Lue keskustelun säännöt.
Äitini motkotti 5-vuotiaalle tytöllemme, että "olet lihonut".
23.02.2009 |
Lapsi on aina ollut neuvolakäyrissä alhaalla eli hiukka liian hoikka. Omiin silmiin on ihan sopusuhtainen. Äidilläni on lasten kasvatukseen aina negatiivinen sanansa, jos yhden asian saan "korjattua", löytyy uusi juttu jota alkaa vatvoa.
Nyt on sitten huomannut, että monet lapset ovat ylipainoisia. Ja se johtuu tietysti meidän hampurilaiskulttuurista, lapset eivät saa normaalia arkiruokaa koskaan ja aina herkkuja ja aina limsaa ja aina sitä ja tätä. Käymme kerran kuukaudessa tai joka toinen kuukausi hampurilaisella. Pizzaa joka toinen tai kolmas kuukausi. Kiinalaista joskus. Muutoin laitamme joka päivä ihan tavallista ruokaa, milloin keittoa, milloin kanaa, kalaa tai lihaa. Limsa liittyy saunomiseen, jota tapahtuu kaksi kertaa viikossa jolloin saavat lasillisen. Tietysti juhlissa jos on tarjolla ja joskus viikonloppuna. Makeita välipaloja ei ole tarjolla, paitsi jos on pidetty synttärit ja sieltä on jäänyt leivonnaisia, jotka rääpitään sitten tulevina viikkoina. Kuka niitä loputtomiin säästää, kun pilallehan ne menee.
Ja aina on motkottanut tytöstämme, kun on ollut huono syömään. Nyt syö viimein normaalisti ja kappas, nythän tyttö on LIHAVA vaikka ei siis olekaan. Enkä jaksa enää tällaista. Itsekin olen kuunnellut lapsuudessa aina tuosta lihavuudesta, aina oli painoa muutama kilo liikaa ja käski laihduttaa. Nuorempana painoin 50 kiloa ja pituutta 163, olin aika hoikka. Silti hoki että laihduta viisi kiloa, niin sitten olet hyvä "minäkin olin tuon ikäisenä tooosi laiha" Ja kun on minut saanut kynsistään, on tyttäreni vuoro. Eikä kuulkaa sovi ensinkään että sanon vastaan. Ihan tytön kuulleen puolustan ja käsken olla höpisemättä tyhjää. Alkaa sitten huutaa minulle tai suuttuu ja äyskii kuinka olen niin mahdoton jne.
Joskus ajattelen, että olisi helpompaa ettei olisi tekemisissä lainkaan. Tulemme toimeen silloin, kun vain myötäilen asioissa ja olen samaa mieltä. Jos olisin eri mieltä, sitä ei ääneen voi sanoa tai ei tiedä mikä raivokohtaus on vastassa. Onko muilla oma äiti näin hankala tapaus? Ja mihin siitä pääsee, kun oma vanhempi on kuitenkin kyseessä.
Kommentit (10)
Pidä mahdollisimman vähän yhteyttä äitiisi ja selvitä kyseinen asia ensin äitisi kanssa kahden kesken että sinun lastasi ei lihavaksi saa sanoa vaikka olisikin. Että se voi aiheuttaa anoreksiaa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sitä varsinkin toistellaan jatkossa.
Pistät rajat äidillesi ja kiellät loukkaamasta tytärtäsi. Voit jopa sanoa että sinun on ajateltava lapsesi parasta ja jollei hän pidä kieltään kurissa et näe syytä miksi teidän perheen pitäisi vierailla hänen luonaan loukattavana.
Suora puhe on parasta ja vaikka puhelimessa jos et pysty kahden kesken sitä sanomaan kasvotusten.
Minulla on äiti joka pyrkii edelleen määräilemään ja ohjailemaan elämäämme vaikka olen keski-ikäinen, pidän kuitenkin puoleni. Äiti on ollut meidän lapsuudenkodissa pomo ja hänen luonteensa on sellainen ja valitettavasti näitä piirteitä huomaan itsessänikin.
mikä on lihava ja mikä ei, joten hänen kommenteistaan ei kannata välittää yhtään. Yrittäisin tehdä asiasta mahd. pienen numeron. Jos lapsi ei saa mummon läsnäollessa ruokarauhaa, vähentäisin ehkä tapaamisia.
Kurja juttu. Sinuna puhuisin tyttärelle asiasta suoraan, sano, että sinusta mummo ei ymmärrä, mikä on lihavuutta ja mikä ei. Puhu monipuolisen syömisen tärkeydestä ja siitä, että hän on sopuhtainen. Mielestäni voisi tehdä selväksi senkin, että vaikka ylipainoa joskus kertyisi, niin se on terveydelle haitallista, mutta ei vähennä vanhempien rakkautta häneen. Tuon ikäinen ei sitä ehkä vielä sanomatta ymmärrä, jos mummo paasaa noin kovasti asiasta...
