Häpeä kun avioliitot/parisuhteet ei onnistu

Minusta parisuhteen eli seurustelusuhteen päättymisessä ei ole mitään hävettävää. Ihmiset seurustelevat oppiakseen tuntemaan toisen paremmin ennen kuin mahdollisesti sitoutuvat hänen kanssaan avo- tai avioliittoon. Jos seurustelun aikana käy ilmi, että ei sovitakaan yhteen, niin älytöntähän olisi sitoutua entistä tiukemmin toiseen. Silloin on hyvä ja pitääkin erota.

Jos jotain hävettävää asiaan haluaa liittää niin ehkä varoisin liian aikaisin hehkuttamasta uutta parisuhdetta muille. Jos ihminen hehkuttaa muutaman kuukauden välein olevansa korviaan myöten rakastunut taas uuteen ihmiseen, niin se on aika noloa. Ja ylipäänsä se, että hyppää koko ajan suhteesta toiseen sen sijaan, että suhteen kariuduttua olisi sinkkuna kunnes kohdalle ihan oikeasti osuu ihminen, joka kiinnostaa.

Teidän seurustelunne osoitti, että mies ei ollutkaan niin mahtava kuin kuvittelit. Hyvä, nyt ymmärrät, ettei sinun kannata sitoutua häneen. En tiedä, oliko sinun kohdallasi samoin kuin itselläni: pitkään täysin tunnekuolleen ja seksittömän avioliiton jälkeen rakastuin eron jälkeen korviani myöten ihmiseen, jolta vihdoin sain huomiota, hellyyttä ja seksiä. Kaipasin oikeasti niitä tunteita, se ihminen oli ihan väärä.

On syytäkin hävetä jos useampi avioliitto kariutuu. Suosittelen katsomaan peiliin.

Sinun kannattaa miettiä miksi ne suhteet kariutuu. Ainakin liian suuret persoonallisuuserot ovat useilla syynä. Kannattaa etsiä joku joka ei ole liian erilainen kun itse on. Jos on esimerkiksi introvertti niin liian sosiaalinen kumppani aiheuttaa jatkuvasti kahnausta, koska toinen haluaisi olla kokoajan menossa ja toinen viettää aikaa kotona. Tai jos on itse oikein siisti ja täsmällinen, ei tosiaan kannata ottaa liian suuripiirteistä ihmistä, sitten taistelette jatkuvasti kotitöistä. Tai jos haluaa pitää vapaa-ajalla hauskaa, niin ei kannata ottaa työnarkomaania jolle tulee hauskanpidosta huono omatunto, ja puuhailee siksi jatkuvasti jotakin.

Jos suuret persoonallisuuserot ei ole syynä, niin kannattaa miettiä onko luovutettu liian aikaisin. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa, jokaisessa on jotain vikaa. Ihan sama kuka se kumppani on, mutta jossain vaiheessa tulee olemaan jonkinlainen kriisi suhteessa, ja jos pitkän suhteen haluaa, niin ne on vaan kahlattava läpi. Jos kumpikin osapuoli on valmis selvittämään riitoja eikä heti luovuta, niin kyllä niistä vastoinkäymisistä pääsee yli. Tärkeintä on että pystyttäisiin myöntämään omat virheet ja oppimaan niistä, eikä kumpikaan väittäisi olevansa aina oikeassa.

Olen hävennyt. Olen myös seurustellut sen takia, että en kehtaa erota. 🙄 Pariskuntastatus oli joskus minulle todella tärkeä.

"eikä se muiden kohdalla tule mieleen itselläkään.."

Minulla kyllä tulee mieleen. Tyhmät usein epäonnistuvat monissa asioissa. Parisuhteet eivät ole poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

On syytäkin hävetä jos useampi avioliitto kariutuu. Suosittelen katsomaan peiliin.

No mutta mitä mieltä olet siitä, että nykyään on ihan yleistä vaihtaa kumppania kuin vaatteita EIKÄ sitä hävetä? ... En nyt oikeastaan ymmärrä miksi juuri MINUN pitäisi hävetä jos ei muidenkaan? .....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On syytäkin hävetä jos useampi avioliitto kariutuu. Suosittelen katsomaan peiliin.

No mutta mitä mieltä olet siitä, että nykyään on ihan yleistä vaihtaa kumppania kuin vaatteita EIKÄ sitä hävetä? ... En nyt oikeastaan ymmärrä miksi juuri MINUN pitäisi hävetä jos ei muidenkaan? .....

Edellinen puhui avioliitoista eikä parisuhteista (kumppaneista). En itsekään olisi sitoutunut mieheen, jolla olisi ollut takanaan useampi kuin yksi avo- tai avioliitto. Minulle sitoutuminen avo- tai avioliittoon on niin iso askel, että se on tarkoitettu kestäväksi. Jos toinen on jo useita kertoja rikkonut sellaisen sitoumuksen, hänen asenteensa on erilainen kuin minun.

Seurustelusuhteet ovat asia erikseen, niitä on ollut itsellänikin lyhyempiä ja pitempiä.

Ymmärrän ihan hyvin siihen asti, kun jokaisen kanssa ei mennä naimisiin.

Avioliitto on kyllä vastuullisin sitoutumisen muoto, en ymmärrä mitä häpeämistä siinä sinänsä on. Jos puhutaan siis ihan kunnon parisuhteista/perheistä, eikä vain treffailusta.