Lue keskustelun säännöt.
Olenko mä tehnyt tässä väärin?
21.08.2020 |
Hengataan miehen kanssa valtaosa ajastamme yhdessä, mies tosin on suuren osan yhdessäoloajasta melko poissaoleva ja räplää intensiivisesti kännykkää sekä ravaa melkein joka ilta ulkona tupakalla ja juttelemassa kavereiden kanssa. Tämä on mulle ihan ok, koska emme yleensä tee mitään hirveän erityistä, toki tuntuu vähän harmilliselta esim. yrittää katsoa leffaa tyypin kanssa kun äijä ravaa ulkona neljästi elokuvan aikana ja missaa koko juonen.
Nyt pariksi viikonlopuksi ollaan sovittu jotain oikeasti kivaa ja spessua yhteistä tekemistä. Ensimmäisenä näistä (toissa viikonloppu) mies ilmoitti perjantaina kauan sairaana olevan ystävänsä pyytäneen häntä baariin. Koska tilanne oli kuulemma niin ainutlaatuinen mahdollisuus, joka ei tulisi toistumaan enää, eikä hän ollut nähnyt tätä kaveria aikoihin, olin totta kai ihan ok sen kanssa, että mies menee ja vietämme kivan päivämme lauantaina. No, lauantaina mies ilmoitti jonkun toisen kaverin liittyneen seuraan ja että jatkavat vielä tämänkin illan. Harmistuin tästä aika paljon, koska olin jo järjestänyt kivaa tekemistä ja siirtänyt sitä, nyt piti peruuttaa kokonaan. Mies lupasi hyvittää jotenkin, ei ole hyvittänyt.
Tänään piti olla date night, mies oli sopinut huomiseksi bileillan kavereiden kanssa, kun ystävä kotipaikkakunnalta tulee kylään. Mies heräsi vasta melko myöhöön illalla ja ilmoittikin yhden ylimääräisen kaverin tulevan, joten hän lähteekin bilettämään nyt. Voi kuulemma koittaa tulla yöksi luokseni, ja "jos kaverit on huomenna liian darrassa hengaamaan", voidaan katsoa sitä deitti-iltaa sit ehkä huomenna.
Harmistuin tästä, ja lopputuloksena mies lähti raivostuneena ovet paukkuen ja syyttää mua siitä, että on menettämässä kaikki kaverinsa kun "en anna hänen nähdä koskaan ketään", vaikka en ole kertaakaan kieltänyt mitään iltamenoja. No, nyt istun yksin kotona treffeille valmistautuneena, asioita järjestäneenä ja yksin. Ilmeisesti ihan hulluna ämmänä, kun kehtasin sanoa tämän aiheuttavan pahaa oloa. En ole kertaakaan yrittänyt estää häntä lähtemästä, vaan yrittänyt jutella tilanteen aiheuttamista fiiliksistä siksi, ettei näistä jää sitä fiilistä että tämä, erityisesti toistuvana, on mulle ihan ok ja hän voi tehdä näin jatkossakin huolehtimatta siitä, mitä minä ajattelen.
En tiedä. Tälläydyin turhaan ja nyt korkkasin pullon, kai tää on taas tällainen ilta. Tässä kirjoituksessa ei ollut kai mitään pointtia, kunhan tunsin tarvetta avautua edes jotenkin. Harmittaa niin paljon ja on täysin toissijainen olo. Ero on pyörinyt mielessä muistakin syistä jo pitkään, mutta lähteminen pelottaa, koska oikeastaan kaikki mun omat ystävät on etääntyneet musta miehen kanssa vietettyjen vuosien varrella ja olisin täysin yksin.
Kommentit (33)
Et kiinnosta miestä tarpeeksi, kaverit menee edelle.ja tuo että ravaa kokoajan jossakin elokuvankin aikana, soittaa kyllä jo aikalailla hälytyskelloja, KUKA on niin tärkeä, että voi keskeyttää tein yhteisen ajan.....
Sillä on joku toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kaverit menee aina naisen edelle.
Helpommin saa uuden naisen ku kunnon kaverin.
