Te, jotka olette irtisanoutuneet työstänne! Mistä syistä olette irtisanoutuneet?

Uusi työpaikka.

En saanut viikkoa palkatonta virkavapautta. Siinä vaiheessa ei ollut uudesta tietoa, mutta sain välittömästi uuden paikan kun hain.

Muutto

Opinnot alkoi

Valmistuin ja sain Oman Alan töitä

Vaihdoin päivätöihin vuorosta

Uusi duuni ja paikkakunnan vaihto.

Opinnot alkoivat.

Opintojen takia ja toisessa paikassa myös huono johtaminen vaikutti.

Työpaikka kiusaaja yritti tehdä työkuvioista hankalia, nukuin yön yli ja irtisanoin itseni ilman tietoa tulevasta.

Kolmen kuukauden karenssin tiesin saavani, mutta mulla oli jemmassa rahaa sen verran, että pärjäsin niillä.

Uuden työpaikan sain neljän kuukauden työttömyyden jälkeen.

Minun yritys kasvoi ja en ehtinyt enää töissä olemaan. Oma tupa ja lupa on kiva

En ole irtisanoutunut vaan yyteet ja potkut tuli puolelle väestä

Olen irtisanoutunut opettajan viroista useita kertoja ilman tietoa tulevasta. Lopulta uskaltauduin jättämään koko opetusalan ja opiskelemaan uuden ammatin. Uudella alalla olen myös aika herkästi lähtenyt litomaan. Jostain syystä aina olen tähän saakka löytänyt uuden duunipaikan, vaikka aina irtisanoutuessani olen jäänyt tyhjän päälle.

Olen kai aika levoton ja työyhteisöltä/pomolta paljon vaativa tyyppi. Muut vaihtaa miehiä, mä työpaikkoja.

Varmaan jossain kohtaa kosahtaa, koskapa ikää mulla on pian 50 vuotta. Mutta itken sitä sitten köyhyysloukussa. Tiedostan itsekin, että jatkuva työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole aivan tervettä.

Toisesta työpaikkakiusaamisen vuoksi. Tein asiasta ilmoituksen esimiehelleni ja kiusaaminen olisi pitänyt sopia kiusaajan kanssa kättelemällä.

Toisesta lähdin, koska työnantaja ei maksanut palkkoja ajallaan, vaan jouduin kyselemään joka kuu palkkani perään parikin viikkoa. Muille työntekijöille ei tehnyt tätä. Käydessämme kerran asiasta kuumentuneen keskustelun sanoin, että kyllä hänen pitää minulle palkka maksaa tehdystä työstä niin kuin työsopimuksessa on sovittu. Vastaus oli "ei tarvitse". En kauaa siellä homehtunut sen jälkeen. Eikä kummallakaan kerralla ollut uutta paikkaa - tyhmä minä yritin kestää niin pitkään, että voimat loppui kesken molemmissa paikoissa ja totesin, etten tule sitten enää huomenna. Kiusaus-paikassa esimies korvasi irtisanomisajan poissaolon lomapäivillä ja palkattomassa paikassa pomo rokotti viimeisestä palkasta laittoman irtisanomisen perusteella. (Palkan maksamattomuus hänestä oli kuitenkin ihan laillista...meitä on joka junaan...)

Vaihdan ammattia sairauden takia.

Irtisanouduin, koska oli niin p**ka naispuolinen pomo, joka kyseli koko ajan työntekijöiltä muiden selän takana, että "mitä mieltä sä olet N.N:stä". Ei kestänyt kauaa, kun olin löytänyt uuden paikan asiantuntijatehtävissä toisesta firmasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen irtisanoutunut opettajan viroista useita kertoja ilman tietoa tulevasta. Lopulta uskaltauduin jättämään koko opetusalan ja opiskelemaan uuden ammatin. Uudella alalla olen myös aika herkästi lähtenyt litomaan. Jostain syystä aina olen tähän saakka löytänyt uuden duunipaikan, vaikka aina irtisanoutuessani olen jäänyt tyhjän päälle.

