kyllä siitä jotain pitäisi jäädäkkin. Jotain sellaisia välähdyksiä, joista muistaa miksi toisen kanssa on. Ei se tunne kokonaan saa kadota. Ja jos niin käy, ei sitä välttämättä millään omalla tahtomisella saa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Miten määrittelet mitä on olla rakastunut ja mitä on rakastaa? Jos sinulla on käsitys, mitä toisen rakastaminen on aloittaisin pohtimisen siitä käsin ja onko käsityksesi jokin lapsuuden malli /ihanne/ muihin verraten /elokuvista opittua/ kavereiden jorinaa omista rakkauksistaan/muuta.

Tunnetko itseäsi riittävästi, sillä mitä enemmän tunnet itseäsi sen paremmin tiedät mistä ajatuksesi lähtevät liikkeelle.

Yleensä sen rakkauden määrän tajuaa aika myöhässä esim. puolison hautajaisissa. Tai puolison sairastuessa vakavasti, Lue hetken aikaa nuorien leskien kirjoituksia tai ajatuksia, niin hyvin moni havahtuu vasta siinä vaiheessa oivaltamaan miten puoliso olikin tosi tärkeä. Sellaisia me ihmiset vain olemme. Emme arvosta harmaata arkea, vaan odotamme elämästä jokapäiväistä sirkusta ja ilotulitulitusta. Usein se rakkaus näkyy siinäkin, että voi kinata vapaasti ja pyytää kauniisti anteeksi. Että voi tuntea ihan mitä vain. Voi kirjoittaa Vauva-palstalle rakastaako miestä vaiko ei. 

Tottakai muistot kultaantuu ja kuolleesta on helppo ajatella hyvää. Mutta jos pidetään se tosiaan mielessä että kaikki lähtee täältä ennemmin tai myöhemmin, niin onko toinen se ja onko itse toiselle se, jonka kanssa tämä aika ihan oikeasti kannattaa käyttää, vai viekö siinä molemmilta mahdollisuuden johonkin paljon hienompaan. Sitä kannattaa myös miettiä.