42 v. "kaikki" tehty... mitä tarjoaa elämä tästä eteenpäin?

Jos olet kasvattanut lapsesi oikein, niin heidän ydinperheistään alkaa kohta versomaan uutta suomalaista elämää, joiden elämää edistämällä ja mahdollistamalla heidän menestymisensä saat taas aikasi kulumaan. Ja siellä ihanasssa talossakin on sitten niitä tulevia sukupolvia ja tilaa kaikkien yhdessäololle.

Olen samassa elämäntilanteessa kuin sinä mutta en oikein näe asia samalla tavalla. Minusta on ihanaa kun se tuleva elämä on sellainen seesteisempi ja kiireestä vapaa vastapainona 20 vuoden rumballe lapsiperheen elämää. Ei minulla lopulta ole kauhean suuria suunnitelmia vaan enemmänkin katson että mitä elämä tuo ja mitä kaikkea vielä miehen kanssa keksitään.

Ehkä se ajatteluni lähtee siitä että olemme mieheni kanssa niin hyvin olleet koko tämän ajan myös pariskunta ja rakastavaiset eikä vain vanhemmat. On ihana kun nyt on enemmän aikaa sille parishteelle ja rauhalliselle yhdessäololle. En näe sitä lainkaan sellaisena että tässä nyt kaksi keski-ikäistä vain taivaltaa kohti kuolemaa. Nyt saatetaan rakastella keskellä tavallista iltaa tai ottaa viinilasit ja puikahtaa puutarhaan tähtiä katselemaan jos siltä tuntuu. Kyllä me varmasti keksitään mukavaa tekemistä niin yhdessä kuin erikseenkin tulevina vuosinakin. Molemmilla on kaikenlaisia pieniä haaveita ja niiden toteuttamista suunnitellaan enemmän tai vähemmän tosissaan. Usein parasta on vain se yhdessä haaveilu ja suunnittelu.

Nauti elämästä. Miksi tyydyttävä elämä pitäisi olla jatkuvaa suorittamista. Eikö se olisi just parasta ettei talossa olisi ketään sotkemassa ja saisi tehdä sen juuri omia tarpeita varten.

Se talohan kuulostaa kivalta. Minulla samat aatokset. Voihan olla, että joskus tulee lapsenlapset kylään?

Ja onhan se kuva itselleen tehdä ja olla sitten hyvinvoiva keski-ikäinen.

Jatkuva suorittaminen on sairaus. Hanki apua. Ja anna miehesi tehdä mitä haluaa.

No jopas on masentava tulevaisuuden kuva!

Nelikymppisenä me muutimme maailmalle, lapset mukanamme, ja ostimme ison talon ja ison puutarhan. pikkuhiljaa lapset muuttivat omilleen, mutta emme halunneet luopua ihanasta talostamme, nautin siitä, että on tilaa ympärillä. Ja lapsilla on edelleen omat huoneensa ja kylppärinsä, kun tulevat käymään; esim kaikki joulut on vietetty yhdessä heidän ja puolisoidensa kanssa useamman päivän ajan.

Viisikymppisinä investoimme loma-asuntoon auringon alla ja lähempänä kuuttakymppiä ostimme sieltäkin ison talon ja puutarhan. Edelleen lapsilla on omat huoneet ja kylppärit siellä, kun haluavat tulla käymään.

Olemme mieheni kanssa matkustelleet ympäri maailmaa, toisinaan on koko remppa mukanamme parin-kolmen viikon matkalla.

En minä vielä ajatellut lakata elämästä ja nauttimasta siitä täysin rinnoin. Toivottavasti saa pysyä terveenä, niin tulevaisuudella on vielä paljon annettavaa!

Tuohan on ihan sairasta, että sinun elämäsi tarkoitus ja tehtävä pyörii pelkästään lapsien ja perheen ympärillä. Etkö sinä ole ihan oma, erillinen ihminen, omien kiinnostuksenkohteidesi kanssa? Vai eikö sulla todellakaan ole mitään muuta elämässä mikä kiinnostaa kuin lapset ja niiden tekemiset? Suosittelisin että alkaisit tutustua itseesi, kehittää itseäsi, laajentaa elämänpiiriäsi - varmaan se kulahtanut parisuhdekin saisi uutta kipinää, jos olisit aikuinen, itsenäinen, kiinnostava nainen, etkä pelkkä äiti, jolla ei ole muuta puhumista kuin lapset.

