Minullakin on tiukat kriteerit unelmakumppanille: ei lapsia. Tästä haastattelusta selviääkin hyvin, miksi. Jos lapset eivät ole yhteisiä, niin toiselle omat lapset tulevat aina ensin

Monilla ne lapset tulevat ykkösenä silloinkin, kun on edelleen yhdessä sen lasten toisen vanhemman kanssa. Ja kaikilla on se valinnanvapaus, kuten kommentoija toteaa. Jokaisella on omat kriteerinsä ja jokainen elää ihan itse niiden kanssa. Yksinkin on oikein hyvä olla, jos kriteerit täyttävää henkilöä ei tule vastaan. Jos ei ole, silloin varmaan joutuu jostain tinkimään. 

Vierailija kirjoitti:

Monilla ne lapset tulevat ykkösenä silloinkin, kun on edelleen yhdessä sen lasten toisen vanhemman kanssa. Ja kaikilla on se valinnanvapaus, kuten kommentoija toteaa. Jokaisella on omat kriteerinsä ja jokainen elää ihan itse niiden kanssa. Yksinkin on oikein hyvä olla, jos kriteerit täyttävää henkilöä ei tule vastaan. Jos ei ole, silloin varmaan joutuu jostain tinkimään. 

Yksin on hyvä olla. Ei tarvitse kuunnelle pilvilinnojen rakentelua satumaisine häineen ja tehdä kompromissejä lasten takia.

Miehen pitää ymmärtää,  mutta naisen ei? Joskus hänkin voisi tulla vastaan vaikka niitä lapsia onkin.

Minä olen ollut lapsena kaltoinkohdeltu enkä ollut koskaan vanhempieni ykkönen. Vannhempieni löydettyä uudet kumppanit, riitelivät he, kumman kontolle mukulat saadaan, jotta voisi omistautua ainoastaan uudelle kumppanille. Minua syyteltiin kaikista arjen haasteista ja siitä, ettei vapaa-ajan huvituksille ollut aikaa.

Jos näen vanhempia, joille lapset ovat ykkösiä, ei tämä ole minulle mikään dealbreaker - päin vastoin! Pistää arvostamaan ihmistä, joka pitää huolta perheestään. Tällöin korostuu kuitenkin vanhemman selkäranka: kuinka arvostaa ja ottaa uusi mies tai nainen osaksi arkea lasten hyvinvointi huomioiden. Uskon, että lastenkin etuna on onnelliset vanhemmat ja tasapainoiset suhteet.

Nimim. lasten kuuluukin olla ykkösenä

Vierailija kirjoitti:

Miehen pitää ymmärtää,  mutta naisen ei? Joskus hänkin voisi tulla vastaan vaikka niitä lapsia onkin.

Tulla vastaan missä asiassa?

Kyse on vaan siitä, millaisen suhteen haluaa. Esim. minulle sopii oikein hyvin sellainen suhde, jossa kummallakin oma oma elämä - oli se sitten lapsia, harrastuksia, vaativa työ, tai mitä vaan - ja sen takia on ok, ettei suhteessa tarvitse olla niin tiiviisti. Misä en esim. halua kaikkia lomia ja matkoja viettää kumppanin kanssa, ja tykkään olla myös paljon itsekseni.

Totta kai omat lapset tulevat aina ensin. Niin ne tiukoissa paikoissa tulevat myös silloin, kun lapset ovat yhteisiä. Jos meidän nelihenkinen perhe olisi vaikka veneessä, joka uppoaa ja pelastusveneeseen mahtuisi kolme ihmistä, niin totta kai meidän yhteiset kaksi lasta pelastettaisiin ensin. Me vanhemmat sitten päättäisimme keskenämme, kumpi pelastetaan riippuen siitä, kumpaa vanhempaa lapset mahdollisesti tarvitsevat siinä tilanteessa enemmän tai kummalla on paremmat mahdollisuudet pelastautua lasten kanssa. Kyllä minä äitinä siinä tilanteessa olisin tarvittaessa valmis antamaan henkeni lasten puolesta ja jäämään sinne uppoavaan veneeseen. Samoin olisi valmis mieheni, lasten isä. Näin se aina vaan menee. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut lapsena kaltoinkohdeltu enkä ollut koskaan vanhempieni ykkönen. Vannhempieni löydettyä uudet kumppanit, riitelivät he, kumman kontolle mukulat saadaan, jotta voisi omistautua ainoastaan uudelle kumppanille. Minua syyteltiin kaikista arjen haasteista ja siitä, ettei vapaa-ajan huvituksille ollut aikaa.

Jos näen vanhempia, joille lapset ovat ykkösiä, ei tämä ole minulle mikään dealbreaker - päin vastoin! Pistää arvostamaan ihmistä, joka pitää huolta perheestään. Tällöin korostuu kuitenkin vanhemman selkäranka: kuinka arvostaa ja ottaa uusi mies tai nainen osaksi arkea lasten hyvinvointi huomioiden. Uskon, että lastenkin etuna on onnelliset vanhemmat ja tasapainoiset suhteet.

Nimim. lasten kuuluukin olla ykkösenä

Minusta elämässä kuuluu olla tasapaino lasten, työn, kumppanin, ystävien, harrastusten, jne. Muiden kautta ei pidä koskaan täysin elää ja antaa lapsille kuvaa ettei aikuisella saa olla esim. mitään omaa ja kaikessa on kyse vain heistä ja vain heistä. Lapsillekin pitää antaa omaa aikaa ja tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai omat lapset tulevat aina ensin. Niin ne tiukoissa paikoissa tulevat myös silloin, kun lapset ovat yhteisiä. Jos meidän nelihenkinen perhe olisi vaikka veneessä, joka uppoaa ja pelastusveneeseen mahtuisi kolme ihmistä, niin totta kai meidän yhteiset kaksi lasta pelastettaisiin ensin. Me vanhemmat sitten päättäisimme keskenämme, kumpi pelastetaan riippuen siitä, kumpaa vanhempaa lapset mahdollisesti tarvitsevat siinä tilanteessa enemmän tai kummalla on paremmat mahdollisuudet pelastautua lasten kanssa. Kyllä minä äitinä siinä tilanteessa olisin tarvittaessa valmis antamaan henkeni lasten puolesta ja jäämään sinne uppoavaan veneeseen. Samoin olisi valmis mieheni, lasten isä. Näin se aina vaan menee. 

