Ison asuntolainan ottaminen
Suunnittelemme perheenlisäystä ja haluaisimme perheelle kunnon kodin. Perheen nettotulot yht noin 3900 per kk. Ei viitsittäisi hankkia sellaista taloa jossa emme viihdy, joten lainaa pitäisi ottaa yhdessä jopa 200k. Lyhennyksistä selviämme varmasti, mutta korot ja koko päätöksen tekeminen mietityttää.
Olemme hyvin todennäköisesti perimässä useasta eri lähteestä 200-400 tuhatta euroa seuraavan 20 vuoden sisällä. Pitäisikö tuon tiedon kannustaa ottamaan iso laina. Jotenkin järki sanoo, että selusta on kyllä turvattu.
Takauksia emme aio pyytää keltään.
Kommentit (24)
Ajattelitteko kertoa pankille tuloksi mahdollisesti 20 vuoden kuluttua tulevat perinnöt? Lainan vakuudeksi kai sitten tarjoatte täytetyn lottokupongin?
Vähän realismia peliin, please. Pankkia kiinnostaa takaisinmaksukykynne ja se, riittävätkö vakuudet.
20 vuoden laina-ajan aikana saattaa tapahtua mitä tahansa, erotkin ovat nykyisin niin tavallisia. 20 vuodessa pystyy hävittämään eli törsäämään omaisuutensa, jos haluaa.
Ja melkein oottelisin sen perheenperustamisenkin kanssa ennen isoa talolainaa. Kaverit osti ison rinnetalon, 5mh, 300m2 eivätkä sitten saaneetkaan lapsia. Asuivat sitten kaksin tuossa mut olihan se hulluutta ja möivät pois. Onneksi saivat myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitteko kertoa pankille tuloksi mahdollisesti 20 vuoden kuluttua tulevat perinnöt? Lainan vakuudeksi kai sitten tarjoatte täytetyn lottokupongin?
Vähän realismia peliin, please. Pankkia kiinnostaa takaisinmaksukykynne ja se, riittävätkö vakuudet.
20 vuoden laina-ajan aikana saattaa tapahtua mitä tahansa, erotkin ovat nykyisin niin tavallisia. 20 vuodessa pystyy hävittämään eli törsäämään omaisuutensa, jos haluaa.
Juuri siksi, että 20 vuoden aikana voi sattua mitä tahansa, minua rauhoittaa tieto noista perinnöistä. Tuossa jo ilmoitin tulomme ja omaa rahaa olisi tarkoitus kerätä lähemmäs 100 tuhatta. Ap
Tarkoitus on lisääntyä ensin ja sitten melko nopeasti talo. Ap
Varatkaa keskusteluaika pankkiin, niin saatte tietää realiteetit. Lainasummaan ei voi laskea takeeksi mahdollisia tulevia perintöjä, joten sen suhteen ainoa vaihtoehto on odotella sen perinnön saamiseen asti. Lainan saamiseen ylipäätään vaikuttaa mm. taloudellinen tilanteenne (säästöt yms.) sekä työtilanne. Jos on kaksi määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevää hakijaa ja omaa varallisuutta vain vähän, ei isoa lainasummaa tule saamaan ja pelkästään lainan saaminenkin voi olla siinä ja siinä. Mutta käykää pankissa juttelemassa, saa käydä myös muussa kuin omassa pankissa.
Olisi tarkoitus kerätä omaa rahaa sata tonttua, ja yhteiset tulot vain neljä? Aiotteko nopeuttaa niiden perintöjen saamista vai miten tuo toimii? Ja tulothan tippuvat kun saatte perheenlisäystä.
Unohtakaa ne perinnöt, säästäkää, laskekaa menonne tarkkaan ja arvioikaa eri korkoskenaarioilla. 200 tuhatta ei ole kahdelle valtavan iso laina. Itse maksan isompaa yksin samoilla kk-tuloilla mutta minulla oli omia säästöjä reilusti.
