Mihin aikaan herätätte lapset?
Asun sijaiskodissa ja meillä lapset herätetään näin loma-arkisin 10.30 ja viikonloppuisin 9.30 koputtamalla oveen. Pyysin nukkua pidempään ja vastasivat, että mun pitäisi ymmärtää kun kerran asun täällä. En asu ”omasta syystä”, mutta ymmärränhän toki. Mihin aikaan teillä herätetään lapset?
Kommentit (35)
Meillä nuori käy kesätöissä ja joutuu sen takia useina aamuina heräämään ajoissa. Vapaapäivinä olen sitten antanut nukkua niin kauan kuin nukuttaa. Jos koko kesänä ei olisi mitään sellaista ohjelmaa, joka velvoittaisi heräämään johonkin aikaan, niin en antaisi pysyvästi rytmin kääntyä siihen, että nukutaan iltapäivään asti ja valvotaan yöt.
Mä annan sen kesäkuun nukkua niin myöhään kuin haluaa, heinäkuussa alkaa herättely ennen puolta päivää.
Nuoret tykkää valvoa ja nukkua pitkään, se johtuu osin iän aiheuttamista muutoksista aivoissa.
En herätä. Lomat on unitankkausta varten. Oon kuitenkin laitoksessa töissä ja siellä rytmi on eri tavalla tärkeää, joten herättämisen syy on siinä.
Meillä 19v käy kesätöissä ja aamuvioro alkaa klo 4. Herää siis klo 3.15. Vapaapäivinä herää klo 9 mennessä.
16 v saa nukkua noin klo 9-10 asti, riippuen siitä mitä suunnitelmia on päivälle.
7 v herää klo 6.
Meillä on meidän perheen säännöt, ja siihen kuuluu ettei nukuta pitkään. Illalla saa valvoa noin klo 1 asti, jos seuraavana päivänä on vapaata. Säännöt koskee kaikkia taloudessa asuvia, iästä riippumatta.
Herätän tuon 17-vuotiaan klo 14, jos ei ole aiemmin näkynyt. Siis näin lomalla.
Viikonloppuisin herätän klo 12-13 välillä.
En tietenkään herätä, mutta usein heräävät kun keitän itselleni kahvia.. omassa lapsuudenkodissani piti viimeistään klo.9 herätä joka jumalan päivä, lomat ja viikonloput. Syy oli ”eihän sitä voi koko päivää nukkua.” Öö miksei??
Vierailija kirjoitti:
Meillä 19v käy kesätöissä ja aamuvioro alkaa klo 4. Herää siis klo 3.15. Vapaapäivinä herää klo 9 mennessä.
16 v saa nukkua noin klo 9-10 asti, riippuen siitä mitä suunnitelmia on päivälle.
7 v herää klo 6.
Meillä on meidän perheen säännöt, ja siihen kuuluu ettei nukuta pitkään. Illalla saa valvoa noin klo 1 asti, jos seuraavana päivänä on vapaata. Säännöt koskee kaikkia taloudessa asuvia, iästä riippumatta.
Mikä on syy tuollaiseen typerään sääntöön ettei saa nukkua?
En herätä, heräilevät itse eikä oo kertaakaan nukkuneet yli kymmeneen. Pari viikkoa ennen koulujen alkua ruvetaan kyllä muuttamaan rytmiä ja laittavat herätykset puhelimiin. Lapset 8 ja 10
Vierailija kirjoitti:
Meillä 19v käy kesätöissä ja aamuvioro alkaa klo 4. Herää siis klo 3.15. Vapaapäivinä herää klo 9 mennessä.
16 v saa nukkua noin klo 9-10 asti, riippuen siitä mitä suunnitelmia on päivälle.
7 v herää klo 6.
Meillä on meidän perheen säännöt, ja siihen kuuluu ettei nukuta pitkään. Illalla saa valvoa noin klo 1 asti, jos seuraavana päivänä on vapaata. Säännöt koskee kaikkia taloudessa asuvia, iästä riippumatta.
Miksi ihmeessä tuollaiset säännöt. Nuoret tarvitsevat paljon unta ja antaisin kyllä lomalla nukkua niin pitkään kuin haluavat.
Herätys on 6:30 ja klo 7 ovat töissä. 12v ja 17v. Enkä herätä, heräävät itse.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 19v käy kesätöissä ja aamuvioro alkaa klo 4. Herää siis klo 3.15. Vapaapäivinä herää klo 9 mennessä.