Kaverit se on tuntenu varmasti paljo kauemmin
Ei kuulosta siltä, että mies haluaa sinun kanssa tehdä mitään. Keksi itse omaa tekemistä omien kavereiden kanssa ja anna miehen miettiä omia halujaan rauhassa. Jos soittelee sulle, niin mene tapaamaan, silloin kun sinulla ei ole muita suunnitelmia, mutta muuten anna olla niiden kavereidensa kanssa.
Teillä on kahdestaan aina niin tylsää, ettei mies viihdy.
Miettikää jotain sellaista räväkämpää tekemistä yhdessä.
Eikö teillä ole edes mitään sellaista yhteistä harrastusta, josta molemmat pitää.
Entä matkat, vaellukset, ystävien tapaaminen yhdessä, retkeilyt tai mikä tahansa toiminta.
Ja mitä juttelette keskenänne? Oletteko kiinnostuneet samoista asiosta joista riittäisi kiinnostavaa puhumista. Ikävää jutella sellaista, mikä ei toista kiinnosta ollenkaan, silloin toinen vaan pitkästyy toisen kuuntelemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toi mies ole sinusta kiinnostunut muuta kuin sellaisena vakinaisena sänkykaverina koska ei tee mitään sun kanssas. Ei vois olla selvemmin kommunikoitu vaikka se hemmo laittais neonvalokyltin seinälle. Ja toi ovet-paukkuen lähtö on ihan klassista. Nyt voi hyvällä omallatunnolla juhlia kun on veemäinen muija. Hyvin paljon mahdollista että kyseessä on myös joku toinen kiinnostavampi nainen, yleensä silloin juuri pyhästi raivostutaan ja paukutellaan ovia. Kyselemällä ja sivistyneesti puhumalla et saa miehestä mitään irti. Se halveksii sua eikä tunne mitään syyllisyyttä noista juoksuistaan.
Voisit nyt kokeilla käyttäytyä kuin nainen jolla on selkäranka, itsetunto ja muitakin mahdollisuuksia kuin tollanen miehen irvikuva joita mahtuu kolmetoista tusinaan. Ai mitä sun kannattais tehdä? Nosta kollin kamat rappukäytävään, ovet lukkoon ja sanot että häipyy niitten kavereidensa luo eikä takaisin ole tulemista. Tää oli tässä. Ja numero estoon.
Puheet ei tossa auta mitään. Joten unohda "ongelmista keskusteleminen" tollasen keskenkasvusen kanssa. ne ei oo siihen tuhlatun ajan arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on kahdestaan aina niin tylsää, ettei mies viihdy.
Miettikää jotain sellaista räväkämpää tekemistä yhdessä.
Eikö teillä ole edes mitään sellaista yhteistä harrastusta, josta molemmat pitää.
Entä matkat, vaellukset, ystävien tapaaminen yhdessä, retkeilyt tai mikä tahansa toiminta.
Ja mitä juttelette keskenänne? Oletteko kiinnostuneet samoista asiosta joista riittäisi kiinnostavaa puhumista. Ikävää jutella sellaista, mikä ei toista kiinnosta ollenkaan, silloin toinen vaan pitkästyy toisen kuuntelemiseen.
Voisi ehkä toimia jos toi mies oikeasti välittäis tyttiksestään. Aika päivänselvää ettei välitä. Koska jos kiinnostavan tekemisen puute olisi se ongelma, voishan se mieskin ehdottaa jotain räväkämpää ajanvietettä. Miksi se on AINA naisen homma keksiä ne miestä kiinnostavat menot ettei se ravais baarissa vetämässä paksua kalloaan jurriin samanlaisten vatipäitten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäisin tuollaisen. Ei arvosta sinua ja pelkää kavereiden hylkäävän jos ei joka hippoihin lähde. Liikaa painolastia elämään tuollaisesta miehestä, lähde vielä kun voit ja ole onnellinen jos ei lapsia tuohon suhteeseen ole vielä tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit avata vähän, mitä tuo yhdessä tehtävä kiva ja spessu tekeminen tarkoittaa? Entä deitti-ilta? Onko nämä oikeasti yhdessä päätetty vai onko mies vain myötäillyt sanomisia ja oikeasti haluaa viettää aikaansa toisin.
