Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suhde varattuun mieheen. Miten ihmeessä toimisin???

Vierailija
06.05.2008 |

Olen tuntenut tämän miehen lapsesta asti. Hän on jonkin verran vanhempi. Kummallakin meillä on lapsia, itse olen eronnut. Tuttavuutemme muuttui eroni jälkeen ystävyydeksi, sydänystävyydeksi ja viimein päädyimme myös seksiin (aivan mahtavan tunnelatauksen sisältävään rakasteluun), eli ei mitään pelkkää fyysistä himojen tyydytystä. Näin asian kokee kumpikin.



Miehen kotiolot on todella kylmät. Hän on puhunut kotonaan jo erostakin, mutta vaimonsa ei ole siihen suostuvainen. Vetoaa lapsiin, jotka ovat kuitenkin toisella kymmenellä jo pitkästi.



Mies on tavattoman kiltti (no ei pettävä mies tietenkään voi kiltti olla). Hän tekee kotona kaikkensa että vaimo olisi tyytyväinen. Siivoaa, tekee ruokaa, remontoi taloa... siis töidensä lisäksi. Mutta vaimonsa ei ole tyytyväinen mihinkään.



Mies haluaa soitella kanssani päivittäin. Ja tavata aina kun se kummallekkin käy (kerran pari kuussa saadaan järkättyä). Hän sanoo ettei halua odotuttaa itseään, muttei haluaisi minua kellekkään muullekkaan antaa. Itse ehdotin että lopetetaan pelleily, ja hän voi ottaa yhteyttä jos tilanteensa eroon johtaa. Kuitenkin tuota päätöstä on itsenikin vaikea pitää, kaipaan hänta niin. Mutta miksi odottelisinkaan, voihan olla ettei hän ole vapaa koskaan. Mitä ihmettä teen?

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies myös sanonut että ainut syy ettei ole vielä lähtenyt on lapsensa.

Vierailija
2/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

oman nautinnon tavoittelussasi jaettava mokomaa autuutta vielä toisillekin.



Jätä varattu mies ja etsi itsellesi vapaa kaveri. Sillä lailla toimisi aikuinen ja vastuuntuntoinen henkilö, jonka maailmassa on muutakin mielenkiintoista kuin oma napa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oksettaa, oikeesti.

Vierailija
4/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkö se eroni aiheutin. Tietäisitpä vain millaisen sekopään kanssa elin...

Vierailija
5/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska lapsetkin ovat jo noin isoja, olisi perheensä jättänyt jo jos niin aikoisi tehdä.



Tulet olemaan suhteessa ikuinen kakkonen. Jos se sulle riittää, niin fine.

Vierailija
6/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilman sinua hänen elämänsä käy liian raskaaksi ja ottaa eron. Jos olet vierellä, hän jaksaa kahta suhdetta ehkä ikuisestikin. Pidä tavoite mielessäsi, kun olet hänestä erossa ja olethan itsenäinen ihminen, joten voit kyllä olla aikaa yksinkin. Panosta yksinollessani äitiyteen, aikaan lapsiesi kanssa. Luot hyvää pohjaa tulevalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen ja vaimon versiot heidän suhteestaan ovat todennäköisesti täysin erilaiset. Miksi uskot kritiikittä miestä? Totta kai hän kertoo sinulle version, jossa itse esiintyy täydellisenä ja vaimo hirviönä. Mietipä huviksesi sitä, että luultavasti vaimon mukaan mies on hirviä ja hän itse täydellinen.

Vierailija
8/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

odota että mies tekee ratkaisunsa eroaako vai ei. Anna hänen myös toipua erosta rauhassa. Siten lapsetkaan eivät katkeroidu sinulle vanhempiensa erosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekkin luulin joskus, ennen kun elämä rankalla kädellä alkoi koulutta (eli elin helvetillisessä parisuhteessa) että on vain yksi ja ainoa. Ja varattuihin miehiin ei retkahdeta.



Mutta elämässä saattaa tulla yllättäviä käänteitä, jopa näille täydellisille moralisoijille.



Kävisittepä oikeesti läpi sen helvetin jonka olen käynyt ja tapaisitte sen jälkeen hellän ja tunteellisen miehen, joka välittää jaksamisestasi ja kuuntelee huolesi. Saattaisi aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia näille täydellisille naisille.



Eipä silti, en mä teidän neuvoja ala kuunteleen, aattelin et jos joku ois ollu vastaavassa tilanteessa ja osais vähän jelpata.

Vierailija
10/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Mies on tavattoman kiltti (no ei pettävä mies tietenkään voi kiltti olla). Hän tekee kotona kaikkensa että vaimo olisi tyytyväinen. Siivoaa, tekee ruokaa, remontoi taloa... siis töidensä lisäksi. Mutta vaimonsa ei ole tyytyväinen mihinkään.

