Yläkouluun menevä poika äidissä kiinni

Nyt hyvät neuvot kalliit:
poikani, ainut lapsi, on ollut oikeastaan aina haluton hakeutumaan ikäistensä seuraan. Koulussa on kavereita, eikä kuulemma kiusata. Monet kerrat, varsinkin näin kesällä, ollaan väännetty siitä, että olisi hyvä nähdä niitä kavereita, joita kuitenkin on, sen sijaan, että lojuu kotona ja kärttää huomiota minulta, eli äidiltään. Ei kuulemma kiinnosta, mutta suhtautuu kielteisesti melkein kaikkeen tekemiseen, mitä ehdotan.

Lapseni on hyvä puhumaan, ja hän on pystynyt kertomaan, ettei koe tarvitsevansa seuraa niin paljon. Ei vaikuta myöskään masentuneelta, mutta itse koen kuvion oudoksi ja huolestuttavaksi. Juuri räjähdin pojalleni, joka kiukutteli ja vetkutteli koko aamupäivän heräämisen, syömisen ja huoneensa siivoamisen kanssa, ja keskeyttää sen jälkeen kaikki minun tekemiseni editelläkseen jotain juttua. Poikani on pelannut aikaisemmin aika paljonkin, mutta nyt kiinnostus siihen on vähentynyt. Ei siis sitäkään vähää kontaktia ikätovereihin. Iloisesti vaan tulee mulle esittelemään tik tok- ja youtube-videoita, ikään kuin minä olisin kaveri, enkä äiti.
Kuulostan varmaan tosi ankealta, mutta en vaan näe lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta suotuisana tällaista ripustautumista äitiin, kaverisuhteiden kustannuksella. Hän on ainoa lapsi, myös ilman serkkuja. Hän viettää aikaa myös isänsä ja isäpuolensa kanssa, mikä on tietenkin positiivista, mutta edelleen kobtakti muijin lapsiin/nuoriin on vähäistä.

Kun olen seurannut lastani tilanteissa, joissa on muita lapsia, hän on aina pärjännyt hyvin, ja ollut kuulemma suosittu leikkitoveri (varhaiskasv. arvio) ja hyvissä väleissä luokkatovereidensa kanssa. Myös pitämillämme synttäreillä on ollut kivasti vieraita.
En siis ymmärrä, mistä tässä on kyse, ja kuinka saada lapsi ottamaan aktiivisemmin kontaktia ikätovereihin. Varmasti tulen vielä kaipaamaan tätäkin aikaa, mutta jotenkin vaan tuntuu, ettei tämä ole ihan tarkoituksenmukaista, kun poika kuitenkin menossa yläkouluun syksyllä.