Mun on vaikea jaksaa uuden työyhteisöni jatkuvaa läpänheittoa
Aloitin kesätöissä syksyn opiskeluja odotellessani. Työ on aika ok ja työporukkakin sinänsä, mutta eivät puhu keskenään juuri ollenkaan tavallisesti. Pelkkää vitsin vääntöä joka asiasta. Tulee sellainen olo, että koko ajan pitäisi osata heittää nokkelaa läppää ja nauraa joka välissä. Nimittäin ihan kaikki saadaan väännettyä vitsin muotoon. En ole itse mikään läpänheittäjä niin tällainen on aika raskasta.
En ole mikään umpitosikko itsekään, satunnainen vitsien murjailu on ihan kivaa, mutta että kaikki kanssakäyminen tuntuu olevan sain sitä. Huokaisen helpotuksesta jos joskus saan olla taulla yksin.
Onko muilla kokemusta tämmösestä?
Kommentit (10)
Joo toi on aivan kauheeta! Raskasta ja teennäistä.
Yksi mittarihan näissä on tämä: nauraako toiselle vai toisille - vai yhdessä toisten kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Itseäni tympii lähinnä se, että kun nuo läpän heittäjät on sellaisia besserwissereitä, ja olevinaan heittävänsä hyvää läppää, ja siihen päälle karseaa tekonaurua, ja vilkuilua ympärille, että nauraako kaikki mukana. Ei vit' tu, en jaksa! Olen oikeasti huumorintajuinen, hoksaan nopeasti asioita, ja tilannekomiikka on parasta antia sekä itseni luomana, että toisen. Mutta en ikinä naura tyhjälle, tyhjänpäiväiselle väkisin väännetylle, enkä ilkeilymielessä. Niin kuin sanoit raskasta meininkiä työyhteisössä, etenkin erään toimesta omassa työyhteisössäni.
Tyhjännauraja se sinäkin olet jonkun mielestä. Kaikkien huumori ei vaan kohtaa.
Se on jännä miten joissain työyhteisöissä joku juttu jää päälle. Joissain se on jatkuva huumorin viljely ja joissain esim. jatkuva valitus pienistä asioista.
Mainostoimistossa oli tuollaista. Tavallaan sitä jäi siten ikäväkin.
Siellä myös ihmiset kertoivat henkilökohtaisia sattumuksia ja koomisia parisuhderiitoja. Tuntui kuin olisimme olleet iso perhe. En osannut silloin arvostaa.
Nyt puhumme säästä, Trumpista, kaupunkikaavoista ja rahoituksesta.. ahtaasta parkkihallista.. 😩
Kyllä sellanen kevyt läppä piristää kummasti, mutta meillä töissä hoitoalalla eräs miespulinen työntekijä kuvittelee että kaikkia kiinnostaa ihan jatkuvasti hänen alapäähän suuntautuvat läppänsä - - no eivät kiinnosta, mutta kun tää ei sitä tajua!
Huumori on hyväksi, mutta ainainen alapäähuumori on typerän ihmisen toimintaa, eikä saa ketään puolelleen.l
Mukahauskuus ja pakko nauraminen on surkeeta touhua. Ihmiset nauravat vai ulkopuolelle jäämisen pelosta.
Voisko joku ankea alapääjuttujen kertoja kommentoida omia näkemyksiään tähän ketjuun?
Tiedän tunteen. Itseäni tympii lähinnä se, että kun nuo läpän heittäjät on sellaisia besserwissereitä, ja olevinaan heittävänsä hyvää läppää, ja siihen päälle karseaa tekonaurua, ja vilkuilua ympärille, että nauraako kaikki mukana. Ei vit' tu, en jaksa! Olen oikeasti huumorintajuinen, hoksaan nopeasti asioita, ja tilannekomiikka on parasta antia sekä itseni luomana, että toisen. Mutta en ikinä naura tyhjälle, tyhjänpäiväiselle väkisin väännetylle, enkä ilkeilymielessä. Niin kuin sanoit raskasta meininkiä työyhteisössä, etenkin erään toimesta omassa työyhteisössäni.