Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä, ettei todennäköisesti tule elämään normatiivista elämää? (kouluista, töihin, asunnon ostoon, parisuhteesta perheeseen, koiraan jne.)
09.07.2020 |
En jaksa alkaa tähän tarkemmin avaamaan elämäntarinaani esim. huonoista lähtökohdista, sairauksista, mt-ongelmista, kouluttautumisen ja parisuhteen löytämisen vaikeuksista, enkä oikein jaksaisi kuulla mitään "Toivoa on" -palopuheita. Tiedän jo, että jokin pikkuriikkinen toivon kipinä voi aina olla olemassa niin kauan kunhan henki pihisee, mutta en voi laskea koko päivittäistä elämääni ainoastaan sen varaan. Kukaan tai mikään ei voi tässä elämässä taata, että kunhan vain yrittää tarpeeksi niin asiat järjestyvät toivotulla tavalla. Voin yrittää, mutta eivät ne välttämättä silti järjesty.
Olivat nämä elämän normatiiviset asiat sitten sellaisia, joita oikeasti itse haluaa tai sellaisia, joita lähipiiri ja yhteiskunta vain yrittää pakottaa haluamaan (esim. itse kaipaan parisuhdetta, mutta perhe-elämään en halua ja tuskin edes kykenen vaikka Suomen syntyvyys olisi tasan nolla lasta), niin miten hyväksyä, ettei ehkä koskaan tule elämään näiden mukaista elämää? Pystyykö silti elämään edes jotenkin mielekästä ja oman näköistä elämää hyvällä omatunnolla? Onko joku onnistunut tässä?
Kun itsestä jotenkin tuntuu, että vaihtoehtoina on joko
a) elää mahdollisimman normatiivinen elämä
tai
b) kokea huonoa omaatuntoa siitä, ettet siihen pystynytkään/halunnutkaan, ja ruoskit ja sätit itseäsi tästä koko loppuelämän, kunnes kuolet.
Kommentit (14)
Vain kaikki alakulttuurien edustajat ja muutoin marginaalissa elävät. Sinulla on ehkä vain tämä yksi elämä, tee siitä mahdollisimman pitkälle sellainen kuin itse haluat, älä sellaista kuin kuvittelet muiden (kenen?) haluavan. Sinä itse olet oman laivasi kapteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en olisi ikinä uskonut että minusta tulee tylsä aikuinen, joka elää juuri sitä "normaalia" elämää missä on perhe ja koira, elämä voi yllättää. Mutta jokaisella on oikeus elää oman näköistä elämäänsä, ei siihen tarvita kenenkään hyväksyntään, tärkeintä on olla itse elämäänsä tyytyväinen.
Nykyään yhä harvempi ihminen elää normatiivisen elämän siis koulutus, työpaikka, parisuhde, lapsi, talo, koira jne. ihmisillä ei ole varaa näihin asioihin. Ihmiset eivät enää sitoudu parisuhteeseen. Vakituista työpaikkaa ei löydy. Ei ole varaa tehdä lapsia. Ihan rauhassa katselet elämää.
Ei kannata kokea huonoa omatuntoa siitä, sinkkuus on se uusi normi tänä päivänä ja myös lapsettomuus, ei kukaan katso kieroon. Toki vanhempi sukupolvi saattaa ihmetellä, mutta ne ei vaan ymmärrä.
Minäkin koin aikamoisia paineita kolmekymppisenä, koska olis siinä vaiheessa jo pitänyt olla vaimoa, vähintään yksi lapsi ja toinen tulossa, kultainen noutaja, farkkuvolvo, omakotitalo ja ehkä mökki - ei ollut muuta kun rivaripätkä.
MInullakin on aina ollut vaikeuksia löytää parisuhde, ja perhehaaveista luovuin jo pari vuotta sitten. Päätin elää munlaista elämää, tehdä asioita mitä / miten mä haluan. Sinkku ja lapseton edelleen, samassa rivaripätkässä ja samassa työpaikassa ja tää on ihan ook :)
Vanhempi veli on naimisissa, sillä 2 lasta ja ok-talo. Vanhemmat tyytyväisiä kun on lapsenlapsia niin mun "paineet" katosi.
