Hjälpa mig välittömästi
Minun täytyy pitää tämä erittäin ympäripyöreänä, koska asianomainen voi mahdollisesti olla palstailija. En voi ottaa riskiä.
Eli olemme samaa sukupuolta. Ihan kaverimeiningistä kyse.
Vaistoni alkoi varoittamaan minua harmittomalta tuntuvasta asiasta, joka kuitenkin jäi vaivaamaan (kaverin sanoma asia, kaksi eri kertaa mutta sama sanomistyyli.)
Päätin, että haluan oppia virheistäni ja laitan homman poikki heti alkuunsa, koska vaistoa kannattaa kuunnella. Mielestäni on iso liehuva punainen lippu, jos kaveruuden alkutaipaleella tulee tällainen olo.
Koska olen hetsku, en suhtaudu kavereihin niin sinisilmäisesti. Miesten kanssa on eri asia, koska kaipaan muutakin kuin platonista kanssakäymistä.
En edes uskalla lukea tyypin viestejä enää, hän vain inttää (tuossa viestissä jonka jo luin), ja yrittää selitellä asiat parhain päin, nyt kun huomasi että minä huomasin hänestä jotain, mistä en pidä.
Uskon vakaasti, että asia tulisi pikku hiljaa pahenemaan ajan kanssa. Lisäksi, vaikka tyyppi onkin mukavan oloinen, hän vaikuttaa hieman tylsältä... Voisin helposti uskoa puheidemme perusteella, että hänelle elämän paras juttu on olla kotona ja ottaa kuvia lemmikistä, sitten spämmätä ne someen.
Kyllä minäkin viihdyn kotona ja mielestäni sen pitää ollakin niin, mutta kyllä minä kavereilta kaipaisin vähän spontaaniutta ja energisyyttä.
En vain tunne että kaveruuden jatkaminen on enää hyvä idea. Mutta mitä jos hän jää vain inttämään?
Kommentit (7)
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
En olisi osannut sanoa paremmin.
Tylsät ihmiset on kyllä niin souuuu last season, ei me superkiinnostavat itseään täynnä olevat hetskut kyllä jakseta sellaista katsella psyyk!
Pyyntö kirjoitetaan hjälp mig tai Kan du hjälpa mig.
Minusta tuntuu välillä, että koska olen kiltti ihminen, niin sellaiset vähän dominoivat tyypit pyrkivät olemaan kanssani. Tämäkin juttu on täysin yhdentekevä, ei kirjaimellisesti mitään vaikutusta kaveriin. Silti hän koki asiakseen kritisoida. Yritin unohtaa asian, mutten voinut. En minäkään kommentoisi noin toiselle, varsinkaan ihan alkutaipaleella.
Jotenkin en usko, että tällaiset tyypit ovat aidosti seurastani kiinnostuneita, vaan haluavat olla kanssani koska en kehtaa heti sanoa kaikkea suoraan, eli minulle voi sanoa melkein mitä vain ja hymistelen vain vieressä ja sanon sitten myöhemmin mitä ajattelen. Ja siinä vaiheessa olen jo ajatellut aika pitkälle enkä yleensä enää halua jatkaa..
Ap