Vierailija kirjoitti:
Voisit avata vähän, mitä tuo yhdessä tehtävä kiva ja spessu tekeminen tarkoittaa? Entä deitti-ilta? Onko nämä oikeasti yhdessä päätetty vai onko mies vain myötäillyt sanomisia ja oikeasti haluaa viettää aikaansa toisin.
Niinhän se tekeekin, viettää aikaansa toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit avata vähän, mitä tuo yhdessä tehtävä kiva ja spessu tekeminen tarkoittaa? Entä deitti-ilta? Onko nämä oikeasti yhdessä päätetty vai onko mies vain myötäillyt sanomisia ja oikeasti haluaa viettää aikaansa toisin.
Onko loogista että mies joka ei uskalla sanoa omaa mielipidettään yhteisistä tekemisistä ja vaan myötäilee kaikkia naisen ehdotuksia, onkin sitten tarpeeksi jämäkkä rikkomaan kaikki sopimukset pelkällä ilmotuksella ja laukkaamaan juottolaan kavereittensa kanssa? Oikeesti!
Se todellinen syy on se että mies suostuu huolettomasti mihin vaan kun asiasta ensin keskustellaan koska ei sillä ole aikomustakaan pitää kiinni mistään naisen kanssa sovitusta. Ei tässä tosiaankaan ole syynä väärät tekemiset vaan ihan joku muu, joka on edellisissä viesteissä jo selkeästi todettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitti vastauksista, herättivät aika paljon ajatuksia. Eihän sitä nyt varma voi olla, mutta olen aika vaikuuttunut siitä, ettei miehellä ainakaan toistaiseksi ole toista naista. Tunnen nämä tyypit joita hän käy tapaamassa, liityn toisinaan seuraankin yms. Miehellä on menneisyydestä sellainen kaveriporukka, joka tykkää ajella ympäriinsä ja käydä illan aikana moikkailemassa eri ihmisiä, mieheni on yksi näistä.
Yhteistä tekemistä meillä on tavallaan paljon, tavallaan taas harmillisen vähän. Ollaan molemmat esim. videopeleistä ja elokuvista kiinnostuneita ja harrastetaan niitä jonkun verran, välillä menee parikin päivää ihan vain pelaillen jos mulla on vapaata. Mä ehdottelen aika usein erilaisia asioita (mentäis elokuviin, käytäis roadtripillä tai Tallinnassa.. nyt korona-aikaan ehdotellut pyöräilyreissuja), mies on aina sitä mieltä että "joo vois", mutta lopulta mikään ei toteudu. Mies haluaisi ravata dokaamassa ja elää ikuisesti kuin olisi 18-vuotias, on jopa ystävystynyt viime aikoina aika monien nuorten kundien kanssa kun omanikäiset alkaa pikkuhiljaa aikuistua ja jättää päihteidenkäyttöä jne. sivuun. Ironisesti riitojen yhteydessä mies sitten raivoaa mulle siitä, miten ei koskaan tehdä mitään, kun en halua lähteä laittomiin reiveihin tai ryyppäämään jatkuvasti ja väittää, että en ikinä järjestä mitään. Vaikka kyllähän mä järjestän, monesti miehelle vaan juuri silloin tulee yllättävää tärkeää menoa.
Ollaan oltu yhdessä alle parikymppisistä asti, nyt lähestyy kolmekymmentä. Vuosi sitten tapahtui vahinko ja tulin raskaaksi, jolloin mies ihan vilpittömästi raivoistui mulle siitä, että yritän pakottaa häntä isäksi, kun sanoin haluavani keskustella asiasta. Tällöinkin asia piti kertoa puhelimessa, koska mies oli liian kiireinen ryönäämään kavereidensa kanssa eikä ehtinyt näkemään mua kasvotusten. Tein abortin, joka tuntuu vieläkin aika traumaattiselta kokemukselta, mutta en vain voinut tehdä lasta tuon miehen kanssa. Ei nyt liity asiaan, mutta tuli vaan mieleen kun aloin pohtia sitä, kuinka henkisesti nuori ja vastuuton kumppanini oikeasti on. Kaikki riidat, myös miehen huonon käytöksen aiheuttamat, kääntyy aina jotenkin mun niskoille. Kaikki, mitä mä teen (kuten vaikkapa se paksuksi pamahtaminen) on minun vikani, mutta mieheltä löytyy aina ulkopuolinen syy kaikkeen.