Älä murehdi mitä muut ajattelee, sun elämä ja sun vastuulla elää niin kun itse parhaaks näet.
En ole koskaan elänyt normatiivista elämää. Nuorempana se aiheutti voimakastakin kipuilua, mutta nyt yli nelikymppisenä olen tehnyt rauhan itseni kanssa. Ehkä kohtalollakin on ollut näppinsä pelissä, sillä ei minulta mitään puutu, olen terve ja rahulia on pankkitilillä/osakkeissa juuri sen verran, että todennäköisesti elän elämäni loppuun asti ilman taloushuolia. Luen paljon ja reflektoin. En tunne enää kipua, tuntuu kuin olisin noussut jollekin tasolle :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat kysymyksen kuulostamaan siltä kuin kaikilla muilla olisi sama mielen vankila.
Jos haluat vain parisuhteen niin sitten haluat vain parisuhteen. Ei oo pakko tehdä lapsia ja koiran ottamista miettisin kaksikin kertaa: laskin, että omaan koiraani meni 10 000 euroa sen koko elinaikana (ei tietty kauheasti / vuosi kun 12 vuotta eli, mutta silti)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtoehtoja on enemmän kuin nuo kaksi. Mutta mitä tuo koira tekee listassa?
Tältä palstalta löytyy kohtalotovereita. Ei omakaan elämäni ole kyllä kovin normatiivista, heh.
M31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi esim. blogeista ja YouTubesta sellaisten ihmisten tarinoita, jotka elävät omanlaistaan ja normeista poikkeavaa elämä, ja voit löytää sieltä inspiraatiota, miten erilaisia elämäntyylejä maailmaan mahtuu ja kaikissa voi silti olla hyvä elämä :)
Elämä sujuu vaikka asioita ei tekisikään normin mukaan. Itseäni normi ärsytti. Päädyin elämään "väärässä" järjestyksessä. Jäin leskeksi ennen kuin tulin äidiksi. Opiskelin yli nelikymppisenä yliopistotutkinnon, toisen tutkinnon. Hyvää elämää silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä mikä tässä on vaikeaa hyväksyä. Minä en ole koskaan halunnut omistaa mitään, ei asuntoa enkä autoa, mistään mökistä puhumattakaan. En pidä koirista, kissat on ok, mutta en halua siitäkään lemmikkiä.
Lapsia on kaksi, heidät kyllä halusin ja sain. Osa-aikatyöt antaa vapautta ja saan säästöönkin rahaa, joilla voin tehdä kaikkea kivaa, esim. matkustaa.
Ei kukaan ole ainakaan mulle päin naamaa kritisoinut elämääni enkä sellaisten ihmisten kanssa haluaisi ollakaan.
Elämän edetessä vaikuttaa käyvän yhä ilmeisemmäksi, ettei sillä ole sen kummempaa tarkoitusta. Ounastelen myös, että lopulta aika harvalla on kovin hyvää käsitystä siitä, mitä haluavat.
Vaikka perinteisesti sanotaankin, ettei itseään pitäisi verrata muihin, ihminen tekee sitä tekee jatkuvasti. Sen vaikutus mielialaan on merkittävä, oli siitä tietoinen tai ei.
Lähes kaikki esittävät sosiaalisissa tilanteissa jotain roolia, ja tuo perinteinen, normatiivinen elämä on usein ihanne, joka on olemassa lähinnä muille suunnattuna teatterina, ei jonakin vallitsevana tendenssinä, josta jotkut onnettomat jäävät paitsi.
Ihaile ennemminkin itseäsi ettet ole samanlainen kuin miljardi muuta. Yritä hankkia ne asiat jotka todella aidosti halut, muulla ei väliä. En pohtisi tätä liikaa.