Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
40 kriisi: Miten löytää oma paikka elämässä
27.06.2020 |
Olen 42 vuotta. On työ, kiva koti, parisuhde ja lapsi. Silti tuntuu että "oma paikka" elämässä on löytymättä. Että jotenkin saisi toteuttaa itseään. Viime vuosina perheen tarpeet ja työt on menneet edelle, mutta lapsen kasvaessa olisi jo aikaa jollekin omallekin. Työ on alkanut maistua puulta, mutta oon ollut pitkään hyvässä asemassa ja hyvän palkan takia on vaikea vaihtaa.
Varmaan tää on jotain 40 kriisiä. Kai musta vielä muuhunkin on kuin perheen ja työnantajan toiveita täyttämään. Mutta mihin? Miten te muut olette löytäneet intohimonne?
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Mun kriisi ratkesi niin, että tajusin etten kaipaa mitään intohimoja enää, en ulkoisia tavoitteita ja unelmia.
Kunnon höyrähdys kyllä mieleen iski. Pakkomielteinen halu tehdä jotain ihan uutta, muuta. Hankkia vielä lapsi vaikka olin ollut vela. Ja sitä ennen mies. Ei kun sittenkin nyt haluan panostaa tosissani uraan kun ennen olin aina niitä jotka tekee vain työtä sen verran kuin täytyy, eikä urat kiinnosta. Oikeastaan sittenkin haluaisin ihan eri alalle, ja ulkomaille töihin. Tai erakoksi metsämökkiin.
Koska toiveeni oli keskenään täysin ristiriitaisia, mitään niistä ei tullut toteutettua. Saatoin yhtenä päivänä mennä Tinderiin ajatuksella että nyt etsin miehen ja sitten lapsiasia tulille pian. Mutta parin päivän päästä tuntuikin että mies ja lapset ei tosiaan ole mun juttu ja haluan omavaraiseksi erakoksi, tai businessnaiseksi johonkin maailman isoon pääkaupunkiin.
Vuoden-pari siinä pää höyrysi ja oli kaikenlaisia ajatuksia, sitten ne vaan meni ohi. En muuttanut yhtään mitään. Ja yhtäkkiä olin ihan tyytyväinen siinä vanhassa elämässä joka kriisissä niin ahdisti.
Tama on aika helpottavaa luettavaa... mulla on ollut aivan samanlaisia ajatuksia paivittain viimeiset puoli vuotta. Olen nyt 39v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, tästä oli näköjään tehty juuri vähän samantyylinen ketju. https://www.vauva.fi/keskustelu/3799380/muita-noin-nelikymppisia-joista…
Oma fiilis ei kyllä ole että elämä on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Mun kriisi ratkesi niin, että tajusin etten kaipaa mitään intohimoja enää, en ulkoisia tavoitteita ja unelmia.
Kunnon höyrähdys kyllä mieleen iski. Pakkomielteinen halu tehdä jotain ihan uutta, muuta. Hankkia vielä lapsi vaikka olin ollut vela. Ja sitä ennen mies. Ei kun sittenkin nyt haluan panostaa tosissani uraan kun ennen olin aina niitä jotka tekee vain työtä sen verran kuin täytyy, eikä urat kiinnosta. Oikeastaan sittenkin haluaisin ihan eri alalle, ja ulkomaille töihin. Tai erakoksi metsämökkiin.
Koska toiveeni oli keskenään täysin ristiriitaisia, mitään niistä ei tullut toteutettua. Saatoin yhtenä päivänä mennä Tinderiin ajatuksella että nyt etsin miehen ja sitten lapsiasia tulille pian. Mutta parin päivän päästä tuntuikin että mies ja lapset ei tosiaan ole mun juttu ja haluan omavaraiseksi erakoksi, tai businessnaiseksi johonkin maailman isoon pääkaupunkiin.
