Lue keskustelun säännöt.
Siis pakkohan minussa on olla joku vika, kun
24.07.2020 |
tulen aina jäämään kakkoseksi kaikille kaikissa ihmisisuhteissa. Ensin luulen löytäneeni hyvän ystävän joka ei sinua hylkää, mutta sitten kun elämäntilanteet muuttuu ja tulee toisia ihmisiä elämään niin sinut syrjäytetään. Ei kysytä kuulumisia, ei pyydetä minnekään eikä ole koskaan aikaa minulle enää eikä sitä edes viitsitä järjestää. Sitä ei ees huomata jos en enää itsekään lopulta jaksa kysellä perään.
En ole roikkuja ja käytä hyväkseni. Osaan tehdä kaverisuhteita mutta yksikään ei tunnu syventyvän ystävyydeksi. Ihan kuin olisi jokin alkuhuuma aina ja sitten en yhtäkkiä olekaan seuran arvoinen. Olen masentunut kyllä, mutta en pura pahaa oloani muihin jatkuvalla syötöllä siksi että tiedän sellaisen olevan rankkaa toiselle osapuolelle.
Mitä teen väärin? Nytkin taas yksi jota luulin ystäväksi löysi uusia kavereita ja miesystävän, nyt hän on vain heidän kanssa ja minua ei varmaan edes muista enää. Paitsi eläinvahdiksi kyllä kysyy silloin tällöin.
Kommentit (7)
Pyydätkö ihmisiä viettämään aikaa kanssasi? Järjestätkö itse ohjelmaa, esim illanistujaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo uhriutuminen varmaan on vikasi. Elämässä nyt vain sattuu toisinaan niin, että elämäntilanteet ja kaveripiiri muuttuvat, ei se ole kenenkään syy. Lakkaa ajattelemasta, että sille pitäisi löytää syy jostakin.
Kyllä se masennus sinusta huokuu vaikka yritätkin sitä peitellä. Kyllä ihmiset aistivat sen feikkaamisen ja siitä tulee creepyvibat.
Vierailija kirjoitti:
Pyydätkö ihmisiä viettämään aikaa kanssasi? Järjestätkö itse ohjelmaa, esim illanistujaisia?
Pyydän ja järjestän. Yleensä se onkin niin päin että itse yritän järkätä, mutta viime hetkellä saatetaan perua ettei tullakaan. Joskus ei edes ilmoiteta.
Ja tosiaan en kysele esim joka päivä ja jatkuvasti tyrkytä itseäni. En myöskään väkisin muodosta ystävyyssuhteita vaan ne on olleet juurikin näitä et löydät toisen ja teillä onkin yhdessä huomattavan kivaa ja paljon yhteistä. Ongelma siis on että tää tunne katkeaa kun seinään. Ensin se toinen kyselee paljon ja itsekin vastavuoroisesti. On kivaa yhdessä jne. Sitten yhtäkkiä toisen osalta hiipuu ja lopulta loppuu jopa kokonaan. Yleensä sitten kun elämään tulee ongelmia niin seurani kelpaa taas. Ollaan neuvoa kysymässä jne. Jään ikään kuin varavaihtoehdoksi lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo uhriutuminen varmaan on vikasi. Elämässä nyt vain sattuu toisinaan niin, että elämäntilanteet ja kaveripiiri muuttuvat, ei se ole kenenkään syy. Lakkaa ajattelemasta, että sille pitäisi löytää syy jostakin.
Muuttuuko ne muutamissa kuukausissa? Ymmärrän että vuosien saatossa menee kuviot uusiksi ajan kanssa, mutta kyllä ihmisillä tuntuu olevan niitä ystäviä vuosienkin jälkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydätkö ihmisiä viettämään aikaa kanssasi? Järjestätkö itse ohjelmaa, esim illanistujaisia?
Pyydän ja järjestän. Yleensä se onkin niin päin että itse yritän järkätä, mutta viime hetkellä saatetaan perua ettei tullakaan. Joskus ei edes ilmoiteta.
Ja tosiaan en kysele esim joka päivä ja jatkuvasti tyrkytä itseäni. En myöskään väkisin muodosta ystävyyssuhteita vaan ne on olleet juurikin näitä et löydät toisen ja teillä onkin yhdessä huomattavan kivaa ja paljon yhteistä. Ongelma siis on että tää tunne katkeaa kun seinään. Ensin se toinen kyselee paljon ja itsekin vastavuoroisesti. On kivaa yhdessä jne. Sitten yhtäkkiä toisen osalta hiipuu ja lopulta loppuu jopa kokonaan. Yleensä sitten kun elämään tulee ongelmia niin seurani kelpaa taas. Ollaan neuvoa kysymässä jne. Jään ikään kuin varavaihtoehdoksi lopulta.
Kuulostaapa ikävältä. Missä tapaat näitä ihmisiä? Itse olen huomannut että yhteisten harrastusten kautta olen löytänyt myös ystäviä jotka arvostavat minua sellaisena kuin olen. Koulu/työpaikkaystävyys taas tuntuu olevan juuri kuvailemaasi.
Jonkunlaista epätoivoa sinusta varmaan huokuu. :( Ja se on ihan ymmärrettävää, jos toistuvasti lupaavasta alusta ei synnykään ystävyyttä. Jospa et pyrkisi ystävyyteen ainakaan kovin nopealla tahdilla, vaan tyytyisit ensin kaveruuteen? Minulla on ollut vähän samanlaisia kokemuksia ja olen tulkannut sen johtuvan siitä, että vaikka en omasta mielestäni ripustaudu tai ole liian lähellä änkevä, se kuitenkin tulkitaan sellaiseksi. Olen varmaan jotenkin kömpelö siinä ystävyyden rakentamisessa, sen pitäisi kai syntyä spontaanimmin... Nykyään tyydyn pelkkiin kaverillisiin väleihin.