Lue keskustelun säännöt.
Elämänilo kadonnut
28.04.2008 |
Mikä avuksi? Hoidan kotona kolmea pientä lastamme (ikähaitari 0-4v) ja tuntuu, että olen menettänyt elämäniloni aivan kokonaan. Tajusin juuri, että oikeastaan päivän jokaisena hetkenä toivoisin olevani jossain muualla tekemässä jotain muuta. Vasta kun saamme lapset illalla nukkumaan ja saan rojahtaa sohvalle telkkarin ääreen, tunnen taas voivani olla oma itseni. Muuten vain suoritan ja sinnittelen ihan voimieni äärirajoilla ja vihaan melkein jokaikistä päivää. Tuntuu, että teen väärin lapsiakin kohtaan, kun en pysty iloitsemaan heidän kanssaan vietetystä ajasta. Rakastan heitä kyllä yli kaiken ja antaisin vaikka mitä heidän vuokseen, mutta jotenkin vain he tappavat ilon elämästäni. En ole enää sama ihminen kuin ennen lapsia, jolloin olin iloinen, onnellinen ja huoleton ja osasin ottaa ilon irti jokaisesta päivästä.
Mitä ihmettä voisin tehdä ja onko kenelläkään muulla samanlaisia tunteita? Tunnen olevani tosi huono äiti!
Kommentit (7)
siksi en tee ikimaailmassa enää kolmatta lasta. En halua jäädä kotiin enää koskaan.
Tällä hetkellä et voi muuta kuin sinnitellä. Ja iltaisin mene yksin kävelylle tms., jotta saat sitä kuuluisaa omaa aikaa.
Jos kuitenkin haluat hoitaa lapsiasi kotona pitkään, niin opiskele/tee osa-aikatyötä tms. Se pitää elämänilon kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla 3 lasta 4v 2kk aikana.
yritin jumpata ja tehdä yksinkin jotain.
lopulta kunnolla helpottui kun menin osa-aika töihin.
*tsemppiä*
Olen palaamassa ensi talvena töihin. Ehkä elämä siitä taas helpottuu. On ihana kuulla etten ole ainoa. Olen tosi onnellinen ja kiitollinen lapsistani, mutta ehkä tämä kotiäitiys ei vain sovi minulle. Ja koen siitä tosi huonoa omatuntoa.
Kaikki on vain yhtä ja samaa, kotitöitä, lasten riitelyä... Koko ajan joku keskeyttää, narisee, valittaa. Millaisen esimerkin annan lapsilleni, kun en osaa yhtään nauttia elämästä tai heidän seurastaan!?
Ap
minullakin on vaikeinta kestää lasten vaatimuksia. Sitä, ettei saa hetkeksikään keskittyä mihinkään, vaan aina joku tahtoo minulta jotain.
Olenkin miettinyt, olenko itse saanut vaatia lapsena? Jos minä en ole saanut olla vaativa, niin enhän kestä sitä, että joku vaatii minulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on moneen kertaan puhunut miten kamalaa ja rankkaa oli kun olimme pieniä. Ehkä esimerkki tuleekin sieltä, se ilottomuus ja puurtaminen? Jotenkin tuntuu, että joku asenneongelma minua vaivaa, sillä tätähän olen nimenomaan halunnut, kolme lasta ja saada hoitaa heitä kotona kun ovat pieniä. Mutta minusta ei näköjään ole elämään muita ihmisiä varten :( .
Mieskin totesi taannoin, että minusta on tullut apea ja iloton hahmo. Ja nuorena minut tunettiin todellisena ilopillerinä ja menijänä. Ja olen mielestäni aina osannut löytää ilon pienistä asioista ja nauttia elämästä. Mutta se taito näyttää kadonneen. Kevät on tulossa, totean, että jaha, krookukset kukkivat ja hämärästi muistan miten vuosia sitten kevät suorastaan päihdytti.
Ap
Minullakin kolme lasta ja lasken taas tunteja, että saan laittaa heidät nukkumaan.
Mies tekee pitkää päivää ja hoidan lapset arkisin käytännössä yksin. Olen tosi kyllästynyt ja väsynyt elämääni.