Anteeksi jos olen kirjoittanut epäselvästi. Minua ei siis huoleta se, että myönnetäänkö meille lainaa, vaan se, että tuo on iso päätös tehtäväksi. Ja tietysti koko taloutemme on rakennettu aivan muiden asioiden kuin perinnön varaan. Sekin on huomioitu, että tulot tippuvat lähivuosina mikäli lisäännymme.
Minusta tieto perinnöstä tuo turvallisuuden tunnetta tällaisen päätöksen äärellä.
Toistan vielä, että meillä olisi 100t omaa rahaa ja lisäksi lainaisimme pankista 200t. Ap
En ole ikinä ajatellut perintöä. Olen toivonut heidän käyttävän omat rahansa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ajatellut perintöä. Olen toivonut heidän käyttävän omat rahansa.
Minä taas ajattelen niin, että perintöä on tärkeää jättää ja että se pitää myös siirtää eteenpäin seuraavalle polvelle.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ajatellut perintöä. Olen toivonut heidän käyttävän omat rahansa.
Meillä on suvussa sellainen joka on juonut kaiken mitä on tienannut. Miten meni noin omasta mielestä?
Ah, palstan kestoaiheita. Perinnöt, akateemisuus ja miehen saavutukset =)
Vierailija kirjoitti:
Ah, palstan kestoaiheita. Perinnöt, akateemisuus ja miehen saavutukset =)
Ihmettelinkin avauksen alapeukkuja..
Eli turha luulo että saisi järkeviä vastauksia. Ap
Ottaisin mimimäärän lainaa. Ostaisin halvimman mahdollisen asunnon. Ostaisin sen vasta kun lapsia on jo tullut enkä etukäteen.
Eikä tulisi mieleenikään odotella jotain perintöjä.
Vaikutatte ihan sellaisilta joilta jotenkin "ihmeellisesti" menee luottotiedot.
Onpa outoja kommentteja. Me emme odottele perintöä. Satumme vain tietämään, että sitä on tulossa ja olemme puhuneet siitä. Me saamme tuon lainan maksettua ihan itse. Käytännössä meidän tuskin niin kuitenkaan tarvitsee tehdä. En ole kirjoittanut tänne mitään sellaista, jonka johdosta olisin ansainnut alentavia kommentteja. Ap
No mitäs ihmeellistä mietittävää tuossa on? 200 000€:n lainaa maksaa tällä korolla noin 800-900€/kk. On tarjolla korkokattoa ja takaisinmaksuturvaa. Ottaisin vaikka ei olis perintöjä tulossa..
Mistä ihmeestä voitte ennakkoon tietää tulevat perintönne? Edes teoriassa? Oletteko tulleet esim. ajatelleeksi että nyt eläkeiässä olevat elävät todennäköisesti vielä 20-30 vuotta, ja sinä aikana heidän hoitonsa, lääkkeensä ja asumisensa kustannukset kasvavat joka vuosi reippaasti? Harva hyvätuloinenkaan eläkeläinen tulee jättämään hoitomaksujen vuoksi merkittävää perintöä jälkeläisilleen.
En tajunnut sekavasta sepustuksesta että oliko ap:llä omarahoitusosuutta lainkaan? Jos säästöjä tai muuta vakuutta (omaisuutta) ei ole 200 000 euron lainalle, niin ette kyllä mistään pankista saa 3900 euron nettotuloilla tuollaista asuntolainaa ainakaan ilman kallista pankin päälle myymää vakuutusta (jonka ottaminen on täysin järjetöntä), se on selvä.
Riippuu, mistä olisin ostamassa ja millaiset työpaikat. Jos asutte syrjäseudulla + työpaikat on tosi tuuliset/uudelleentyöllistyminen hankalaa, harkitsisin tarkkaan. Jos taas asutte kasvukeskuksessa tai liepeillä, niin asunnonhan voi myydä, jos tulee tiukka paikka ja jostain syystä tulot tipahtaa.
Up