Olen vasta nyt tosissani alkanut miettimään että minusta ei ole äidiksi

Tiuskiminen, huutaminen ja läpsiminen... tunnekuohut ja raivoaminen ... ja huutaa että äidin pitää olla hiljaa.

Vaikuttaa ihan asperger eli autismikirjon oireilta, jotka ovat siis yksilöllisiä kaikilla ja erilaisia tytöillä verrattuina poikiin. 

Sanot ettei hänellä ole diagnosoitu neurologista ongelmaa, ehdotan että etsit esityisosaajan, siis erityisesti tyttöjen autismikirjon diagnosointiin erikoistuneen tahon. Niitä on Suomessa. 

Olet tehnyt ihan varmaan voitavasi, ole armollinen itsellesi äläkä koe syyllisyyttä tai soimaa itseäsi, et olisi voinut tehdä enemäpää, nytkin kirjoitat tänne, niin se jo osoittaa että todella venyt ja koitat löytää asiaan ratkaisua. 

Nimittäin selostuksesi kuulostaa ihan minun lapsuudeltani, ja vasta nyt lähes kuusikymppisenä sain diagnoosin. Lapsena olin vain todella hankala lapsi. Tämä voimakastahtoisuus ja raivarit ovat haitanneet elämää ja jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, olisin ollut hyvilläni jos olisin jo lapsena saanut ohjausta tähän, koska tätä käyttäytymistä on todella vaikea hallita, mutta onneksi ikää myöten on helpottanut, ja tietenkin stressinhallinta ja tilanteiden välttäminen jne, aika yksinäistä on ollut myös.

Kärsikö synnytyksessä hapenpuutteesta? Ehkä hänellä on esim. ADD, mutta diagnoosia on todella vaikeaa saada. Ja sitten voi olla myös vaativa persoonallisuus. Eli ei osaa hallita ja hillitä itseään jos asiat ei mene kuin hän oletti niiden menevän, rutiinien muutos on katastrofi, kaikkeen pitää antaa aikaa valmistautua, stressaa turhasta ja sen vuoksi tiuskii, pää leviää pikkuasioista jne.

Ei hän silloin välttämättä tee sitä tahallaan, mutta apua hän voisi tarvita, että saisi itsensä hallintaan ja oppisi sietämään epävarmuutta.

Ihan vain kun itseäni ja omaa elämääni mietin... Ei ole helppoa, eikä auttanut sekään, että olin vanhempien mielestä huono ja viallinen lapsi :/

Kiitos asiallisista viesteistä. Juu, olen huolissani lapsemme voinnista kun näkee oikein kuinka hänellä itsellään on hankalaa sitten kun on tilanne päällä. Haluaisin auttaa häntä mutta en tiedä miten. Lapsi käyttäytyy kuitenkin muuten ihan normaalisti, koulussa menestyy erinomaisesti ja kukaan ei varmasti ymmärtäisi että meillä on ongelmia kotona. Vieraita ihmisiä kohtaan käyttäytyy hyvin, jopa ujosti... Mutta voi olla myös hitaastilämpiävyyttä eikä niin nopeasti saa uusia ystäviä tämän takia. Kuitenkin koulunkäynnin yhteydessä on ystäviä paljon ja on pidetty lapsi,

Jotain yliherkkyyttä voi olla tietyssämäärin ja kipukynnys on matala. Ei ole ikinä ollut mikään ketterä kiipeilijä tai kentällä juoksija pallopelien kanssa. Pelkää kovasti että sattuu ja jos sattuu niin kaikki keskeytyy. Itkee herkästi ja on huolissaan vaikka ihan pikkuisesta haavasta (jota ei edes kunnolla näe) että laastaria pitää laittaa. Tässä esimerkkejä. Voi olla että lapsemme on täysin normaali mutta silti vaikeuksia joissakin osa-alueissa esimerkiksi tunnesäätelyssä joka eskaloituu turvallisen aikuisen (minun kanssani). Olen vahva ihminen mutta nyt on ollut rankkaa kun tuntuu että lapsi yrittää pompottaa kokoajan ties mistäkin asiasta ja se ettei pahasta olosta hänen mielestään saa puhua. Ap

Ja vielä synnytyksestä; kaikki tapahtui normisti, ei ollut mitään komplikaatioita. Itkuinen vauva kuitenkin oli, inhosi kylpemistä jne. Ap

Minä jossain vaiheessa kyllästyin ja istuin lapsen kanssa alas ja sanoin suoraan, että tuo sinun turhanpäiväinen määkyminen ja rääkyminen, joka asiasta nillittäminen ja nirsoilu, paiskominen ja veemäinen käytös on henkistä väkivaltaa minua kohtaan ja nyt sinä lopetat sen. Kyllä löytyy kiva koulukotipaikka jos kotona olo ei maistu eikä minun persettä kaiva tippaakaan nauttia rauhasta ja mennä miten haluan. Sinä se siinä takkiin otat, en minä. Meillä on ollut ihan kivaa siitä lähtien.

Edelleen on hankaluuksia, olen yrittänyt ajatella positiivisesti jne. toivon vain että olisi vain joku vaihe joka menee ohitse. Ap

Oletko lukenut si-häiriöstä?

Meillä sama juttu. Yksi lapsistamme, alakouluikäinen on ihan samanlainen. Olen pienestä pitäen ajatellut, että hänessä on jotain "erilaista" kuin muissa. Mutta lievästi vaan, niin ettei koulussa ja neuvolassa sitä huomata. Mutta arkielämäämme se kyllähankaloittaa lähes päivittäin.

Lapsi on rakas, mutta haastava. Juuri nuo samat asiat kuin teillä! Olen kertaalleen käyttänyt kunnan psykologilla, kerran järjestänyt kouluun tapaamisen rehtorin ja opettajan kanssa, mutta joka paikassa ollaan ihmeissään, että mitä!?Ei siis näy muualla kuin kotona.

Synnytyksessä sydänäänet hävisivät hetkeksi ja lapsi vedettiin imukupilla pois. En tiedä vaikuttaako asiaan mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Oletko lukenut si-häiriöstä?

Olen, mutta en tiedä onko kyse siitä. Paljon yhtäläisyyksiä kyllä löytyy... Ap