Mikä minua vaivaa?
Pohjustuksena:
Olen 22-vuotias nainen. Fyysiset oireet alkoivat reilu 3-vuotta sitten. Olin tähän aikaan kovassa kunnossa. Fyysinen työ, sen lisäksi päivittäinen lenkkeily ja 3-4krt/vko salilla käynti.
Aloin väsyä ilman näkyvää syytä, lenkillä tuntui etten enää jaksa, hikoilin paljon. Vaikka liikuin niin tuntui ettei kuntoni enää noussut, pikemminkin tuntui että se huononi. Heikotus oli tällöin myös jo vahvana oireena.
Mielialani alkoi myös laskea hurjaa vauhtia. Pari vuotta sitten minulla diagnosoitiin ekaa kertaa vaikea masennus. Siihen lääkkeet. Söin niitä N. 4kk, koin että minulla ei ollut enää henkisesti niin paha olla ja lopetin lääkkeet.
Tein istumatyötä. Töissä tuntui etten voinut keskittyä, kärsin usein päänsärystä ja selittämättömästä pahoinvoinnista. Oloni oli tosi huono.
Viime syksynä hakeuduin lääkärille taas fyysisten oireiden takia. Uupumus, heikotus, lihoin syksyn aikana melkein 20kg, vaikka liikuin. Hölkkäsin vain hetken ja minua saattoi alkaa heikottaa ja pyörryttää.
Minua tutkittiin, otettiin verikokeita yms. RR 135/85 p 55.
Kaikki verikokeet oli ok. Tutkittu hemoglobiini, ferritiini, kilpirauhasarvot, maksa-arvot. Kaikki kunnossa.
Diagnoosina taas masennus, viime syksystä asti olen säännöllisesti lääkkeitä syönyt.
Koen että pääni on kunnossa nyt. Minulla olisi tosi kova halu tehdä kaikkea, mutta kroppani ei vain jaksa. Voisin vain nukkua. En millään usko että tämä kaikki voi johtua masennuksesta enää.
Oireita on siis tänäkin päivänä. Olen uupunut, paino nousee (nimenomaan keskivartalolihavuus) kuukautiset epäsäännölliset, saattaa mennä monta kk ettei niitä tule ollenkaan, muistini on selvästi huonontunut, hikoilen ilman syytä, voimattomuus.
Jossain vaiheessa minulla oli usein virtsatietulehduksia, mutta nyt on ollut onneksi harvemmin.
Tämä on niin turhauttavaa kun tahtoisin vain tehdä kaikkea ja jatkaa normaalia elämää, mutta ei vain ole voimia. Mikä minulla voi olla? Onko kenelläkään kokemuksia samoista oireista?
Lääkärille olen menossa taas, huomenna varaan ajan.
Varmaan tyhmä kysymys, mutta juotko vettä tarpeeksi?