Esikoinen tulossa, harkitsemme maalle muuttoa. Kannattaako?
Kommentit (4)
Olen syntynyt Helsingissä, miehenikin ja koko suku, kummit, mummit ja kaverit jäivät Helsinkiin muuttaessamme . N. 80km välmatkaa isovanhempiin, mutta kyllä pääsee tapaamaan. Saatiin iso talo, Helsingissä ehkä kaksion, puolen hehtaarin tontti ja rauhallisuus. Minä en ainakaan kaipaa Helsinkiin. Täällä vain pari ruokakauppaa, ei kioskia, elokuvateatteria jne. Päääsee sellaisiin teatteria myöden puolessa tunnissa jos haluaa.
Lampaita näkee ohi mennessään, kanoja sekä hevosiakin. Meillä on kissa ja kani. Ei kerrostaloja näköesteenä ja kaunis maalaismaisema.
Åitini ihmettelee joskus kuinka voin asua ilman erilaisia kauppoja. Hän asio
pääasiassa Stockmannilla. En kaipaa, mutta voin käydä joskus.
Lapsille rauhallista, ei edes maahanmuuttajia näy.
Ei ole ajokorttia, miehellä on sekä auto käytössä. Pärjään yleisillä.
On maalla puutteita, mutta on myös jotain, mitä ei kaupungissa ole. Kuka mitäkin tahtoo, ja valitsee.
sinne sinä kuulutkin, ettei maahanmuuttajat joudu katselemaan tommosta junttia.
Me muutimme Espoon Suvelasta maalle, kun esikoisemme oli 8 kk:n ikäinen.
Olemme asuneet sen jälkeen kolmessa maaseutukunnassa, siitä neljä vuotta neljän kilometrin päässä päivittäistavarakaupasta ja kirkonkylän muista palveluista.
Nyt asumme kävelyetäisyydellä terveystalosta, alakoulusta, ruokakaupasta, kirjastosta jne. ja olemme mielestämme parhaassa mahdollisessa paikassa. Helsinkiin on matkaa 70 km, työpaikat ovat kävelymatkan päässä (minä) ja 15 km:n päässä (mies). Minun lapsuudenperheeni jäsenet asuvat Helsingissä, miehen hänen kotipaikkakunnallaan 160 km:n päässä sijaitsevassa kaupungissa.
Varmasti tapaisimme useammin vanhempiamme, sisaruksiamme ja lapset serkkujaan, jos asuisimme lähempänä, mutta toisaalta kun emme koskaan ehtineet lapsiperheenä tottua sukulaisten läheisyyteen, niin ei sitä osaa kaivatakaan.
Missään tapuksessa emme olisi muuttaneet maalle, jos edes toisen meistä pitäisi ajaa yli 30 km:n päähän työhön päivittäin.
niin anna palaa!