Välillä on ikävä aikoja kun jo aikuiset lapseni oli pieniä. Katson valokuvia ja tulee kyyneleitä.

Älä viitsi. Olet selvinnyt siitä ajasta, ole onnellinen. Ja jos kaikki ovat jopa lentäneet pesästä, sietää olla kahta onnellisempi.

Kiitos kommentista. t.ap

Joskus mietin, että olisi kiva saada yksi päivä takaisin. En tosin halua sitä päivää, kun kumpikin sairastui yhtä aikaa vatsatautiin tai sitä, kun odotin lasta leikkaussalista takaisin.

Tiedän tunteen! Noi mun nuoret aikuiset on niin ihania, mutta silti vanhoja valokuvia katsellessa iskee haikeus, samoin joskus kun näen pikkulapsiperheitä.

Ihan kehossa tuntuu joskus se ikävä, kun muistaa miltä ne lapsen pehmeät pyöreät posket tuntui koskettaa, miten lapsi käpertyi nukkumaan kainaloon, se taaperon kirkaskatseinen avoin ilahtuminen kun äiti tuli kotiin, leikki-ikäisten ja koululaisten hullut jutut ja päähänpistot ja yllättävän syvälliset kysymykset... Ja se kikatus ja nauru mikä kantautui pihalta ja lastenhuoneesta.

Olihan siinä ajassa oikeasti kauhean paljon kaikkea raskasta ja stressaavaa. Ihan se jatkuva fyysinen kontakti ja häly kävi usein voimille, introvertti kun olen. Mutta kun saisi ne ihanat hetket kokea uudelleen edes hetken verran.

Mä olen helpottunut että nuo ajat ovat ohi. Vihasin joka ikistä päivää ja häpeäkseni tunnustan, että se rakkaus lapseen syttyi vasta kun tämä muutti pois kotoa ja voimme tavata kaverillisesti ja harvemmin. Äitiys ei ollut mun juttu.  

Kyllä mä katselen joka päivä yli 20vuotta vanhaa kuvaa mun pojasta. Hän on tarhaikäinen siinä ja ihana, kiltti ja hymyileväinen. Haluaisin ees yhden päivän viettää sen suloisen pikkusen kanssa. Nykyään poika on narkkari ja lusimassa.

Ihania kommentteja täällä, vaihtelua tähän nykyiseen keskustelupalstojen lapsivihamielisyyteen. Koitan myös muistaa aina pysähtyä ja nauttia tästä kun lapsi on vielä pieni. Raskasta välillä varsinkin kun lapsi heräilee yöllä, ja rahakin on tiukilla, mutta toisaalta myös hyvin antoisaa ja ilontäyteistä

Mulla on joskus niin ikävä omaa lapsuutta että tulee itku.

Sama haikeus iskee usein minuunkin. Jälkeenpäin ajatellen ne olivat varmaan elämäni parhaita aikoja.

Elämän parasta aikaa oli se, kun kaikki lapset olivat vielä kotona. Sitä hälinää ja hyörinää on ikävä! Tiesin ja tunsin jo silloin, että elän onnellista aikaa.

Iso perhe on parasta mitä ihmiselle voi elämän aikana tapahtua, minun mielestäni. Olen onneksi saanut lapsenlapsia, joten onni on vaan kasvanut ❤️

Ihan äsken katselin vanhoja valokuvia ja tippa tuli linssiin. En edes osaa eritellä, mikä siinä lapsiperhearjessa oli niin ihanaa. Viihdyin hyvin kotiäitinä ja elämä oli tavallaan huoletonta, vaikka tiesi, että ainahan jotakin voi sattua, mutta ei sitä niin kiireen keskellä osannut edes miettiä. Meteli ja meno ei häirinnyt. Mulla on nuorin vielä kotona, mutta hänkin juuri täysi-ikäiseksi tullut. Vanhin lapsista on jo 32-v.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä katselen joka päivä yli 20vuotta vanhaa kuvaa mun pojasta. Hän on tarhaikäinen siinä ja ihana, kiltti ja hymyileväinen. Haluaisin ees yhden päivän viettää sen suloisen pikkusen kanssa. Nykyään poika on narkkari ja lusimassa.

Voi 😢

Itse lasken tunteja että tämä helvetti nimeltä lapsiarki loppuisi, tämä yksinäisyyden ja väsymyksen määrä on niin musertavaa.

Kaiken annoin kun mukaan lähdin, ja kaiken menetin...

Enään 15 vuotta.

Ihana ketju❤️ Minulla 3 pientä lasta jaloissa tällä hetkellä ja muistan nyt nauttia joka hetkestä. Olen toki aiemminkin, mutta pitää muistaa, että elämä on tässä ja nyt.

Pitää muistaa nuuhkia tuota viimeistä vauvaanikin varastoon😀

Isä jonka elämä kusetettiin huolella kirjoitti:

Itse lasken tunteja että tämä helvetti nimeltä lapsiarki loppuisi, tämä yksinäisyyden ja väsymyksen määrä on niin musertavaa.

Kaiken annoin kun mukaan lähdin, ja kaiken menetin...

Enään 15 vuotta.

Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan, että saisit keskusteluapua.