Onpas sinulla negatiivinen asenne ap. Itse olen samanikäinen, tai pari vuotta nuorempi ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tykkään tästä seesteisestä elämästä, nautin kun lapset kasvaa ja rahaakin on enemmän kuin nuorempana. Odotan matkoja, nautin liikunnasta ym. En ollenkaan ajattele että elämä olisi jo ohi.

Lastenlapset niitä kannattaa odottaa.

Itse olen tässä elämänvaiheessa tällä hetkellä että saan nauttia isovanhemmuudesta.

Elämällä on vielä paljon annettavaa sinullekin.

Nautitko työstäsi? Jos se ei ole unelma-ammattisi mitä nyt teet ehdit vielä kouluttautua uuteen ammattiin ja tehdä toisenlaista työtä mitä nyt teet.

Olen kouluttautunut aikuisiällä uuteen ammattiin ja se on tuonut uutta mielenkiintoa työelämään, jatkuva itsensä kehittäminen on tätä päivää.

Ehkä joku uusi harrastus kannattaa aloittaa, opiskella uusi kieli jne.

Tietysti sitä parisuhdetta pitää vaalia ja viettää nautinnollisia hetkiä puolison kanssa, kokata hyvää ruokaa ja nautiskella hyvistä viineistä jne.

42-vuotias on tosi hyvässä iässä kokeilemaan kaikenlaista uutta ja jännittävää. Itse aloitin tuossa iässä seikkailut ja kokeilut seksin alalla, jollaisia en ollut ennen uskaltanut ujouttani tehdä. Tähän auttoi uusi mies, mutta jos olisi vanha suhde ollut hyvä, niin tietysti vielä mielummin olisin seikkaillut hänen kanssaan. En nyt tarkemmin kuvaile, mutta parinvaihtoa, bi-juttuja yms on tullut tehtyä. Olen myös kiinnostunut uudella tavalla henkisyydestä ja luonnosta, sekä hankin itselleni vuokrahevosen, mikä oli lapsuuteni haave, mutta täysin mahdoton ruuhkavuosina. Olen toteuttanut lapsuuden unelmiani ja taiteellisia taipumuksiani, ollut uudella tavalla lempeä ja vähemmän suorittava. Tämä on upeaa aikaa naisen elämässä. Materian hankkiminen ei ole ehkä onnen tuova tie, vaan uudet elämykset, tunteet ja ajatukset.

Jopas.

Itselläni nuo olivat ihan parhaimpia aikoja ja tuosta vielä puoli vuosikymmentä myöhemmin muutimme pysyvästi ulkomaille uusien työkuvioiden avauduttua.

Vieläkään parikymmentä vuotta myöhemmin ei ole tunnetta, että tässäkö tämä oli. Maailmahan muuttuu koko ajan, on paljon kiinnostavaa uutta opittavaa ja toisaalta, ne rakkaimmat omat ihanteet ja arvot vain entisestään syvenevät ja rikastuvat.

Olisikohan tuossa vain kysymys väsymyksen purkautumisesta ruuhkavuosien ja kaiken suorittamisen jälkeen?

42-vuotias on kyllä vielä todella nuori, silloinhan se oma elämä vasta alkaa — on tullut sopivasti itsetuntemusta ja elämänkokemusta, tietoa ja taitoa, että saa enemmän irti elämisestä ja elämästä.

Musta tämä on ihan ehdottomasti ja heittämällä elämän parasta aikaa. Olen 41, lapsi maailmalla, velat maksettu, aika vähentää työntekoa ja harrastaa yhdessä puolison kanssa. Itsetuntokin on kohdallaan. Nythän sitä voi taas tehdä ihan mitä haluaa, omien realiteettiensa rajoissa, tietysti. Isot asiat on plakkarissa ja nyt on aikaa nauttia. Jäämerelle lähtö suunnitteilla, josko oltaisiin kuukausi.