Mummolle sanoisin sinuna suoraan, että lapsi ei ole lihava ja on ollut neuvolakäyrillä jopa alle keskiarvon. Kysy, ymmärtääkö hän, mitä tuollaiset puheet voivat saada aikaan nuorelle tytölle. Jos hän suuttuu, sano, että harkitset vakavasti, voitteko enää käydä hänen luonaan kylässä, jos hän ei voi olla puuttumatta lapsen painoon. Tee selväksi, että haluat kyllä kovasti käydä ja pitää yhteyttä, mutta lapsen hyvinvointi on ensisijainen asia ja hänelle ei saa asiasta aiheuttaa turhia paineita. Vaikka lapsi olisi ylipainoinenkin, niin tuon ikäiselle motkottaminen on väärä tapa lähestyä asiaa. Sano, että mummo voi sinun kanssa keskustella, jos on huolissaan lapsen painosta.
Mulle oma mummo sanoi vielä aikuisenakin joka kerta kun siellä kävin että "olet tainnut lihoa". Pituutta 167cm ja painoa tuolloin ennen lapsia oli jotain 54 kg. Eli en todellakaan ollut lihava. Mua loukkasi tuo niin paljon että kävin ehkä kerran vuodessa kuuntelemassa tuota haukkumista. Myös hiusten väri aiheuttaisi syöpää ja söin ihan väärin yms. Nyt oma äiti on omille tytöilleni pari kertaa sanonut heidän painostaan, eskarilainen ei yhtä tikkulaiha kuin isompi, niin vertailee aina tähän. Olen suoraan sanonut että mun lapsia ei lihavaksi sanota, vaikka painoa olisikin. Äitini kyllä tietää, miksi en itse aikoinaan oman mummon luona käynyt, ei vaan tajua toistavansa samaa kaavaa. Ylipainoinen appiukko on samanlainen, saattaa ensi töikseen kun tulee käymään, tokaista tytölle jotain vastaavaa tyyliin "Anna" on tainnut vähän pulskistua, taitaa äitiinsä tulla". Olen edelleen ihan normaalimitoissa, joten kyllähän tuo loukkaa sekä minua että tyttöä. Olen puhunut molemmille, mitä tuollaiset puheet voivat aiheuttaa nuorelle tytölle, mutta minä kuulemma liiottelen ja paisuttelen asiaa. Huoh. Tapaamiset on ainakin meillä vähentyneet huomattavasti, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku sanoo joskus jonkun asian joka ei tunnu kivalta. Maailma kuulkaa vaan on sellanen paikka, että aina ei voi ottaa vastaan pelkästään mukavia juttuja. Maailma on täynnä ihmisä, jotka sanoo ihan mitä sylki suuhun tuo, vaikka se ei pitäisikään paikkaansa. Siihen kannatta opetella vai oletko äiti aina puolustamassa tytärtäsi, kun sille koulun pihassa huudetaan, että lesbo, vaikkei se taatusti ole lesbo?
Jos mummu puhuu pimeitä, sano suoraan ja laita välit poikki, jos tarpeen. Ja jos ei ole muuta ruikutettavaa tässä maailmassa, jossa oikeesti on lapsia joita kohdellaan kaltoin niin pienet on murheet.
No ei varmaan se äiti siellä yläasteen pihalla ole enää puolustamassa, mutta ajatus onkin, että siihen mennessä olisi jo jonkunlainen itsetunto saatu lapselle, jotta osaa olla välittämättä niistä lesbohuuteluista. Mummon jatkuva nimittely lihavaksi, erityisesti, jos lapsi ei sitä ole, ei mitenkään tue sitä terveen itsetunnon kehitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse muistaakseni 10-vuotias ja todella hoikka, lähes laiha. Oma äitini oli siinä vaiheessa jo lihonut aikalailla. Lihominen oli kuulemma alkanut odotusaikana, eli ilmeisesti minun syytäni siis. Kerran äiti tokaisi minulle, laihalle 10-vuotiaalle että "ompas sulla perse levinnyt". Ja todellakaan ei ollut. Muistan tämän elävästi vieläkin.
Sairastuin 17-vuotiaana anoreksiaan, joka oli viedä minulta hengen. En tiedä onko näillä asioilla yheyttä, ehkä on, ehkä ei...
oma ylipainoinen isäni tokaisi murrosikäiselle normaalipainoiselle tyttärelleni painosta lihomisesta ja meillä suvussa on keskivartalolihavuutta jne.
Tyttöä asia vaivasi ja vaivaa vieläkin. Asia puhuttiin ja ukki pyysi tytöltä anteeksi mutta eihän tyttö sitä asiaa unohda.
Herkässä murrosiässä ei soisi tällaista möläytettävän. Toki tyttö on saanut naiselliset muodot niin kuin kuuluukin normaaliin kehitykseen.
Jos sen takia mummo hermostuu, niin ei oikein voi mitään. Jos keskustelu ei auta, niin sitten teet selväksi että täytyy harkita tapaamisten harventamista.
Oma lapsi etusijalle, muistathan sen.