Koulun alussa yhteinen tilaisuus koko ikäluokalle sisätiloissa
Paljon puhutaan kuinka ryhmät pyritään pitämään erillään ja että yläkoulussa se ei kokonaan onnistu mutta mahdollisuuksien mukaan yritetään. Vanhempainillat peruttu jne.
Nyt kävi sattumalta ilmi, että lapsen koulussa kaikki seiskaluokkalaiset kokoontuvat yhteen, suljettuun sisätilaan turvaväleillä heti aluksi ainakini tunnin ajaksi. Ilmeisesti ohjelma sisältää myös laulua. Tätä ei avoimesti infottu, mutta selvisi kun yksi vanhempi oli kysynyt.
Tuntuu aivan järjettömältä ja saa epäilemään, että koulun muutkin "turvatoimet" joista infoaminen on ollut hyvin vähäistä, ovat samaa tasoa.
Mitä tekisitte? Vai ettekö mitään? Entä jos lapsi olisi riskiryhmää?
Kommentit (42)
Miksi te täällä valitatte. Valitus rehtorille!!
Täällä kokoontuvat luokat 5-9 🙄 Ja sisätiloihin. Ei ollut puhetta turvaväleistä.
Miten joku aikuinen suostuu menemään tuollaiseen tilaan ja olemaan siellä? Kouluilla on velvollisuus noudattaa ohjeita ja suosituksia, miksi opettajat suostuvat tuollaiseen? Tottakai työt pitää tehdä mutta jos jossain kaikki on järkätty noin leväperäisesti niin miksette nosta meteliä? Kaikkeen ja kaikkiin ei voi vaikuttaa mutta tuollaisessakin että kymmenet opet olleet tänään koko päivän samassa tilassa turvaväleittä ja huomenna uusiksi - MIKSI ETTE TEE ASIASTA NUMEROA?
Myös mahdollisesti saman koulun oppilaan vanhempana haluaisin todella olla tietoinen että siellä on menetelty noin. Juuri nyt näistä asioista pitää tehdä ihan isoon ääneen julkisia jos tällaista todella on. Auttakaa itseänne ja meitä muita ja kertokaa näistä!
Opena soitin aviin, Lin ja Pekosen avustajille, oph:een, kaupungille, mutta ei mikään auttanut. Avi sanoi, että vain määräyksiä on pakko noudattaa. Suositukset on vain suosituksia. Hallituksen olisi pitänyt määrätä.
Lin avustaja sanoi, että hän haluaisi nyt vain lomailla. Pyysi soittamaan uudestaan seuraavana päivänä. No, totesin silloin jo olevani töissä. Ikävä kyllä ketään ei kiinnosta.
Reksit pyrkivät mielellään miellyttämään vanhempia. Jos haluatte löperyyteen muutosta, niin sankoin joukoin vanhempina ottamaan yhteyttä reksiin. Kannattaa myös soitella koulutoimenjohtajalle. Paljon voi auttaa, jos on merkittävä veronmaksaja kunnassa. Silloin kannattaa soittaa myös poliitikoille ja uhata muutolla.
Vantaalla oltiin vain luokka-asteen 4 opettajaa yhdessä ja etäyhteydellä pidettiin koko koulun henkilökunnan osuudet. Hyvin onnistui! Meillä ei myöskään oppilaat hillu kaikki yhdessä,ei missään tapauksessa.
Ja laulaminen musiikintunneillakin nyt kielletty. Ei tämä hallituksesta riipu, vaan kunnasta.
Riippuu hallituksella: määräyksin myös piittaamattomat kunnat saadaan ruotuun. Suositukset riittää vastuullisille kunnille.
Jos tätä ketjua kukaan ope lukee, niin uskaltaako tällaisesta huomauttaa?
Kun tuntuu tosi kamalalta jos leimaantuu heti hankalaksi vanhemmaksi, lapsi aloittaa uuden yläkoulun, muut lapset olleet eri yläkoulussa, jossa yhteistyö sujunut koulun kanssa aina loistavasti, oli asia mikä hyvänsä.
Mutta eipä ole koskaan tarvinnut aloittaa sillä, että kyseenalaistaa koulun toimintaa tai rehtorin ratkaisuja.