Joku kysyi, että miksi me ollaan yhdessä. Rehellisesti sanottuna olen kysellyt sitä itseltäni jo pitkään, syitä erota löytyy pitkä lista. Kai mua vaan pelottaa se yksin jääminen. Olen erkaantunut ns. omista porukoista pikkuhiljaa kun kaikki ovat poikkeuksetta kokeneet miehen vastenmieliseksi tapaukseksi joka manipuloi mua päivittäin. Oon oikeastaan aika tyytyväinen siitä, että päätin korkkaamisen rohkaisemana avautua edes johonkin, koska herätitte mut miettimään asioita, jonka myötä paha olo miehen käytöksestä on tiessään ja miehen jättäminen on taas mielessä. En mä halua elää ikuisesti sellaista teinielämää, haluan vakiintua, tehdä jonkun onnelliseksi ja tuntea oikeasti oloni rakastetuksi.
ap
No nyt lähdet johonkin vaikka yksin, jos et kaveria tähän hätään saa. Sitä paitsi yksinäiselle naiselle löytyy nopeasti juttukaveri, kun vaan menet ihmisten ilmoille.
Sinänsä ok, että ette koko ajan nyhjää miehen kanssa yhdessä, vaan molemmilla on omia kavereita ja omaa elämääkin. Kuulostaa kuitenkin, että mies pitää sua itsestään selvyytenä (kuten oletkin) ja kuvittelee voivansa käyttäytyä miten haluaa. Tarvii pienen näpäytyksen, joten nyt lähdet johonkin liikkeelle sieltä nainen!
Olet hänelle itsestäänselvyys, hengailu- (ja varmaankin seksi)seuraa aina kun tarvitsee.
Heti kun tulee mitä tahansa muuta, pienikin oma tarve (tupakka, puhelin, alkoholi, kuka vaan kaveri) sinä jäät toiseksi.
Tuollaiseen suhteeseen ei kannata jäädä.
Pullo pois ja naama puhtaaksi. Huomenna aloitat kuntokuurin, menet lenkille. Soittelet kaverit läpi jos joku vielä kuitenkin haluaisi nähdä. Alat elämään omaa elämääsi, älä selitä, riitele tai usko vakuutteluja. Ala järkkäillä asuntoasioita.
On pieni mahdollisuus että kumppani tuosta havahtuu ja haluaakin olla kanssasi. Todennäköisesti ei kuitenkaan. Ensimmäiset merkit ovat tulleet jo aiemmin, mutta olet jättänyt ne huomiotta. Kannattaa säilyttää itsekunnioitus.
Vierailija kirjoitti:
Kiitti vastauksista, herättivät aika paljon ajatuksia. Eihän sitä nyt varma voi olla, mutta olen aika vaikuuttunut siitä, ettei miehellä ainakaan toistaiseksi ole toista naista. Tunnen nämä tyypit joita hän käy tapaamassa, liityn toisinaan seuraankin yms. Miehellä on menneisyydestä sellainen kaveriporukka, joka tykkää ajella ympäriinsä ja käydä illan aikana moikkailemassa eri ihmisiä, mieheni on yksi näistä.
Yhteistä tekemistä meillä on tavallaan paljon, tavallaan taas harmillisen vähän. Ollaan molemmat esim. videopeleistä ja elokuvista kiinnostuneita ja harrastetaan niitä jonkun verran, välillä menee parikin päivää ihan vain pelaillen jos mulla on vapaata. Mä ehdottelen aika usein erilaisia asioita (mentäis elokuviin, käytäis roadtripillä tai Tallinnassa.. nyt korona-aikaan ehdotellut pyöräilyreissuja), mies on aina sitä mieltä että "joo vois", mutta lopulta mikään ei toteudu. Mies haluaisi ravata dokaamassa ja elää ikuisesti kuin olisi 18-vuotias, on jopa ystävystynyt viime aikoina aika monien nuorten kundien kanssa kun omanikäiset alkaa pikkuhiljaa aikuistua ja jättää päihteidenkäyttöä jne. sivuun. Ironisesti riitojen yhteydessä mies sitten raivoaa mulle siitä, miten ei koskaan tehdä mitään, kun en halua lähteä laittomiin reiveihin tai ryyppäämään jatkuvasti ja väittää, että en ikinä järjestä mitään. Vaikka kyllähän mä järjestän, monesti miehelle vaan juuri silloin tulee yllättävää tärkeää menoa.
