Ihmiset eivät pidä minusta. Miksi?
Harvempi on suoraan sanonut, muutama toki on, mutta useimmiten se tulee esiin elekielen kautta. On silmien siristelyä, päälle puhumista tai sitä ettei anna suunvuoroa laisinkaan, käännetään selkää kun puhun tai tiuskitaan ja komennellaan. Mistä tämä voi johtua? Olen miltei keski-ikäinen, ihan kelvollisen näköinen, kohtelias, ystävällinen ja ihan normaaliälyinen nainen.
Kommentit (16)
Olet ollut väärässä seurassa. Tuolla tavalla käyttäytyviä on paljon. Tule mukavien ihmisten seuraan niin on kivempaa.
On tosiaan vaikea sanoa etänä, mutta ehkä ainakin osittain huomaat muiden kielteiseksi tulkitsemasi eleet helpommin tai vahvemmin kuin keskimäärin? Millaisissa tilanteissa sinulle on suoraan sanottu, että sinusta ei pidetä?
Ihmisethän usein käyttäytyy noin, eivät osaa huomioida toista. Olet ehkä tuntosarvet tavallista herkempänä ja osaat ennakolta jo odottaa moista käytöstä. Ja se loukkaa. Epäkohteliasta ja töykeää, muttei ehkä loppujen lopuksi kohdistu varsinaisesti sinuun vaan on sellainen inhimillisen omaan napaan toijottava tapa noilla ihmisillä toimia. Liikenteessähn huomaa myös näitä "töykeitä tyyppejä", eivät pysty kokonaisvaltaisesti huomioimaan muuta liikennettä vaan mennä tohottavat vaan joustamattomasti eteenpäin, eikä sekään ole henkilökohtaista. Ihmiset ei monetkaan niin syvällisesti mieti muita. Tsemppiä sulle!
Vierailija kirjoitti:
Olet ollut väärässä seurassa. Tuolla tavalla käyttäytyviä on paljon. Tule mukavien ihmisten seuraan niin on kivempaa.
Sehän tästä vielä oudompaa tekee, että ne mukavatkin tekevät tätä samaa. Vai olenko vain liian herkkä huomaamaan jokaisen silmännykäyksen tai muun torjuvan eleen, virittäytynyt jotenkin ikävien kokemusten vuoksi?
Sulla ei ole maskia päässä, siksi eivät pidä. Nyt on korona aikakausi ja maskit pitäisi olla päässä.
Minua kohdellaan samalla tavoin, ja olen vuosien saatossa alkanut karttamaan ihmisiä. Olen itse periaatteellisesti kiltti ja kohtelias kaikille, mutta en enää nykyisin yksinkertaisesti jaksa vittuilua - olen vetäytynyt ihmissuhteista. Jokin minussa ilmeisesti on pielessä kun niin usein ”tulee turpaan”, ja ihmiset päättelevät että olen tyyppi, jota voi kaltoinkohdella.
Olet yliherkkä ihmisille. Anna palaa vaan, puhu kun puhuttaa, kuuntele jos siltä tuntuu äläkä mieti tilanteita liikaa. Itse pölisen koska ihmiset on niin jäykkiä eivätkä saa sanaa suustaan. Mielelläni kuuntelisin muitakin kuin itseäni, mutta kun joitakin ihimisiä pitää vetää kuin kivirekeä perässä ja yrittää työntää sitten vielä vauhtiin alamäkeen, niin meno (eli puhe) loppuu silti kuin seinään vaikka kuinka yrittäis rohkaista toista. Itse pitää aikuisen avata suunsa. Vaikka vain vähän kerrallaan, ei mitään tunnin monologia monotonisesti tuntia putkeen.
Vaikea sanoa.
Voiko olla jotain tiedostamatonta omassa puhetavassa tai ilmeessä? Resting bitch face?
Mä sain äskettäin kuulla, että puheeni kuulostaa (joskus?) jotenkin huutamiselta, vaikka omasta mielestäni puhun ihan tavallisella puheäänellä. Saatan kyllä änkyttää tai puhua liian nopeasti, mutta se tuli ihan yllätyksenä, että "huudan". Onkohan tämä ollut syynä joidenkin hämmentyneisiin ilmeisiin mua kuunnellessaan...
