Koulun alussa yhteinen tilaisuus koko ikäluokalle sisätiloissa
Paljon puhutaan kuinka ryhmät pyritään pitämään erillään ja että yläkoulussa se ei kokonaan onnistu mutta mahdollisuuksien mukaan yritetään. Vanhempainillat peruttu jne.
Nyt kävi sattumalta ilmi, että lapsen koulussa kaikki seiskaluokkalaiset kokoontuvat yhteen, suljettuun sisätilaan turvaväleillä heti aluksi ainakini tunnin ajaksi. Ilmeisesti ohjelma sisältää myös laulua. Tätä ei avoimesti infottu, mutta selvisi kun yksi vanhempi oli kysynyt.
Tuntuu aivan järjettömältä ja saa epäilemään, että koulun muutkin "turvatoimet" joista infoaminen on ollut hyvin vähäistä, ovat samaa tasoa.
Mitä tekisitte? Vai ettekö mitään? Entä jos lapsi olisi riskiryhmää?
Kommentit (42)
Sama juttu meidän lapsen koulussa, mutta kyseessä ekaluokkalaiset ja ilmeisesti myös heidän vanhempansa. En ole varma, kun oma lapsi ei ole ekalla. Kyseessä vielä iso koulu, jote tuo tarkoittaa kolmenumeroista määrää ihmisiä samassa tilassa.
Sinne kun osuu yksi tartunnan saanut, siellä on koko ikäluokka karanteenissa ja huonolla säkällä vielä ehtivät levittämään tartunnan useampaan iltapäiväkerhoon, koska ne ovat koulun ulkopuolella useammassa paikassa. Ja iltapäiväkerhojen yhteydessä myös eskareita ja päiväkoteja, joten äkkiä altistuneita voi olla tuhat.
Sanoisin lapselleni että hän voi skipata tilaisuuden. Ei jää jälkeen, jos ei osallistu yhteislauluun.. tähän silmienpyörittelyhymiö.
Tai laittaa maskin kasvoilleen.
Vierailija kirjoitti:
No korona on uusi normaali. Siihen pitää vain totuttautua ja kohta kaikki tottuuki. Ihmisten liikkumista ei voi estää eikä kokoontumisia.
Mikä luonnonlaki pakottaa keräämään samaan tilaan kaikki oppilaat kerralla, kun yhtä hyvin voisivat mennä suoraan luokkiin?
Järjetöntä järjestää ihan muuten vain tällaisia kokoontumisia ja vielä koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin lapselleni että hän voi skipata tilaisuuden. Ei jää jälkeen, jos ei osallistu yhteislauluun.. tähän silmienpyörittelyhymiö.
Tai laittaa maskin kasvoilleen.
Tämäpä auttaa paljon, jos ne muut lapset saavat tartunnan ja lapsesi on taas niiden muiden kanssa luokassa koko loppuviikon.
Kuinkahan moni kaupunki laittoi veso-päivinä opet olemaan yhdessä, vaikka suositus on, että opet ovat etänä? Ihan Suomen ytimessä viis veisattiin suosituksesta. Hallituksen olisi pitänyt määrätä, sillä määräyksiä on noudatettava.
Jep jep, monta kymmentä opea samassa opehuoneessa kuin sardiinipurkissa lukuvuotta aloittelemassa ja siitä sitten kukin omaan luokkaan viruskantaa vaihtamaan, huomenna sama uusiksi!
Meillä kahden ison koulun opet yhdessä epidemia-alueella. Linko on käynnistetty ja varmistus vielä huomenna, että korona alkaa kunnolla levitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni kaupunki laittoi veso-päivinä opet olemaan yhdessä, vaikka suositus on, että opet ovat etänä? Ihan Suomen ytimessä viis veisattiin suosituksesta. Hallituksen olisi pitänyt määrätä, sillä määräyksiä on noudatettava.
Täällä ainakin yksi ope pk-seudulta ilmoittautuu. Tänään koko ajan 9 - 15 samassa sisätilassa 45 open kanssa ja huomenna sama uusiksi!
Ohhoh, meidän koulusta on kaikki tuollaiset kielletty. Seiskat on ennen kokoontuneet noin, samoin ykköset, mutta ei missään nimessä tänä vuonna. Samoin vesot oli toinen päivä etänä, toinen pienissä ryhmissä ja ulkonakin osittain.
