Muita jotka seuraavat sivusta kun muilla vaihtuu puolisot, juhlivat häitä ja saavat vauvoja?
Mitä te teette joille ei koskaan tapahdu mitään ja olette yksin sivusta seuraavina kun muut kokevat ja elävät???
Kommentit (13)
Unohdit mainita että myös kämpät ja talot vaivtuu heillä. Oon tehnyt töitä koko ajan, avustanut lapsiperheitä, aika hurlumheitä ollut heillä.
Mä olen niin vanhanaikainen, että en usko, että lapselle on hyväksi tuo viikko-viikko -systeemi, vaikka se kaikella tavalla hyvin voimisikin teoriassa. Kyllä oma koti varmaan loisi turvallisuudentunnetta eikä tarvitsisi olla niin ahdistunut, kuin nykyiset lapset tuntuvat olevan.
No ala tekemään jotain elämälläsi.
En tee mitään enkä enää nykyään osallistu tuttujen elämään, koska mulle ei ole siinä mitään tarttumapintaa enkä halua olla jatkuvasti ja ikuisesti se jolle ei tapahdu mitään ja silmätikkuna tilaisuuksissa. Hyväksyn surkeuteni ja yksinäisyyteni. Antaa muiden elää.
Joo. Vuodet ovat vain vierineet ohitse. Pelkäsin liikaa hylätyksi tulemista ja en pitänyt itseäni riittävän hyvänä parisuhteeseen. Nyt kaduttaa, kun olen pitkälti ohi perheenperustamisiän (41), ellei jotain ihmettä tapahdu.
Pitäisi arvostaa itseään ja ottaa riskejä, vaikka se sattuisikin.
Minulla oli aikaisemmin noin. Olin väärän miehen kanssa, hän lupaili yhteistä tulevaisuutta, mutta sitä ei koskaan tullut. Vannoi rakkautta, mutta samalla keksi tekosyitä siirtää yhteenmuuttoa taas yhdellä vuodella. Sillä aikaa ystäväni menivät naimisiin, ostivat taloja ja saivat lapsia. Olin onnellinen heidän puolestaan ja onneton omassa elämässäni.
Ero tuli ja jonkun ajan päästä tapasin uuden miehen. Nyt epäilen rakastiko se ensimmäinen minua yhtään suurista sanoista ja romanttisista eleistä huolimatta. Nykyinen on aina kiinnostunut kuuntelemaan juttujani, nauraa vitseilleni, kertoo olevansa kiitollinen minusta, ikävöi jos olen edes yhden yön poissa, ja haluaa että minulla on kaikki hyvin. Nykyinen ottaa yöllä kainaloon kun aikaisempi siirsi käsivarteni kauemmas sängyssä. Nykyinen ei tee tyhjiä lupauksia, vaan seisoo sanojensa takana.
Nyt osa kavereistani eroaa kumppaneistaan, kun taas minä olen naimisissa ja sisustan parhaillaan uutta taloamme. Elämä saattaa muuttua niin nopeasti ihan toisenlaiseksi (joskus riippuen siitä kenen kanssa seurustelee tai ei seurustele).
Vierailija kirjoitti:
Unohdit mainita että myös kämpät ja talot vaivtuu heillä. Oon tehnyt töitä koko ajan, avustanut lapsiperheitä, aika hurlumheitä ollut heillä.
Juuri olin tulossa tähän asunto ja talo asioihin. Todellakin nekin vaihtuvat kaveripiirissä..
En ole sinkku, vaan pitkässä avioliitossa, ja seuraan sivusta kun muut vaihtelee puolisoa, eroilee ja menee takaisin vaikka tietää ettei se ole sen kummempaa. Mutta eihän sitä sivusta voi tietää, mistä todellisuudessa on kyse.
Vierailija kirjoitti:
No ala tekemään jotain elämälläsi.
Mitä esimerkiksi?
Vierailija kirjoitti:
Joo. Vuodet ovat vain vierineet ohitse. Pelkäsin liikaa hylätyksi tulemista ja en pitänyt itseäni riittävän hyvänä parisuhteeseen. Nyt kaduttaa, kun olen pitkälti ohi perheenperustamisiän (41), ellei jotain ihmettä tapahdu.
Pitäisi arvostaa itseään ja ottaa riskejä, vaikka se sattuisikin.
Opettele arvostamaan ja rakastamaan itseäsi. Ihmeitä tapahtuu, usko se. Kaikkea hyvää nyt ja tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli aikaisemmin noin. Olin väärän miehen kanssa, hän lupaili yhteistä tulevaisuutta, mutta sitä ei koskaan tullut. Vannoi rakkautta, mutta samalla keksi tekosyitä siirtää yhteenmuuttoa taas yhdellä vuodella. Sillä aikaa ystäväni menivät naimisiin, ostivat taloja ja saivat lapsia. Olin onnellinen heidän puolestaan ja onneton omassa elämässäni.
Ero tuli ja jonkun ajan päästä tapasin uuden miehen. Nyt epäilen rakastiko se ensimmäinen minua yhtään suurista sanoista ja romanttisista eleistä huolimatta. Nykyinen on aina kiinnostunut kuuntelemaan juttujani, nauraa vitseilleni, kertoo olevansa kiitollinen minusta, ikävöi jos olen edes yhden yön poissa, ja haluaa että minulla on kaikki hyvin. Nykyinen ottaa yöllä kainaloon kun aikaisempi siirsi käsivarteni kauemmas sängyssä. Nykyinen ei tee tyhjiä lupauksia, vaan seisoo sanojensa takana.
Nyt osa kavereistani eroaa kumppaneistaan, kun taas minä olen naimisissa ja sisustan parhaillaan uutta taloamme. Elämä saattaa muuttua niin nopeasti ihan toisenlaiseksi (joskus riippuen siitä kenen kanssa seurustelee tai ei seurustele).
Olen onnellinen puolestasi. Pidä kiinni hyvästä miehestä!
Sitten pulma eli mistä löytää hyvä mies?
En halua naimisiin ja pidän lasten hankkimista syvästi epäeettisenä, joten koen oloni hyvin ulkopuoliseksi. Yksikään lisääntynyt kaveri ei ole jäänyt elämääni. Onneksi tunnen paljon lapsettomia ihmisiä.
Kavereitani seuratessa oon lähinnä onnellinen, että oon sinkku. Tuntuu olevan hirveää draamaa ja nokittelua parisuhteet. Tässä 8 vuoden aikana, kun oon ollut sinkku läheinen ystäväni on eronnut, mennyt uudelleen naimisiin, saanut 2 lasta, muuttanut 2 kertaa pois yhteisestä kodista aikeena erota ja kolmanella kerralls lopultakin eronnut. Muillakin kavereilla tuntuu olevan eroja joka toisella. Ei kiitos, olen ennemmin sinkku...