Minustakaan ei pidetä, tai no murto-osa pitää. Olen rauhallinen ja ujohko, mutta sanon suoraan, jos olen eri mieltä. Viimeistään eri mieltä ollessani suhtautuminen muuttuu, vaikken mielipidettä tökerösti esitäkään.
Deitit kyllä ovat aina tykänneet jostain syystä. Muut ihmiset harvoin. Tämä asia on minulle täysin ok tosin, sillä en itsekään pidä suurimmasta osasta ihmisiä.
Minulla on sama juttu. Kyse on omalla kohdallani pelkästä ulkonäöstä. Eli olen jotenkin erikoisen näköinen. Ja tämä ei ole omaa kuvitelmaani.
Jos jokainen ymmärtäisi ja huomioisi ihmisiä, kaikilla olisi hyvä olla.
Tämän kaltaisia ihmisiä on, mutta he ovat harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sama juttu. Kyse on omalla kohdallani pelkästä ulkonäöstä. Eli olen jotenkin erikoisen näköinen. Ja tämä ei ole omaa kuvitelmaani.
Minulla on varmaan myös ulkonäössä ”vikaa”, mutta jokin muukin mättää, koska olen joskus saanut kettuilua ihan pelkästä tervehtimisestä 😳 Siis puolitutulta vinoa hymyä ja pään poiskääntöä/vastaamattomuutta, jolla sekä yritettiin häpäistä että saada minut ymmärtämään ”paikkani” - tai jotakin.
Siihen voi oikeasti olla syynä ns. resting bitch face. Sellainen voi olla, vaikka olisi "kelvollisen näköinen", kuten kuvailit olevasi.
Tai sitten ylitulkitset jotenkin muiden eleitä ja ilmeitä tai annat muiden kielteisille eleille suuremman painoarvon kuin ihmiset yleensä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Suomi nyt vaan on täynnä juntteja! Joko vika on oikeesti niissä tai sitten sulla on tietämättäsi joku v-mäinen ilme, puhetapa, katse tms. Mä oon joskus nauhottanut omaa puhetta ja jos en kiinnitä siihen huomiota, niin en meinaa jaksaa kuunnella itteäni. Kuulostan monotoniselta, hitaalta ja tylsältä. Niinpä yritän puhua nopeammin ja elävämmin jos en halua puuduttaa muita. Samoin tajusin miten mulla on välillä joitain outoja "pakko-oireita" naamassa. En siis ollut mitenkään tajunnut tätä ilman itseni kuvaamista. Itse välttelen ihmisiä, joilla on esim. outo katse. Esim. semmoinen tuima, läpitunkeva ja tuijottava.
Tässä on tullut nyt valtavasti hyviä ajatuksia ihan perusilmeestä puhetapaan ja herkkyydestä muiden ihmisten ”vikoihin”. Tapauksesta riippuen varmaan nämä kaikki tekijät saattavat olla hämmentämässä soppaa.
Erityisesti voisin nyt kiinnittää huomiota tähän omaan olemiseen. Saatan olla uusien ihmisten seurassa varautunut ja se varmasti heijastuu muihin. Lisäksi myös toiset voivat jännittää ja nämä taas yhdessä voivat kehittää kiusallisen ketjureaktion. Puhun kyllä, mutta en päällepäsmäröi, enemmän olen tarkkailija kuin joukon puhemies.
Perusilmeelleni en oikein mahda mitään, tästäkin olen joskus saanut palautetta. Tuima/vihainen en ole, mutta ilme on ehkä vähän murjottavan oloinen(?). Itsetuntokin tahtoo vähän olla niin ja näin, se taas aiheuttaa käytökseen muiden mielestä varmasti hyvin kiusallista vaihtelua. Huoh.
Haluaisin kuitenkin olla pidetty, pidänhän minäkin pääosin kaikista (vaikka taustalla onkin se ajatus että mitähän pahaa tuokin minulle tahtoo).
Hyvin vaikea sanoa näin etänä.