On kyllä pöljä reksi jos laittanut kaikki opet samaan tilaan, no ehkä se haluaa itse, että kohta on koko koulu kiinni.
Pöljästä aloituksesta on vastuussa opetuksen järjestäjä. Espoo toimi näin. Mitkä muut kunnat?
Ok, kiva kuulla etten ole ainoa jonka mielestä tämä on järjetöntä.
Mietin just tuota että voin oman lapseni antaa olla pois tuolta, mutta jos siellä on yksikin oireeton tartuttaja, on koko seiskaluokkalisten satapäinen porukka sitten altistuneita.
En vaan tajua mitä tässä yksittäinen vanhempi voi tehdä. Suurin osa ei varmaan edes tiedä tuosta järjestelystä ja ei voi näin ollen lapsiaan sieltä pois ottaa.
ap
Meillä uudellamaalla oli kaikki opettajat samoissa tiloissa tänään ja eilen.. Oppilaille ei ole onneksi tiedossa yhteisiä kokoontumisia pl. käytäväkohtaamiset välitunneilla sisällä ja ulkona.
No, se ei paljon auta, josopet käynnisti lingon. Espoo piti opet yhdessä koulussa. Missä muualla toimittiin samoin. Missä oli fiksusti eli etänä?
Ap:n kannattaa ymmärtää, että on vain suosituksia. Niitä ei ole pakko noudattaa. Laiska ei viitsi ajatella asioita uudella tavalla. Kertoohan se paljon. On myös hyviä ja vastuullisia kouluja, joissa jaksetaan ajatella ja suunnitella asiat uudella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
No, se ei paljon auta, josopet käynnisti lingon. Espoo piti opet yhdessä koulussa. Missä muualla toimittiin samoin. Missä oli fiksusti eli etänä?
Tuusulassa oltiin ulkona ja etänä. Itse asiassa pöyristyttävää, että Helsingissä ja Espoossa ei oltu. Tuusulan tartuntamäärät olleet suht pieniä.
Joo, vastuutonta touhua. Lpr ja Kotka pitivät etänä. Jännä kyllä, että hyvä tautitilanne korreloi vastuullisen koulunpidon kanssa. Mitä huonompi tilanne, sitä vähemmän koulutuksen järjestäjää kiinnostaa koronan ehkäisy.
Vierailija kirjoitti:
Ok, kiva kuulla etten ole ainoa jonka mielestä tämä on järjetöntä.
Mietin just tuota että voin oman lapseni antaa olla pois tuolta, mutta jos siellä on yksikin oireeton tartuttaja, on koko seiskaluokkalisten satapäinen porukka sitten altistuneita.
En vaan tajua mitä tässä yksittäinen vanhempi voi tehdä. Suurin osa ei varmaan edes tiedä tuosta järjestelystä ja ei voi näin ollen lapsiaan sieltä pois ottaa.
ap
Voisi vähintään kysyä rehtorilta, miten tässä on noudatettu annettuja ohjeita turvaväleistä ja siitä, että altistumisia pitäisi minimoida. Sekä mikä on koulun suunnitelma, mikäli joukossa olisi ollut yksi tartuttaja.
Ei käy kateeksi rehtoreita, joten mielellään antaisin työrauhan, mutta eihän tällaisia täysin turhia, isoja riskejä voi katsoa sormien läpi. Rehtorit itsekin ovat pulassa, jos tartunnat lähtevät leviämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No korona on uusi normaali. Siihen pitää vain totuttautua ja kohta kaikki tottuuki. Ihmisten liikkumista ei voi estää eikä kokoontumisia.
Mikä luonnonlaki pakottaa keräämään samaan tilaan kaikki oppilaat kerralla, kun yhtä hyvin voisivat mennä suoraan luokkiin?
Järjetöntä järjestää ihan muuten vain tällaisia kokoontumisia ja vielä koulussa.
Tähän aikaan vuodesta ois voitu kaikki tällaiset järjestää ulkona pihalla. Hyvät kelitkin!
Oph:n ohjeet ja määräykset ovat rehtoreilta jääneet lukematta. Ne tulivat rehtoreiden kesäloman aikana.
No korona on uusi normaali. Siihen pitää vain totuttautua ja kohta kaikki tottuuki. Ihmisten liikkumista ei voi estää eikä kokoontumisia.