Yhden lapsen takia menisi usealta toinen vanhempi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut lapsena kaltoinkohdeltu enkä ollut koskaan vanhempieni ykkönen. Vannhempieni löydettyä uudet kumppanit, riitelivät he, kumman kontolle mukulat saadaan, jotta voisi omistautua ainoastaan uudelle kumppanille. Minua syyteltiin kaikista arjen haasteista ja siitä, ettei vapaa-ajan huvituksille ollut aikaa.

Jos näen vanhempia, joille lapset ovat ykkösiä, ei tämä ole minulle mikään dealbreaker - päin vastoin! Pistää arvostamaan ihmistä, joka pitää huolta perheestään. Tällöin korostuu kuitenkin vanhemman selkäranka: kuinka arvostaa ja ottaa uusi mies tai nainen osaksi arkea lasten hyvinvointi huomioiden. Uskon, että lastenkin etuna on onnelliset vanhemmat ja tasapainoiset suhteet.

Nimim. lasten kuuluukin olla ykkösenä

Minusta elämässä kuuluu olla tasapaino lasten, työn, kumppanin, ystävien, harrastusten, jne. Muiden kautta ei pidä koskaan täysin elää ja antaa lapsille kuvaa ettei aikuisella saa olla esim. mitään omaa ja kaikessa on kyse vain heistä ja vain heistä. Lapsillekin pitää antaa omaa aikaa ja tilaa.

Olen samaa mieltä kanssasi. Tällä tavalla lapsetkin saavat monipuolisen arjen.

Minun tapauksessani en koskaan viettänyt vanhempieni kanssa yhteistä aikaa saatika kutsunut heitä äidiksi tai isäksi, sillä he jäivät minulle kovin etäisiksi. Minulle järjestettiin kasapäin harrastuksia, jotta en viettäisi aikaa kotona. Olin ongelma vanhemmilleni, jos tulin edes yöksi kotiin.

Nimim. lasten kuuluukin olla ykkösenä

Vierailija kirjoitti:

Totta kai omat lapset tulevat aina ensin. Niin ne tiukoissa paikoissa tulevat myös silloin, kun lapset ovat yhteisiä. Jos meidän nelihenkinen perhe olisi vaikka veneessä, joka uppoaa ja pelastusveneeseen mahtuisi kolme ihmistä, niin totta kai meidän yhteiset kaksi lasta pelastettaisiin ensin. Me vanhemmat sitten päättäisimme keskenämme, kumpi pelastetaan riippuen siitä, kumpaa vanhempaa lapset mahdollisesti tarvitsevat siinä tilanteessa enemmän tai kummalla on paremmat mahdollisuudet pelastautua lasten kanssa. Kyllä minä äitinä siinä tilanteessa olisin tarvittaessa valmis antamaan henkeni lasten puolesta ja jäämään sinne uppoavaan veneeseen. Samoin olisi valmis mieheni, lasten isä. Näin se aina vaan menee. 

Lapsen ei pitäisi koskaan joutua menettämään vanhempaansa ja jos lapset tulee ensin miksi lapsi laitetaan kokemaan surua? Koska vanhempi ei kestä lapsen menettämisestä, mutta lapset selviää aina?

Ihan järkevää. En itsekään seurustelisi kenenkään lapsia hankkineen kanssa. Ei sovi elämäntapaani.

Lapset ensin mallissa syntyy juuri näitä nykyajan itsekkäitä kermaperseitä, jotka on loppuun palaneita ennen kuin ovat edes itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä kun ei olekaan enää se eka, jota palvotaan toisena päivätyönään.

Tottakai lapsi oli ykkönen. On omalla tavallaan edelleen, vaikka onkin jo aikuinen eikä vaikuta enää omiin valintoihini. Mutta kun hän oli vielä lapsi ja asui kotona, niin en esimerkiksi olisi muuttanut kenenkään kanssa saman katon alle, koska minusta lapsen ei tarvitse joutua kärsimään aikuisten uusperhekuvioista.

Ja ihan vastaavasti: sen jälkeen, kun oma lapseni muutti pois kotoa, en olisi voinut kuvitellakaan alkavani deittailla vakavasti miestä, jolla on vielä kotona asuvia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen pitää ymmärtää,  mutta naisen ei? Joskus hänkin voisi tulla vastaan vaikka niitä lapsia onkin.

Tulla vastaan missä asiassa?

Kyse on vaan siitä, millaisen suhteen haluaa. Esim. minulle sopii oikein hyvin sellainen suhde, jossa kummallakin oma oma elämä - oli se sitten lapsia, harrastuksia, vaativa työ, tai mitä vaan - ja sen takia on ok, ettei suhteessa tarvitse olla niin tiiviisti. Misä en esim. halua kaikkia lomia ja matkoja viettää kumppanin kanssa, ja tykkään olla myös paljon itsekseni.

Eli sinulle sopii suhde jossa voit tyydyttää niitä omia itsekäitä tarpeitasi ja ottaa toisen esille silloin kuin se sopii sinulle. Muun ajan toisen olkoon jossain siellä taustalla.