Tein lapsen vasta reilusti 30 puolella. Lähentelen nyt 50 ja lapsi alkaa olla teini. Koti ja mökki on maksettu, työelämä vakaata, on varaa tehdä juttuja ihan erilailla kuin nuorena. Reissataan lapsen kanssa maailmalla tai koko perheen kanssa autoillen. En todellakaan ajattele että elämäni olisi ohi.

Eroa,myy kaikki ja mee matkalle ,yksin.

en nyt näy että olisit tehnyt juuri mitään vielä, nuo perheet on lähes jokaisella ja ketään ne ei kiinnosta edes

Hyviä kommentteja, kiitos niistä!  Olen jotenkin jumittunut tähän näkemykseen, että nelikymppinen on jo ihan ikäloppu.  Totta, lapset ovat kaikkeni ja omaa elämää minulla ei kauheasti näiden ruuhkavuosien aikana ole ollut, mutta olen silti nauttinut suunnattomasti.  Perheenä on vaan niin kivaa tehdä kaikkea.

Harrastusrintamalla minulla olisi haaveita, haluaisin esimerkiksi aktiivilomille Alpeille (sekä patikointi että hiihtäminen kiinnostavat), mutta mieheni ei ole kovin kiinnostunut tästä ja hänet saisi "raahata" mukaan.  Ystäviä minulla ei ole montaakaan, ja sydänystäväni, joiden kanssa olisi ihana harrastaa, asuvat kaukana.

Toivon todella, että saisin lastenlapsia joskus tulevaisuudessa.  Juuri nuo isot joulu- ja kesälomavietot kuulostavat niin ihanilta. 

Työstäni pidän kovasti, joten siihen osa-alueeseen olen tosi tyytyväinen.

Ulkomaille voisi olla jännää muuttaa, mutta sitten alan heti ajatella vanhempiani, jotka ovat jo iäkkäitä, ja tuntuisi julmalta olla kaukana heistä nyt kun en tiedä kuinka monta vuotta he vielä elävät.

Olisi niin mukava, jos pystyisin jotenkin kääntämään nämä tunteet positiivisiksi surkuttelun sijaan...

AP

Up

Voisit vaikka vaihtaa osia mun kanssa. Olen myös yli 40-vuotias, mutta ei ole opiskeltu, ei ole mitään työtä löydetty, ei ole menty naimisiin, ei ole taloa ostettu, ei ole perhettä perustettu eikä lapsia tehty. Ottaisin onnesta kiljuen sun tilanteesi vastaan. Ehkä ihmiset eivät tajua miten hyvin heillä on asiat ja valittavat, koska perspektiivi puuttuu siitä miten huonosti tilanne voisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Voisit vaikka vaihtaa osia mun kanssa. Olen myös yli 40-vuotias, mutta ei ole opiskeltu, ei ole mitään työtä löydetty, ei ole menty naimisiin, ei ole taloa ostettu, ei ole perhettä perustettu eikä lapsia tehty. Ottaisin onnesta kiljuen sun tilanteesi vastaan. Ehkä ihmiset eivät tajua miten hyvin heillä on asiat ja valittavat, koska perspektiivi puuttuu siitä miten huonosti tilanne voisi olla?

Näinhän se on, sitä unohtaa helposti ne joilla asiat on huonommin.  Somessa näkee vaan kuinka pirun hyvin porukalla menee, on täydelliset kropat, pirusti rahaa, talot ja kakkosasunnot, veneet, supit ja vesiskootterit, hemmetisti ystäviä ja lapsetkin ovat vähintääkin eliittiurheilijoita.  Omat firmat menestyvät ja elämä on huoletonta.  On kiva siihen sitten verrata omaa elämäänsä.

Ei sitten yhtään mitään. Ei kannata edes miettiä harrastuksia, opiskelua, hyväntekeväisyyttä tai muuta. Junan alle vaan, se on kuule elämä suoritettu.

On lukemattomia kirjoja, juoksemattomia kilometrejä, näkemättömiä oopperoita, käymättömiä paikkoja, ihmisiä, joihin ei ole vielä tutustunut, on vieraita kieliä, maalaamattomia tauluja, juomattomia viinipulloja, maailmaakin pitäisi parantaa, sijoittamatonta varallisuutta——- eli tekemistä piisaa.