Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja?
Olenko ainut, jolle vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja tai kikkakolmosia liittyen ruoan valmistukseen, puutarhan hoitoon, siivoukseen yms?
Olen 28 ja mieheni on saman ikäinen. Tuntuu, että miehelleni on opetettu todella paljon enemmän näitä taitoja lapsuudenkodissaan. Itse olen joutunut 16-vuotiaana omilleni muuttaessani lähtemään ihan nollasta näiden asioiden kanssa...
Kommentit (602)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on monella sellainen harha, että opettaminen tarkoittaisi sitä, että oppija käyttää taitojaan myöhemmin.
Vaikka olisi kuinka opetettu kokkaamaan ja siivoamaan, ihminen voi omilleen muutettuaan päättää, ettei tee mitään. Ja toisaalta vaikkei olisi opetettu mitään, aikuinen oppii vessan pesun hetkessä, eikä tarvita puolen vuoden koulutusta.
Kyse on viitsimisestä, ei osaamisesta.
Joillain kenties noin, mutta monella kyse on siitä ettei oikeasti osaa. Eivät useimmat asiat mahdottoman vaikeita ole, mutta on vaikeaa kun näitä asioita on hirveä määrä ja jokainen niistä on uusi, samalla kun olet uudella paikkakunnalla, aivan yksin, asut omillaan ensimmäistä kertaa ja kouluhommia on, ja vaikka mitä. Ei se ole mikään helppo elämänvaihe ollenkaan.
SIlloin olisi helpotus jos nuo asiat olisivat olleet jo tiedossa, eikä tarvitsis opetella. Mutta tietysti on niitäkin, jotka ne osaa mutta ei vaan sitten viitsi.
Ei se järjestä ole kiinni, nuo eivät ole normaaleja odotuksia pienelle lapselle. Tyypillistä boomeria alkaa haukkumaan muita ja vertailla itseen