Vuoden-pari siinä pää höyrysi ja oli kaikenlaisia ajatuksia, sitten ne vaan meni ohi. En muuttanut yhtään mitään. Ja yhtäkkiä olin ihan tyytyväinen siinä vanhassa elämässä joka kriisissä niin ahdisti.
Heh, mun miehellä on tää vaihe, ollut jo pari vuotta (hän on myös 42). Huvittaa kuunnella kaikkia suunnitelma, miten pitäis lähteä "seikkailemaan" ympäri maailmaa, tehdä sitä tätä ja tota, lisää lapsia ja kaikkea muuta. Varmaan liittyy jotenkin siihen että ymmärtää elämän rajallisuuden. No, yrityksen se perusti mikä oli haaveissa pitkään.
Ap
Onko sun paikalla sitten joku muu?
Niin ja mä siis mietin lähinnä jotain ehkä pienimuotoisempaa oman suunnan löytämistä, en koko elämän mylläämistä. Mun lapsi on aika pieni vielä, niin äitiys on monta vuotta vielä ykkösroolini. Ja nautin kyllä siitä täysillä. Yliopistotutkinto, äitiys ja yleinen "pärjääminen" oli tavoitteeni ja olen ne kaikki saavuttanut. En koe että mitään unelmia on erityisesti jäänyt toteuttamatta. Haluaisin käyttää lahjoja ni mutten oikein tiedä mitä ne voisivat olla 😂🙈
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. En tiedä. Olen myös 42, kaupungin vuokrakämppä, pitkäaikaistyötön, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei ystäviä, ei edes lemmikkiä. Kaikki on turhuutta, mikään ei kannata. Terve sentään olen.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. En tiedä. Olen myös 42, kaupungin vuokrakämppä, pitkäaikaistyötön, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei ystäviä, ei edes lemmikkiä. Kaikki on turhuutta, mikään ei kannata. Terve sentään olen.
Anteeksi, mutta miten sulla ei ole edes ystäviä? Onko sisaruksia tai vanhempia, muita läheisiä? Ihmissuhteet ovat oman kokemukseni mukaan ehkä tärkein elämään merkitystä tuova tekijä
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oho, tästä oli näköjään tehty juuri vähän samantyylinen ketju. https://www.vauva.fi/keskustelu/3799380/muita-noin-nelikymppisia-joista…
Oma fiilis ei kyllä ole että elämä on ohi.
Täällä tuon ketjun aloittaja👋🏻
En kyllä enää tiedä, että onko se elämä ohi vai onko nyt minullakin 4-kympin kriisi?! 3-kympin kriisiä ei ollut, että voinhan oireilla voimakkasti nyt..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, tästä oli näköjään tehty juuri vähän samantyylinen ketju. https://www.vauva.fi/keskustelu/3799380/muita-noin-nelikymppisia-joista…
Oma fiilis ei kyllä ole että elämä on ohi.Täällä tuon ketjun aloittaja👋🏻
En kyllä enää tiedä, että onko se elämä ohi vai onko nyt minullakin 4-kympin kriisi?! 3-kympin kriisiä ei ollut, että voinhan oireilla voimakkasti nyt..
Moi vaan 😁 Mulla oli jäätävä 30 kriisi mutta se johtui siitä ettei ollut vielä lasta. Voin vilpittömästi sanoa, että äitiys teki minusta kokonaisen. (Ja tämä on siis oma kokemukseni ei äitiys ole kaikille ainoa tapa tulla kokonaisrksi). Olisiko sulla rankempaa siksi jos on monta lasta? Ja sairaus varmasti vie voimia myös 😟 Mulla lapsia on vaan yksi, olisin toivonut toista mutta en saanut. Niinpä iloitsen koko sydämestäni tästä yhdestä.
Toivottavasti sinulla myös helpottaa, saisit vaikka miehestä apua kodinhoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. En tiedä. Olen myös 42, kaupungin vuokrakämppä, pitkäaikaistyötön, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei ystäviä, ei edes lemmikkiä. Kaikki on turhuutta, mikään ei kannata. Terve sentään olen.