16 v saa nukkua noin klo 9-10 asti, riippuen siitä mitä suunnitelmia on päivälle.
7 v herää klo 6.
Meillä on meidän perheen säännöt, ja siihen kuuluu ettei nukuta pitkään. Illalla saa valvoa noin klo 1 asti, jos seuraavana päivänä on vapaata. Säännöt koskee kaikkia taloudessa asuvia, iästä riippumatta.
Taidat muutenkin olla kontrollifriikki?
Meillä 9v ja 11v herää itse lomalla 06-09.
Mä herätän kyllä 14v joka aamu myös lomalla välillä 09-12, riippuen siitä mitä menoja on. Hänellä nopea lähteminen ei onnistu, tarvitsee 2h siihen, että on kotoa lähtökunnossa.
Ja jos nukkuu yli puolen päivän vuorokausirytmi kääntyy täysin enkä pidä sitä erityisen hyvänä asiana.

Meidän vuoroviikkolapsilla oli isänsä luona tuollaiset säännöt. Teineinä he halusivat muuttaa kokonaan minun luokseni. Yksi syy oli se, ettei saanut nukkua. Toinen syy oli, että tuo kontrollifriikkeys näkyi monessa muussakin asiassa.
Sääli, jos sinun lapsillasi ei ole toista kotia, johon voi muuttaa.
Lomilla saa nukkua ja herätä ihan miten itse tykkää. Yleensä klo 12 ja 14 välillä kömpivät sängystä aamupalalle. Kunhan tästä itselläkin loma alkaa, niin samanlaiseen aamuyöstä nukkumaan - iltapäivällä herääminen rytmiin siirryn itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 9v ja 11v herää itse lomalla 06-09.
Mä herätän kyllä 14v joka aamu myös lomalla välillä 09-12, riippuen siitä mitä menoja on. Hänellä nopea lähteminen ei onnistu, tarvitsee 2h siihen, että on kotoa lähtökunnossa.
Ja jos nukkuu yli puolen päivän vuorokausirytmi kääntyy täysin enkä pidä sitä erityisen hyvänä asiana.
Lomalla on ihan sama, jos vuorokausirytmi kääntyy. On tässä vielä viikkotolkulla aikaa kääntää se takaisin. Viikonlopussa ei se vuorokausirytmi edes ehdi kääntyä.

Sun mielestä se voi olla ihan sama, mun mielestä ei ole ihan sama jos vuorokausirytmi kääntyy lomalla.
On ihan lähipiiristä kokemusta siitä, että nuori ei tavannut ketään kavereita koko kesän aikana, koska nukkui kaiket päivät ja valvoi yöt. Ja meillä tehdään juttuja myös perheen kesken lomalla eikä silloin voi yksi nukkua päivät pitkät. Mutta te voitte toki kääntää rytminne lomillanne, ei kiinnosta mua.
Vierailija kirjoitti:
En herätä. Lomat on unitankkausta varten. Oon kuitenkin laitoksessa töissä ja siellä rytmi on eri tavalla tärkeää, joten herättämisen syy on siinä.
Unta ei voi tankata niin kuin bensaa. Toki univajeesta toipuminen vaatii sitä että saa nukkua tarpeekseen, mutta siitä ei kerry mitään varastoa syksyä varten, ja aivan päälaelleen heitetty unirytmi, laadultaan heikko nukkuminen väärään vuorokauden aikaan ja olemattomat työkalut unirytmin ylläpitoon eivät ole hyviä eväitä siihen syksyn jaksamiseen.
Heräävät milloin heräävät, mitä niitä herättelemään. Antaa nukkua =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En herätä. Lomat on unitankkausta varten. Oon kuitenkin laitoksessa töissä ja siellä rytmi on eri tavalla tärkeää, joten herättämisen syy on siinä.
Unta ei voi tankata niin kuin bensaa. Toki univajeesta toipuminen vaatii sitä että saa nukkua tarpeekseen, mutta siitä ei kerry mitään varastoa syksyä varten, ja aivan päälaelleen heitetty unirytmi, laadultaan heikko nukkuminen väärään vuorokauden aikaan ja olemattomat työkalut unirytmin ylläpitoon eivät ole hyviä eväitä siihen syksyn jaksamiseen.
Kyllä käy sääliksi sun lapsia. Voin kertoa kokemuksen äänellä, että vihaavat sitä herättelyä ja miettivät vielä aikuisenakin miksi heitä kiusattiin eikä saanut nukkua edes lomalla.
En herätä. Heräävät sitten kun siltä tuntuu.