Oletteko jo 40 vuotiaat valmistautuneet kuolemaan..

.

Ei siihen voi valmistautua, se ei ole pääsykoe tai kilpailu.

Olen jo 47v. En pelkää kuolemaa. Itseasiassa odotan sitä 😇

”Kuolinsiivous” jo tehty? :D

Ex mies valmistautui siihen lähes joka päivä jo alle 40v. En jaksanut sitä touhua, joten joku muu saa nyt kuunnella.

Kun koronahulluus alkoi ja vaikutti siltä että elinaikaa olisi n. kolmisen viikkoa itse kullakin, harmitti etten ehtinyt käydä Lontoossa. Kuolemaa mietin lähes joka päivä, Lontoon matkaa en ole vielä varannut.

Tietysti. Muistakaa kaikki tehdä hoitotahto.

Elämästähän on vasta puolet eletty. Miksi ajattelisin kuolemaani? Pahin kuolemanpelko minulla on ollut vajaa kolmikymppisenä, kun lapseni syntyivät ja isovanhempani kuolivat. Silloin tajusin, että olen osa sukupolvien ketjua, ekaa kertaa havahduin ajattelemaan kuolemaa. Nelikymppisenä elämäni on tosi vakaata ja muutoksetonta hiljalleen lipumista. Aika kuluu hitaammin kuin välillä 20-40 v.

Olen 50, ja olen alkanut miettiä, pitäisikö tehdä testamentti jossain välissä. Sen enempää en ole asiaa miettinyt.

Kannattaa ainakin arkku valita ja ostaa itse, niin saa sitten sellaisen, missä tykkää olla. Pitkä aika tulee vietettyä siellä, vaikkei ihan vielä muuttaisikaan.

En. Olen valmistautunut juoksemaan maratonin, mutta se peruttiin koronan vuoksi. Tough luck.

Mistä tiedätte ettette ole jo kuolleita? Tämä voi olla vain tietoisuuden viimeinen silmänräpäys, kuin sekunnin kestävä uni joka vain tuntuu vuosikymmeniltä.

En ole, kun isovanhempiakin on vielä hengissä.

No en varsinaisesti valmistautunut, mutta tiedostan kyllä että nirri voi lähteä milloin vaan jos huono mäihä käy. 

Jouduin valmistautumaan kuolemaan jo nuorena. En kuollutkaan. Olen edelleen sujut kuoleman kanssa, valmis kun on aika. Siihen asti haluan elää.

Elä elämäsi niin, ettei ole mitään katumista.

Sikäli kyllä että testamentit ja muut paperit on hoidettu kuntoon. Läheisten asiat ovat kunnossa kuolemani jälkeenkin. Nyt elän ilman että ajattelen kuolemaa mitenkään erityisesti. Se tulee kun on tullakseen. 

Kamalampaa olisi elää ikuisesti, kaikki perheenjäsenet ja ystävät katoaisivat viereltä, ja itse pysyisi vaan siinä, yksin ja tuntematta ketään jonka kanssa jakaa vaikkapa lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Siinä vasta olisi kauhuleffan ainekset.

Olen sillä tavalla, että uskon Jeesukseen, eli jos kuolisin tänä päivänä, uskon että pääsisin Taivaaseen.

Pyrin myös olemaan kasaamatta paljon tavaraa ja papereita. En tee niin ensisijaisesti kuolemaani ajatellen, mutta on siitä sekin hyöty, että jäämistöni järjestelijät eivät sitten joudu tekemään paljon työtä. 

Mitään viimeisiä hyvästejä läheisilleni en ole suunnitellut. 

En kuitenkaan ole nyt kuolemassa, olen ihan hyvissä voimissa. Yhdeksänkymppinen isovanhempanikin on vielä elossa. Koskaanhan ei kyllä voi tietää, milloin koittaa oma aika lähteä.