Helsinkiin matkustaminen (korona)
Matka ja hotelli varattu Helsinkiin elokuun puolenvälin tienoille. Reissu varattu jo miltei vuosi sitten, ja hotellia/lentoa ei voi perua. Uskaltaako Koronan takia matkustaa vai onko liian suuri riski saada tartunta, kun toista aaltoa povataan koulujen alun jälkeen? Mitä tekisit?
Kommentit (9)
Näin helsinkiläisenä kannustan tulemaan, kunhan pidät suositukset mielessä (käsihygienia, turvatur yskiminen ym.).
Tarttuu sisäänhengityksessä ja limakalvoilta, joten niiden suojaaminen lähinnä.
Tuu tänne vaan. Muista pestä käsiä vimmatusti ja yskiä hihaan.
Olen espoolainen, kävin viime viikollakin 5 kertaa Helsingissä. Hengissä olen edelleen. Käytän kyllä hanskoja koko ajan ulkona liikkuessani, helpoin tapa hoitaa käsihygienia.
Minä olen liikkunut koko korona-ajan siellä sun täällä, pitkin poikin Suomea ja tavannut lukemattomia uusia ihmisiä, sekä vanhoja tuttuja. Käynyt töissä normaalisti, kaikkien n. 100 työkaverin kanssa. Kaupoissa on tullut pyörittyä ihan samalla tavalla kuin ennen koronaakin. Julkiset, junat ja bussit ovat olleet pääasialliset kulkuvälineet ja ihme ja kumma, hengissä olen.
Koronaan en ole sairastunut, ellei ole ollut täysin oireeton. Käsidesiä (pessyt käsiä) olen käyttänyt silloin kuin muistan, maksia en kasvoilleni tule laittamaan kuin sakon uhalla ja turvavälien käyttö on ollut heikkoa tapaamieni ihmisten kanssa.
Uskaltaa, jos ei ole paljon tartuntoja.
Pahinta korona aluetta Suomessa, ei kannata tulla. Ei täällä ole mitään näkemistäkään.
Täällä ei enää ole juuri ketään hengissä, että se toinen aalto ei tule vaikuttamaan täällä.