Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun ei vain kertakaikkiaan jaksa ammattiaan ja muutos elämään tuntuu ainoalta ratkaisulta. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä, etten jaksa enää. Teenkö oikeita ratkaisuja?
06.07.2020 |
Kaikenlaiset ajatukset vain pyörivät päässä omien valintojen suhteen, turvattomuuden, ahdistuksen ja syyllisyyden vallassa.
Tiedän, etten kestä työtäni enkä ottanut vastaan työtarjousta koska ymmärsin, ettei minusta ole siihen enää.
Tiedän vain masentuvani lisää jos tällä kertaa en kuuntelisi itseäni.
Minä tunnen kuitenkni syyllisyyttä, sillä monet eivät käsitä miksi olen niin loppu koko alaan tai miksi nyt en näinä aikoina voi kertakaikkiaan ottaa vastaan sitä mitä tarjotaan. Lisäksi sanotaan, että heitän vain taitoni hukkaan mutta koska intohimoa eikä motivaatiota ole edes kehittyä enää, niin miksi menisin työpaikkaan jossa sitä vaaditaan?
Olen ollut alalla vastuutehtävissä ja todella nopeaa vauhtia kehittynyt, kestänyt kaiken mitä ei olisi tarvinnutkaan koska kunnianhimo oli jätjetön. Vuosien mittaan kyynistyin ja nyt olen pisteessä, että edes yhtä vuoroa en vain pysty toteuttamaan enää ilman, että olisin päivän jälkeen itkuinen ja ahdistunut.
En siis pysty vaikka miten yrittäisin asenntoitua, että vielä tämän työn teen ja sitten mietin mihin suuntaan menen. Tämä tuli ihan varmana päätöksenä oltuani tekemässä vuoron. Ymmärsin vain, että ei enää tätä.
Olen etsinyt nyt toista työtä toiselta alalta ja valonpilkahduksia on tullut, pääsen haastatteluun ja toivon, että pääsen aloittamaan jostain muualta vaikka ei sekään helpooa ole mutta paljon parempi vaihtoehto minulle kun jatkaa sitä minkä tiedän olevan itselleni vain haitaksi enää.
Onneksi mies ymmärtää ja tukee päätöksessäni ja sanoo, että tein oikean ratkaisun ja tsemppaa uusiin tuuliin.
On vain jäätävä identiteettikriisi päällä, ihan kamala toivottomuus ja turvattomuus vaikka olen varma siitä, että tuota työtä en voinut ottaa.
Kellään kokemuksia totaalisesta uupumisesta ja tällaisesta tunnevyörystä omaa alaansa kohtaan?
Olen oikeastikin todella tunnollinen tyyppi ja ehkä siksi tuntuu pahalta kertoa, että en kykene heidän leivissään työskentelemään.
Toivon ja rukoilen, että tämä nyt oikeasti olisi elämässäni yhden aikakauden loppu ja toisen alku.
Kommentit (16)
Teet oikein. ❤ Ja luulen, että tämän jälkeen voin löytää itsesi ihan eri tavalla kuin koskaan ennen.
Onnittele itseäsi rohkeudesta! Pudotat suuren taakan harteiltasi. Ja syyllisyyttä tunnet turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teet oikein. ❤ Ja luulen, että tämän jälkeen voin löytää itsesi ihan eri tavalla kuin koskaan ennen.
Onnittele itseäsi rohkeudesta! Pudotat suuren taakan harteiltasi. Ja syyllisyyttä tunnet turhaan.
Kiitos niin paljon <3
Jotenkin olen nyt erityisen haavoittuvainenkin ja tällainen tsemppaus on vain todella avuksi.
Tämän on oltava jokin päätepiste, ei tunnu olevan vaihtoehtoja kuin nöyrtyä siihen, että kestän mitä tuleekin valintojeni varjolla ja muutoksia on tapahduttava.
Ap
Kaikilla noita elämän päätekohtia tulee kun täytyy miettiä mihin suuntaan haluaa lähteä.
Kyllä sinä pärjäät vaikka raskaaltakin joskus tuntuu, se kuitenkin kuuluu asiaan.
Tsemppii!
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla noita elämän päätekohtia tulee kun täytyy miettiä mihin suuntaan haluaa lähteä.
Kyllä sinä pärjäät vaikka raskaaltakin joskus tuntuu, se kuitenkin kuuluu asiaan.
Tsemppii!
Niin, kiitos tsempeistä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa hirveää soittaa, etten ota tarjousta vastaan. Huh, aivan kamalaa.
En kestä tätä syyllisyyttä :D Toisaalta tämä oli oikea päätös kylläkin mutta esimiehen pettymys..
