Puhumaton mies. En jaksa kohta enää :ó(

Kysyisit, onko jokin pielessä hänen mielestään ja kertoisit kuinka paljon kaipaat. Voimia Sinulle!

Miksi naisen pitäisi aina olla se joka vain jaksais yrittää ja yrittää? Menee elämää hukkaan vuosia.

Joo voi olla hyvä isä ja silleen mutta mieti millaisen elämän haluat itsellesi loppuiäksesi.

Olitteko silloin rakastuneita? Puhuitteko alkuaikoina enemmän? Haluaako mies siis nykyään kyllä seksiä, mutta ei muuta läheisyyttä?

Kai sitä oltiin rakastuneita.. tai en minä tiedä. Eihän mies ole koskaan sellaisista asioista puhunut mitään. Ei puhuttu silloinkaan.

Seksielämää meillä ei juuri edes ole enää. Minua ei kiinnosta kun ei häntäkään kiinnosta läheisyys ja hellyys vaikka tietää kuinka minä näitä asioita kaipaan, olen rautalangasta vääntänyt mallia ja kertonut kuinka seksihalutkin voisi kummasti kasvaa kun mies vähän halisi ja pusisi - ei siltikään tapahdu mitään.



Uskomatonta.

ap

Se tuntuu minusta käsittämättömältä, että joittenkin miehet haluavat olla mukana vaikkapa neuvolassa tai muualla, omani ei ole koskaan halunnut lähteä mukaan mihinkään oma-aloitteisesti. Ei ole silitellyt mahaani kun olen ollut raskaana, eikä hellinyt ja suukotellut saati halaillut. Olen kai niin tottunut siihen etten koskaan saa rakkautta, vaikka toisaalta sitä kaipaan, ja tiedän että voisin sitä muualta saada.

Mutta ero ei tule kysymykseenkään. Se olisi niin hirveä shokki vanhemmillemme, etenkin miehen vanhemmille, eivät ole meinanneet selvitä toisenkaan lapsensa erosta millään. Ja ovat jo iäkkäitä.

Olen niin yksin, elämäntilanteeni olisi ulkopuolisen silmin (joka asioista tarkemmin tietäisi) käsittämätön.

Enkä ole edes pahansuopa enkä ilkeä ihminen, silti mies ei minusta välitä :ó(( olen niin usein itkenyt asiaa itsekseni.

ap

Mieti vielä elätkö elämääsi miehen vanhemmille vai itsellesi ja lapsillesi. Voisit olla onnellinen lastesi kanssa yksinkin.

jos lapsillanne on kuitenkin hyvä olla kotonanne. :( Toisaalta, voivathan he aistia viileyden välillänne, ja kärsiä siitä? Itselläni kävi nuorena aloitetulle suhteelle vähän samalla tavalla, ja päätinkin siitä lähteä 10 vuoden jälkeen, mutta meillä ei ollutkaan lapsia. Olen tuosta päätöksestä vilpittömän iloinen, nyt minulla on ihana mies ja lapsia hänen kanssaan, eikä tarvitse koko ajan stressata sitä, miksi toinen murjottaa.



Auttaisiko teitä jokin parisuhdeneuvonta? Suostuisiko mies?

Olemme olleet yhdessä jo 15v.

Kaiken lisäksi yksi lapsistamme on pitkäaikaissairas enkä tiedä jaksaisinko yksin päävastuuta hänen hoidostaan. Kuitenkin toisesta on tukea tällaisessa asiassa ja mies osallistuu kiitettävästi hänen hoitoonsa jne.

Nykyään itseäni kalvaa jatkuva syyllisyys, koen olevani huono, ja vaikka mitä kun toinen ei hellittele koskaan ja selvästikin hän ei hyväksy minua tällaisena kuin olen vaikkei sitä ääneen sanokaan.

ap

Ei kenenkään pitäisi joutua elämään missään paitsiossa elämäänsä. Toivottavasti pystyt säilyttämään tietynlaisen itsenäisyyden, vaikka suhdetta jatkaisit, tai saavuttamaan sen, jos koet sen olevan hukassa. Niin, ettet anna itsesi masentua miehesi vähättelyistä. Miehen omaa tyhmyyttä sellainen on. Toisen vähättelyn takia ei ikinä kannata alkaa mollata itseään huonoksi, jostain kun vain saisit voimaa pysyä ylpeänä!



Pystyisitkö jotenkin elämään omaa elämääsi enemmän siinä ns. parisuhteen rinnalla? Koettaisit harrastaa jotain ihan omaa juttua vaikka kerran viikossa. Saisit vähän "happea" keuhkoihisi jaksaa taas eteenpäin.

Kuinka voi mennä nuorena naimisiin vain "kaveripohjalta"? Halusitko pois kotoasi?

Mitä sinä teet, oletko kotona vai töissä? Jos olet kotona, niin miehesi ei ehkä tajua, että kuinka paljon sinäkin teet. Hän on voinut mielessään katkeroitua, kun HÄN tekee paljon.

Rakastatko sinä miestäsi?

halauksia mieheltä, vaan ala itse antamaan niitä miehellesi. aloita ihan pienestä. Alkuun voi tuntua jopa typerältä mennä pussailemaan ja halailemaan jos sitä ei ole kuukausiin ehkä vuosiin enää tehty.



Menet vaikka kun mies tekee remonttia antamaan halin ja pusun ja sanot vaikka että näytät niin seksikkäältä kun täällä touhuat.



Lisäät pikku hiljaa noita, ihan päivittäin. Pienestä se lähtee. Yleensä rakkauden antaminen lisää sitä rakkautta.

Minusta tuo rakkaus on paljon tahtomista! Siihen tarvitaan molempien tahtoa rakastaa ja hoitaa suhdetta.



Keskustele jos´kus kun on hyvä hetki miehellesi noista tuntemuksistasi. Älä syyllistä vaan kerro esim "minusta tuntuu ..."



Osalle miehistä on vaikea näyttää tunteita. Ehkä he eivät ole koskaan sitä hellyyttä ja haleja itse saaneet. Minkälaiset vanhemmat hällä on? Ovatko he näyttäneet miehelle tuollaisen mallin?



Miehesi voi myös olla homo?

koskettaa miestä kerran päivässä. Toista et voi muuttaa, mutta ehkä voit muuttaa itseäsi.

Meilläkään ei minkäänlaista hellyyttä ole ollut moneen vuoteen. Viimeksi eilen puhuin miehelle siitä ja hän sanoi, ettei tiedä miksei halua tai pysty minua halaamaan. Olen hänelle kuin ilmaa. On kuulemma katkera kaikesta, mm. siitä kun sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen ja olin tosi sairas pari vuotta, kävin terapiassa ja sehän oli aivan kauhea asia miehelleni, suuttui siitä, eikä puhunut pitkään aikaan. Nyt olen saanut hänet lähtemään perheasiainneuvottelukeskukseen, mutta pitkä on matka meillä, enkä oikein usko että tästä enää selvitään. Niin paljon on loukattu toinen toisiamme. Ei meilläkään mitään rakkaudentunnustuksia nuorena ollut. Ollaan oltu yhdessä 15-vuotiaasta asti ja mentiin naimisiin kai koska muutkin meni.

on toistepäin.