Ja kun tuntuu että osaa vanhempia tässäkään ketjussa ei tuollainen haittaisi, niin jos sitä vaan itse on tiukkis, niin sitä suurempi kynnys lähteä asiasta kyselemään.
ap
Meidän lapsi ei tule kouluun, kun koulut alkavat. Muutaman viikon sisällä voi olla, että ollaan taas etäkoulussa kaikki.
Keväälläkin tuli osalle luokista korona-altistuksia. Mikään ei ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Jos tätä ketjua kukaan ope lukee, niin uskaltaako tällaisesta huomauttaa?
Kun tuntuu tosi kamalalta jos leimaantuu heti hankalaksi vanhemmaksi, lapsi aloittaa uuden yläkoulun, muut lapset olleet eri yläkoulussa, jossa yhteistyö sujunut koulun kanssa aina loistavasti, oli asia mikä hyvänsä.
Mutta eipä ole koskaan tarvinnut aloittaa sillä, että kyseenalaistaa koulun toimintaa tai rehtorin ratkaisuja.
Ja kun tuntuu että osaa vanhempia tässäkään ketjussa ei tuollainen haittaisi, niin jos sitä vaan itse on tiukkis, niin sitä suurempi kynnys lähteä asiasta kyselemään.
ap
Samaa minäkin mietin, varsinkin kun oma lapsi ei edes ole noilla luokilla, jotka kokoontuivat, mutta jos tauti lähtee koulussa liikkeelle, eihän se siellä ekalla luokalla pysy.
Kun tietää, että opettajat ja rehtorit ovat olleet tiukilla, tuntuisi vaikealta ensimmäisenä alkaa kyseenalaistamaan toimintaa, kun ei muuten rehtoria yhtään tunne, mutta toisaalta tuntuu, että jos tauti lähtee leviämään, olen siihen osasyyllinen, kun en edes sanonut mitään.
t. ei muista numeroaan
Helsingissä ovat hitaita toimimaan! Turku parempi?
Vierailija kirjoitti:
Täällä kokoontuvat luokat 5-9 🙄 Ja sisätiloihin. Ei ollut puhetta turvaväleistä.
Tee ilmoitus poliisille ja avi lle.
Tottakai kyseenalaistatte tuollaisen toiminnan!
Saman kunnan vanhempien kannattaa liittyä yhteen ja pyrkiä vaikuttamaan. Reksit juurikin kuuntelevat vanhempia. Löperyydet heti laajalti vanhempien tietoon ja tiukkana reksin suuntaan vaikka yhdessä. Koulut kilpailevat oppilaista ja opiskelijoista. Siksi ulospäin olisi syytä näyttää hyvältä. Tyrimiset korjataan pikaisesti, ettei mene maine.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu meidän lapsen koulussa, mutta kyseessä ekaluokkalaiset ja ilmeisesti myös heidän vanhempansa. En ole varma, kun oma lapsi ei ole ekalla. Kyseessä vielä iso koulu, jote tuo tarkoittaa kolmenumeroista määrää ihmisiä samassa tilassa.
Sinne kun osuu yksi tartunnan saanut, siellä on koko ikäluokka karanteenissa ja huonolla säkällä vielä ehtivät levittämään tartunnan useampaan iltapäiväkerhoon, koska ne ovat koulun ulkopuolella useammassa paikassa. Ja iltapäiväkerhojen yhteydessä myös eskareita ja päiväkoteja, joten äkkiä altistuneita voi olla tuhat.
Niin, tuohan tiedettiin jo keväällä. Tuliko sinulle uutena?
Ilmeisesti tässä on tulkittu suosituksia niin, että kun tilassa voidaan _jonkunlaiset_ turvavälit toteuttaa, niin on ihan ok tunkea satapäinen oppilaslauma samaan sisätilaan. Avin ohjeistuksia tavasin ja kyllä siellä tällainen takaportti asiassa tuntuu olevan. Ei sitä ehkä ole niissä ohjeissa haettu, mutta ilmeisesti mitään ohjeistuksen vastaista ei varsinaisesti tässä ole.
Oma lapsi jää pois, mutta muuten en osaa mitään tehdä. Ymmärrys ei riitä koulun toiminnalle, mutta ehkä siellä sitten on päättämässä niitä, joiden nuorta ja perustervettä maailmaa ei koronat hetkauta.
ap
Nämä suositukset ovat kuntia velvoittavia. Pakko sanaa voi käyttää vain, jos lakia on muutettu. Näitä "suosituksia" on siis pakko noudattaa, mutta kunnat eivät silti noudata.