Hamittaa kun kulutin heidänkin aikaansa perehdytysvuoronkin puolesta mutta toisaalta työolot olisivat lopulta johtaneet ehkä sairaslomakierteeseen. Pakko olla vain rehellinen, ei auta muukaan.
Ap
Itse tein saman jutun äskettäin, oli työtarjous josta kieltäydyin koska en halunnut jäädä kyseiselle alalle. Stressasin kyllä kauan päätöstä mutta nyt alan rentoutua. Tiedän myös jo että voi kestää kunnes löytää uuden työn. Ei tule enää yllätyksenä että työnhaku on vaikeaa, kuten joskus valmistuttuani tuli. Pitää kuunnella itseään ja elää elämäänsä kuten haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Olet ison muutoksen edessä. Muutos on aina stressaavaa, ja sitä enemmän, mitä isommista asioista kyse. Kerrot ammattisi olleen sinulle tärkeä ja olet panostanut siihen paljon, liikaakin. Nyt sinulle on tullut stoppi. Ei ihmekään, että mielessäsi risteilee erilaisia pelon tunteita ja ristiriitaisuutta. Kuitenkin tiedät, että haluat muutoksen. Mainitsitkin saaneesi kumppaniltasi tukea. Ehkä sinun tässä muutosvaiheessa tulee suojella itseäsi siltä, että muut ihmiset tyrmäävät tai arvostelevat valintaasi. Sinun ei ole pakko eikä hyväksi kuunnella tuomitsevuutta silloin, kun tarvitset tukea, sillä kyse on sinun elämästäsi etkä vahingoita sillä muita.
Tarvittaessa voit varmaan esim. työterveyspsykologin kanssa vielä pohtia tunteitasi ja sitä, missä määrin muiden odotukset vaikuttavat sinuun noin voimakkaasti.
Uskon, että helpottaa, kunhan 'saranavaihe' on ohi ja pääset aloittamaan tosiaan uudenlaisen todellisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein saman jutun äskettäin, oli työtarjous josta kieltäydyin koska en halunnut jäädä kyseiselle alalle. Stressasin kyllä kauan päätöstä mutta nyt alan rentoutua. Tiedän myös jo että voi kestää kunnes löytää uuden työn. Ei tule enää yllätyksenä että työnhaku on vaikeaa, kuten joskus valmistuttuani tuli. Pitää kuunnella itseään ja elää elämäänsä kuten haluaa.
Onnea jatkoon toiselle rohkealle! Vaikeeta tämä on...
Olen yrittänyt itse päättää, että nyt en kuuntele toisten mielipiteitä liiakseen. On jo valmiiksi niin ahdistavaa ja itseänikin kohtaan ristiriitaiset fiilikset tosiaan..
No mutta toivottavasti tämä johtaa parempiin aikoihin ja voi olla ylpeä päätöksistään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Olet ison muutoksen edessä. Muutos on aina stressaavaa, ja sitä enemmän, mitä isommista asioista kyse. Kerrot ammattisi olleen sinulle tärkeä ja olet panostanut siihen paljon, liikaakin. Nyt sinulle on tullut stoppi. Ei ihmekään, että mielessäsi risteilee erilaisia pelon tunteita ja ristiriitaisuutta. Kuitenkin tiedät, että haluat muutoksen. Mainitsitkin saaneesi kumppaniltasi tukea. Ehkä sinun tässä muutosvaiheessa tulee suojella itseäsi siltä, että muut ihmiset tyrmäävät tai arvostelevat valintaasi. Sinun ei ole pakko eikä hyväksi kuunnella tuomitsevuutta silloin, kun tarvitset tukea, sillä kyse on sinun elämästäsi etkä vahingoita sillä muita.
Tarvittaessa voit varmaan esim. työterveyspsykologin kanssa vielä pohtia tunteitasi ja sitä, missä määrin muiden odotukset vaikuttavat sinuun noin voimakkaasti.
Uskon, että helpottaa, kunhan 'saranavaihe' on ohi ja pääset aloittamaan tosiaan uudenlaisen todellisuuden.
Kiitos.
Olen miettinyt alan vaihdosta jo kaksi vuotta. Kun ensimmäinen uupuminen kohalhti pahasti kohdalle niin en sieltä noussutkaan aivan sillä tavalla kun olisin kuvitellut. En saanutkaan intoa takaisin työtä kohtaan ja jatkoin suorittamista, jatkoin vain ja odottelin. Uuvuin toistamiseen vuoden päästä ja se johti jo masennukseen ja lopulta irtisanoin itseni.
Taas yritin kokeilla kun lepäsin hetken, ei muutosta, ei tunnetta siitä, että tahdon työtä tehdä.
Korona aikana loppui työtkin totaalisesti ja olen liiton rahoilla, nyt pelkään menettäväni ne mutta yritän saada pikaisesti jotain muuta tilalle mutta alalle en enää kykene.
