Miksi jotkut eivät muuta yhteen koskaan, vaikka ovat parisuhteessa?
Kommentit (18)
Tilanteita ja syirä on varmasti minua. Aviomieheni on alkoholisti ja päihtyneenä väkivaltainen. Siksi en asu hänen kanssaan.
Selvin päin oikein mukava komea ja fiksu mies.
Nykyään parisuhteet ei ole enää kaiken jakamista vaan hauskanpitoa silloin kun itselle sopii.
12 vuotta yhdessä, ja molemmilla omat kodit. Oltiin jo aikuisia, kun tapasimme, ei mitään syytä muuttaa yhteen. Lomaillaan yhdessä, viikonloput, joskus arkenakin yövytään toistemme luona tai jomman kumman kesäasunnolla. Kymmallakin omat tavat ja sisustustyyli ym. Pysyy suhdekin tuoreena, kun ei tarvitse koko aikaa toista katsella. Meille tämä järjestely on paras, onhan tämä vähän rusinat pullasta systeemi, mutta kun on mahdollista, niin miksi pitäisi muuttaa yhteen, kun voidaan nauttia omasta tilasta ja toisistamme juuri niin paljon kuin meille sopii.
Sitoutua voi 100% ja jakaa yhdessä elämää ja arkisia asioita vaikkei yhdessä asukaan.
Minusta olisi kiva olla parisuhteessa ja asua omissa asunnoissa. Yhteenmuuttaessa kun tulee mukana kaikki yhdessäasumisen lieveilmiöt, kuten
- kenen vuoro imuroida ja pestä pesuhuone
- kuka jätti likaiset sukat olohuoneen keskelle
- kuka maksaa auton kulut kun sä ajat aika paljon mutta auto on mun nimissä
- oliko nyt tarpeellista ostaa taas uudet pussilakanat
- miks sä nukut noin pitkään
- oisit kysynyt ennen kuin kutsut vieraita
- miks sun romut on kaikkialla
- miks sä söit viimeisen banaanin etkä ikinä osta uusia
Yksin asuessa on aina se oma tupa, oma lupa. Ja eron sattuessa on mukava kun oma elämä ei heitä häränpyllyä, ei tarvitse järkätä uutta kämppää, jakaa omaisuutta, hankkia uusia huonekaluja. Paljon stressittömämpää kaikenpuolin. Ymmärrän jos monet valitsevat olla yhdessä ja asua erikseen, järkiratkaisu..
t. 6 v yhdessäasunut, nyt sinkku
Voisi myös kysyä miksi muuttaisi yhteen. Ei yhteen muuttaminen ole mikään itsestäänselvyys.
Minulla on lapsia, puolisoni on työorientoitunut vela. Suhteemme on mallia rusinat pullasta ja omat asunnot on osa sitä.
En halua asua kenenkään kanssa. On paljon mukavampaa ja rauhallisempaa kun on omat kodit. En kestä toisten ihmisten ääniä ja hajuja ja tavaroita jatkuvasti. Miksi pitäisi asua yhdessä?
Ne on niitä viisastuneita kun tietää, että mikään suhde ei kestä yhdessä asumista. Jompikumpi joutuu luopumaan persoonastaan ja haaveistaan sekä oikeudestaan elää näköistään elämää ja alistumaan toiselle jos muuttaa yhteen. Yleensä se on nainen kun tämän tekee.
Parisuhde ilman yhteenmuuttoa on täydellistä. En ehkä muuta enää koskaan kenenkään kanssa koska erillään on vaan niin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään parisuhteet ei ole enää kaiken jakamista vaan hauskanpitoa silloin kun itselle sopii.
Kaikkia ei kiinnosta kärsimys 365 päivää vuodessa.
eli ap haluaa vain jakaa asunnon kulut
Rusinat pullasta, suhde pysyy tuoreena
Meillä kummallakin lapsia - isoja, ei haluta uusperheitä. Tää on aikuisten parisuhde. Kumpikin saa huolehtia nuorensa niin kuin lystää.
Kumpikin on naimisissa ollut, voimakas tarve olla välillä yksin. Oma tupa, oma lupa.
En halua jakaa arkea vaan mieluummin oma tupa ja oma lupa.
3,5v yhdessä ja erillään asutaan, 30km välimatka. Syynä se, että kumpikaan ei edelleenkään voi eikä halua muuttaa toisen kaupunkiin tai muuallekaan. Ja näemme viikonloppuisin ihan tarpeeksi, kyllästyäkin ehtii, kun aina samanlaisia kaikki viikonloput.
Eron jälkeen en halua enää muuttaa yhteen vaan mieluummin uuden kumppanin kanssa omat asunnot.
Suhde pysyy parempana, kun ei tarvitse jakaa arkisia askareita vaan kumpikin tekee kotihommat omalla tavallaan. Ei ole mitään riitoja yhteisistä kuluista ja kotitöistä jne...
Nautitaan vaan toistemme seurasta tavatessamme.
Suurin syy muuttaa yhteen on perinteisesti ollut ihan vain taloudellinen. Jos kummallakin on lompsa kunnossa niin fiksuahan se vain on asua erikseen. Varsinkin jos on vähän introverttiä kummassakin. Toinen vaihtoehto on sitten joku ökyiso asunto jossa kummallakin aivan älyttömästi omaa tilaa, mutta monen suhteen tuho on se että ängetään jonnekin kaksioon tai kolmioon missä omat harrastukset ja tavat pitää hylätä.
Nykyisin ei ole mikään "pakko", onneksi. Moni on hoksannut voivansa paremmin kun saa pitää oman asuntonsa, suhdekin voi siten virkeänä. Itse olen naimisissa ja onnellisesti kahdessa eri asunnossa. Yhteistä reviiriä kaikki, mutta on ihana hengittää vaan välillä omineen.