Olen kai aika levoton ja työyhteisöltä/pomolta paljon vaativa tyyppi. Muut vaihtaa miehiä, mä työpaikkoja.

Varmaan jossain kohtaa kosahtaa, koskapa ikää mulla on pian 50 vuotta. Mutta itken sitä sitten köyhyysloukussa. Tiedostan itsekin, että jatkuva työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole aivan tervettä.

Työnantajana ja rekrytoijana en valitettavasti palkkaisi sinua, vaikka olisit kuinka hyvä tyyppi ja osaava. Sitoutuminen on osa aikuista kypsyyttä, tuollainen haahuilu tekee työyhteisölle vain hallaa. Aivan mahdotonta kehittää mitään tai panostaa työhön, jos töihin tullaan vain hetkeksi, kunnes löytyy jotain parempaa.

Ensimmäisestä työstä lähdin vain ja ainoastaan esimieheni takia. Pieni yritys, jossa hän oli ainut esimies. Mikromanageroi minkä ehti, ei luottanut keneenkään, halusi tehdä kaikki uudestaan, ei ollut kenenkään työpanokseen ikinä tyytyväinen ja olisi mielestään pyörittänyt yksin koko firmaa paremmin kuin muut yhteensä.

Tajusin tämän aika nopeasti ja aloin hakea töitä jo ensimmäisen viikon jälkeen. Koska alani työllisyys on todella huono, enkä halunnut jäädä vuosikausien työttömyysloukkuun, sain seuraavan vakituisen työn vasta yli vuoden päästä. Siihen asti kituutin. Oli elämäni paras päätös.

Tässä nykyisessä työssäni ole viihtynyt, mutta etenemismahdollisuudet alkavat olla olemattomat. Olen kouluttautunut lisää, eikä nykyinen osaamis- ja koulutustaso vastaa enää työn sisältöä. Etsin jatkuvasti jotain muuta, mutta ei ole kiire lähteä pois - työyhteisö on kiva. Irtisanoudun, jos jostain löytyy enemmän osaamista ja koulutustani vastaava työpaikka.

Olin osa-aikatöissä ja olisin tarvinnut tenttikautta/pääsykokeita varten pari viikkoa vapaata. Pomo sen verta kettumainen henkilö ettei suostunut joten otin loparit. Sanottakoon, että meitä osa-aikaisia oli paljon eikä yhden poissaolo näkynyt tai tuntunut missään.  Kuulemma olin parhaita työntekijöitä ja blaablaa, ei tulla toimeen ilman jne. Muistutin että minä olen joustanut aina kun on ollut tarvetta joten eikö hän voisi joustaa. Kuulemma juuri silloin ei millään käynyt. Satuin tietämään että moni olisi halunnut lisätunteja eli todellakaan yhdestä henkilöstä ei ollut kiinni. Sanouduin irti siitä paikasta. Tämä oli vain korsi joka katkaisi kamelin selän, vastaavaa oli ollut pitkin matkaa.

Irtisanouduin ilman tietoa tulevaisuudesta, koska työpaikalla oli selkäänpuukottava kulttuuri, työntekijöistä puhuttiin pskaa ja esimiesten virheistä syytettiin työntekijöitä. Viimeinen pisara itselle oli, kun työnantaja syytti minua, kun en tullut vuoroon jota ei oltu työvuorolistaan merkitty, ja jota ei oltu suullisesti edes vahvistettu. Jälkeenpäin kuulin, että tästä oli minua vielä muille työntekijöille haukuttu.

Lähdinkin sitten ulkomaille, kun kyllästyin suomalaiseen työkulttuuriin ja esimiesten asenteeseen. Minulla ei ollut Suomessa yhtäkään pomoa, jota voisin lämmöllä muistella. Täällä muualla asiat on ihan toisin.