Mua ärsyttää niin hirveesti, kun aina selitetään kuinka mies tekee kotona sitä ja tätä, eikä vaimo ole tyytyväinen. Vaimon oletetaan aina tekevän kaikki " mitä se ihana kiltti mies tekee auttaakseen vaimoaan" mukisematta ja ilman kiitosta. Mietipä ihan iteksesi mitä se mies joutuisi tekemään kotona jos se pahantuulinen vaimo yhtäkkiä lähtisi lätkimään. Just joo ihan kaiken, eikä vain auttaakseen vaimoaan vaan itsensä takia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän ei todellakaan ole mikään itserakas paskiainen. Päinvastoin, yrittää kertoa kuinka huono on. Ja kehuu vaimoansa hyväksi äidiksi. Mutta kun ei natsaa niin ei.



Eivät edes keskustele mistään. Mies hehkuttaa jo sitäkin kuinka helppo meidän on puhua asiasta kuin asiasta. Samoin tunnen itsekkin. Ei ole aihetta mistä en pystyisi hänen kanssaan puhumaan ja meillä on myös tavattoman hauskaa.

Vierailija
12/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä juttujahan on ollut maailman sivu. Suurin osa hyytyy siihen, ettei mies kuitenkaan jätä vaimoaan. Osa jättää, mutta paljastuukin sitten uudelle onnelleen joksikin aika lailla muuksi kuin millaisena esiintyi omissa tarinoissaan. Hyvin pieni osa päätyy kakkosnaisensa kanssa onnellisesti yhteen ja pysyy yhdessä onnellisena ja pitkään. Mutta jos uskot miestä sokeasti ja olet valmis a) odottamaan b) odottamaan c) ottamaan riskin, niin tee se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun kanssa myös tekee näin, eli kun homma ei luista niin toisen syliin ja sille valitetaan kun sinä olet sitä ja tätä etkä sitä ja tätä.



En voisi koskaan olla tuollaisen valittaja miehen kanssa. Hitto jos ei mies pysty eroamaan ennen seuraavaa suhdetta niin ei se sua oikeasti halua.

Vierailija
14/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis hän ei ajattele sinua eikä vaimoaan. Vaan lapsiaan ja onka sekään oikein lapsia kohtaan että elää valheessa.



Rehellisyyden nimissä teidän tulisi olla avoimia kaikkia osapuolia kohtaan muuten juttu päätyy karikolle kuin risteilyalus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noinhan se on. Mut nyt ei ollu kyse ollenkaan siitä että mies hehkuttaisi tekemisillään. Itse elin suhteessa jossa ukko ei tehnyt kotona yhtään mitään, siksi MINUSTA tuntuu niin ihmeelliseltä mies joka TEKEE.

Vierailija
16/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen on jo niin läpi tuttu, että tietää, mitä se aikoo sanoa. Siinä ärsyttää moni asia. Puhumisesta tulee vaan riitaa rankassa arjessa. Miksi sinun ja miehen suhde olisi eri juttu? Miksi hän sinun kanssasi keskustelisi säkenöivästi 5 tai 20 vuoden päästä? Miehen osuus hänen ja vaimon kommunikoinnista on tasan puolet, joten ei vika voi yksistään vaimossa olla. Koita ajatella asiaa yleisellä tasolla eikä vain rakastuneen huumassa, niin myönnät kyllä tämän.

Vierailija
17/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakastuminen on psykoosin verratava tila.

Vierailija
18/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

olette nyt, ei välttämättä ole este yhteiselle tulevaisuudelle. Voisi kyllä olla paikallaan, ottaa etäisyyttä (tiedän, voi olla vaikeaa ikävöidä), mutta suhteenne tulevaisuuden kannalta se voisi olla tärkeää.

hienoa, kun olet selvinnyt painajaisesta elämässäsi! Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Jos tämä mies on elämäsi rakkaus, anna palaa. Jokainen meistä taistelee rakkauden puolesta, hänen vaimonsa voisi tehdä saman, jos olisi intressejä avioliittoaan kohtaan.

Vierailija
19/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos väitätte ettei ole suhdetta jossa keskustellaan ja ollaan kiinnostuneita tosissaan myös sängyssä toisistaan vuosie kuluttuakin, elän singlenä lopun ikäni.



Elin tosi tylsää aikaa koko avioliittoni ajan, ja miks hemmetissä tyytyisin elämään suhteessa jossa vaan hengataan saman katon alla ihan tavan vuoks.



Vähään ootte tyytyväisiä.

Vierailija
20/33 |
06.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä hetkessä voitat hänet luonnollisestikin ihan kaikessa, paitsi ehkä siinä äitiydessä. Olet uusi, kiinnostava, kiimainen, huumorintajuinen, mieletön, ymmärtäväinen, kannustava. Vaimo on kaikkea muuta. Mutta mietipä itseäsi tämän miehen kanssa vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Silloin olet kaikella todennäköisyydellä lähempänä sitä, mitä vaimo nyt. Tuleeko seuraava uusi, kiehtova, kiimainen jne?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi kahdeksan