Ollaan oltu yhdessä alle parikymppisistä asti, nyt lähestyy kolmekymmentä. Vuosi sitten tapahtui vahinko ja tulin raskaaksi, jolloin mies ihan vilpittömästi raivoistui mulle siitä, että yritän pakottaa häntä isäksi, kun sanoin haluavani keskustella asiasta. Tällöinkin asia piti kertoa puhelimessa, koska mies oli liian kiireinen ryönäämään kavereidensa kanssa eikä ehtinyt näkemään mua kasvotusten. Tein abortin, joka tuntuu vieläkin aika traumaattiselta kokemukselta, mutta en vain voinut tehdä lasta tuon miehen kanssa. Ei nyt liity asiaan, mutta tuli vaan mieleen kun aloin pohtia sitä, kuinka henkisesti nuori ja vastuuton kumppanini oikeasti on. Kaikki riidat, myös miehen huonon käytöksen aiheuttamat, kääntyy aina jotenkin mun niskoille. Kaikki, mitä mä teen (kuten vaikkapa se paksuksi pamahtaminen) on minun vikani, mutta mieheltä löytyy aina ulkopuolinen syy kaikkeen.
Joku kysyi, että miksi me ollaan yhdessä. Rehellisesti sanottuna olen kysellyt sitä itseltäni jo pitkään, syitä erota löytyy pitkä lista. Kai mua vaan pelottaa se yksin jääminen. Olen erkaantunut ns. omista porukoista pikkuhiljaa kun kaikki ovat poikkeuksetta kokeneet miehen vastenmieliseksi tapaukseksi joka manipuloi mua päivittäin. Oon oikeastaan aika tyytyväinen siitä, että päätin korkkaamisen rohkaisemana avautua edes johonkin, koska herätitte mut miettimään asioita, jonka myötä paha olo miehen käytöksestä on tiessään ja miehen jättäminen on taas mielessä. En mä halua elää ikuisesti sellaista teinielämää, haluan vakiintua, tehdä jonkun onnelliseksi ja tuntea oikeasti oloni rakastetuksi.
ap
No hyvä! Tiedät itsekin mitä tässä nyt pitäisi tehdä, puuttuu vaan se rohkeus tehdä se.
Sun poikkis on siis alkoholisti ja ilmeisesti muutkin huumeet maistuu. Ei tuollaisen kanssa ole kenelläkään naisella mitään tulevaisuutta. Sinulla taas on jonkun sortin riippuvuus tuohon tyyppiin. Ei kai ihme jos olette nuoresta asti olleet yhdessä.
Kukaan tälle palstalle kirjoittanut nainen ei vielä ole sanonut et voi kun kaduttaa että lopetin suhteen sen dokaavan ja hankalan tyypin kanssa. Kaikki ovat kertoneet että helppoa se ei aina ollut mutta oli ehdottomasti oikea ratkaisu ja elämästä tuli paljon parempaa.
Vierailija kirjoitti:
En mä halua elää ikuisesti sellaista teinielämää, haluan vakiintua, tehdä jonkun onnelliseksi ja tuntea oikeasti oloni rakastetuksi.
ap
Vaikka tuntuu vaikealta, niin ihan varmasti on nyt paljon helpompaa kuin vaikka viiden vuoden päästä. Sattuu aikansa, mutta löisin vaikka vetoa, että parin vuoden jälkeen mietit suhdettanne ja olet aivan ymmälläsi että miksi ihmeessä jatkoit sitä niin kauan.
t. Samankaltaisen kokemuksen omaava
Mies priorisoi kaverit sun edelle. Nyt on syytä päättää, haittaako se ja miten paljon. Tilanne ei ainakaan parane tuosta toisiinne tottumisen myötä.
Joka tapauksessa tarvitset omiakin kavereita. Erositte tai ette, niin hanki omia ystäviä.