Sen ymmärsin nyt aivan selvästi kun kuukausiin ensimmäisen kerran olin työvuorossa, ihan vain tuli suoranainen ahdistus jo töissä ollessa, etten tätä kestä enää. Jopa mietin, että mielummin teen itselleni jotain peruuttamatonta kun enää alalla olisin. Töistä tullessa itkin vain ja oli pakko miettiä miten etenen.
Aloin etsimään muilta aloilta töitä ja onneksi pääsen pian haastatteluun, onnekseni myös mies on tosiaan minun puolellani vaikka useammat eivät ehkä ymmärrä. Eikä varmaan tarvitsekkaan.
Olen onneksi jo muutenkin menossa keskustelemaan vaikeista oireistani ja masennuksesta, joten siinä samalla aion mainita tästäkin tilanteesta. Haen tähänkin apua ehdottomasti esimerkiksi juuri ammatinvalinnan ammattilaisten tms puolelta.
Mukava saada tukea täältäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse työskentelin yli 16 vuotta samassa hoitoalan paikassa. Annoin kaikkeni työlleni ja tykkäsin siitä. Kunnes tuli loppu. Lähdin opiskelemaan täydennyskoulutukseen ja sen jälkeen tein keikkatyötä. Muutaman keikan tein em. entiseen työpaikkaan, mutta totesin etten enää pysty siihen henkisesti. Oli hyvä irroittautua siitä ympäristöstä ja vastuusta. Se oli ohi. Nyt sain osa-aikaisen vakityön toisesta yksiköstä ja se tuntuu mukavalle. Mukava työ ja enemmän vapaa-aikaa. Minulle jaksaminen ja mielenterveys on tärkeämpää kuin raha. Olin tuossa pitkäaikaisessa työssäni ajoittain niin uupunut, että ahdisti ja itkin. Onneksi uskalsin lähteä kohti uutta ja pelottavaakin epävarmuutta!
Tsemppiä Ap!! Sä selviät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse työskentelin yli 16 vuotta samassa hoitoalan paikassa. Annoin kaikkeni työlleni ja tykkäsin siitä. Kunnes tuli loppu. Lähdin opiskelemaan täydennyskoulutukseen ja sen jälkeen tein keikkatyötä. Muutaman keikan tein em. entiseen työpaikkaan, mutta totesin etten enää pysty siihen henkisesti. Oli hyvä irroittautua siitä ympäristöstä ja vastuusta. Se oli ohi. Nyt sain osa-aikaisen vakityön toisesta yksiköstä ja se tuntuu mukavalle. Mukava työ ja enemmän vapaa-aikaa. Minulle jaksaminen ja mielenterveys on tärkeämpää kuin raha. Olin tuossa pitkäaikaisessa työssäni ajoittain niin uupunut, että ahdisti ja itkin. Onneksi uskalsin lähteä kohti uutta ja pelottavaakin epävarmuutta!
Tsemppiä Ap!! Sä selviät.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja tsempeistä!
Onneksi sinulla on nyt kaikki hyvin ja asiat tosiaankin järjestyivät niin kuin pitikin. :)
Jospa minullakin tämä tästä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse työskentelin yli 16 vuotta samassa hoitoalan paikassa. Annoin kaikkeni työlleni ja tykkäsin siitä. Kunnes tuli loppu. Lähdin opiskelemaan täydennyskoulutukseen ja sen jälkeen tein keikkatyötä. Muutaman keikan tein em. entiseen työpaikkaan, mutta totesin etten enää pysty siihen henkisesti. Oli hyvä irroittautua siitä ympäristöstä ja vastuusta. Se oli ohi. Nyt sain osa-aikaisen vakityön toisesta yksiköstä ja se tuntuu mukavalle. Mukava työ ja enemmän vapaa-aikaa. Minulle jaksaminen ja mielenterveys on tärkeämpää kuin raha. Olin tuossa pitkäaikaisessa työssäni ajoittain niin uupunut, että ahdisti ja itkin. Onneksi uskalsin lähteä kohti uutta ja pelottavaakin epävarmuutta!
Tsemppiä Ap!! Sä selviät.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja tsempeistä!
Onneksi sinulla on nyt kaikki hyvin ja asiat tosiaankin järjestyivät niin kuin pitikin. :)
Jospa minullakin tämä tästä vielä.
Kiitos!😍
Minulla on kyllä kaikki hyvin. Välillä oikein ihmettelen, kuinka ihanasti lopulta asiat menivät. Niin monta vuotta olin uupunut edellisessä työssäni... Uuden alku.
Hyvää kesän jatkoa Ap!
Alue: Aihe vapaa
up