Anteeksi, mutta miten sulla ei ole edes ystäviä? Onko sisaruksia tai vanhempia, muita läheisiä? Ihmissuhteet ovat oman kokemukseni mukaan ehkä tärkein elämään merkitystä tuova tekijä
Ap
Helposti. Muuttanut pari kertaa toiselta puolelta Suomea uudelle paikkakunnalle eikä ole tutustunut kehenkään sen paremmin. Ei aikuisena kavereita saati ystäviä noin vaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. En tiedä. Olen myös 42, kaupungin vuokrakämppä, pitkäaikaistyötön, ei parisuhdetta, ei lapsia, ei ystäviä, ei edes lemmikkiä. Kaikki on turhuutta, mikään ei kannata. Terve sentään olen.
Anteeksi, mutta miten sulla ei ole edes ystäviä? Onko sisaruksia tai vanhempia, muita läheisiä? Ihmissuhteet ovat oman kokemukseni mukaan ehkä tärkein elämään merkitystä tuova tekijä
ApHelposti. Muuttanut pari kertaa toiselta puolelta Suomea uudelle paikkakunnalle eikä ole tutustunut kehenkään sen paremmin. Ei aikuisena kavereita saati ystäviä noin vaan saa.
Ymmärrän. Olisiko vapaaehtoistyö tai joku harrastus tms mahdollisia? Sellaisissa tutustuu samanhenkisiin ihmisiin. Kyllä ihmisellä pitäisi olla useampi yhteisö mihin kuuluu ja on tervetullut. Esim.tyä, vapaaehtoistyö, kaveripiiri, seurakunta, harrastus porukka jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
39- vuotiaana päättyi yli 20 vuotta kestänyt parisuhteeni koska rakastuin yllätyksenä itsellenikin naiseen.
Vaihdoin samalla myös työpaikkaa ja ammattia.
40 taitaa olla käännekohta, puoliväli jossa alkaa pohtia kuolevaisuuttaan ja sitä mitä oikeasti haluaa elämältään.
t. Onnellinen nyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInä olen miettiny tuota ala-asteelta lähtien, enkä vieläkään tiedä ollenkaan.
Teen työtä jota inhoan ja asun yksin, mutten keksi mikä työ ois mulle tai missä asus .
nyt jo 45v.
on juostu psykologit ja psykiatrit läpi .
Alue: Aihe vapaa
Mun kriisi ratkesi niin, että tajusin etten kaipaa mitään intohimoja enää, en ulkoisia tavoitteita ja unelmia.
Kunnon höyrähdys kyllä mieleen iski. Pakkomielteinen halu tehdä jotain ihan uutta, muuta. Hankkia vielä lapsi vaikka olin ollut vela. Ja sitä ennen mies. Ei kun sittenkin nyt haluan panostaa tosissani uraan kun ennen olin aina niitä jotka tekee vain työtä sen verran kuin täytyy, eikä urat kiinnosta. Oikeastaan sittenkin haluaisin ihan eri alalle, ja ulkomaille töihin. Tai erakoksi metsämökkiin.
Koska toiveeni oli keskenään täysin ristiriitaisia, mitään niistä ei tullut toteutettua. Saatoin yhtenä päivänä mennä Tinderiin ajatuksella että nyt etsin miehen ja sitten lapsiasia tulille pian. Mutta parin päivän päästä tuntuikin että mies ja lapset ei tosiaan ole mun juttu ja haluan omavaraiseksi erakoksi, tai businessnaiseksi johonkin maailman isoon pääkaupunkiin.
Vuoden-pari siinä pää höyrysi ja oli kaikenlaisia ajatuksia, sitten ne vaan meni ohi. En muuttanut yhtään mitään. Ja yhtäkkiä olin ihan tyytyväinen siinä vanhassa elämässä joka kriisissä niin ahdisti.