Lue keskustelun säännöt.
KENEN vastuulla on lapsen ja vanhemman uuden puolison välit?
08.06.2020 |
Anteeksi jos otsikko on sekava, mutta olen edelleen jotenkin shokissa. Sain viikonloppuna vihat päälleni, sitä itseään niskaani ja niin edelleen siitä, millainen olin lapsena. Äitipuoleni raivosi minulle puhelimitse, että olin sulkeutunut ja ylimielinen kakara hänen mielestään, ja en ottanut hänen mielestään tarpeeksi kontaktia häneen. Isäni ei halua puuttua meidän keskinäisiin riitoihin omien sanojensa mukaan, joten olen aivan yksin tämän asian kanssa.
Taustaa: olin 11-vuotias kun vanhempani erosivat, ja jäin asumaan isäni kanssa, sillä äitini lähti ja irtisanoutui kaikesta vastuusta minun suhteeni (sanoi tämän minulle silloin ihan päin naamaa). Erosta oli mennyt ehkä puoli vuotta, ei sitäkään, kun tämä nyt isäni vaimo, silloin tyttöystävä, astui kuvioihin mukaan.
Onko 11-vuotias, juuri vanhempiensa eron kokenut ja äitinsä hylkäämä lapsi itse syyllinen siihen, että ei onnistu luomaan äitipuoleensa välejä? Olin varmasti ylimielisen oloinen, koska olin tolkuttoman ujo ja varautunut. Samasta syystä en osannut aloittaa keskusteluakaan. En muista, että olisi kuitenkaan tahallani ollut inhottava hänelle koskaan.
Kertokaa te, joilla on kokemusta tällaisesta. Onko oikein, että minut haukutaan pystyyn vielä tänäkin päivänä tästä asiasta? Ja se, mikä johti äitipuolen puheluun, liittyy taas lapsiini ja heidän haluunsa nähdä joskus Ukkiaan. Se ei äitipuolelle käynyt.
Kommentit (10)
Eikö vastuu ole perhe- ja peruspalveluministerillä? Kai nyt lapsen ja vanhemman puolison välisistä suhteista ja niiden valvonnasta joku säädös on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkään sinä et ole syyllinen siihen että suhteesi äitipuoleesi jäi ohueksi. Eikä sinun tarvitse häneltä haukkuja kuunnella. Hoida niitä lastesi ja isäsi välisiä asioita isäsi kanssa ja unohda se äitipuoli.
Ei todellakaan sinussa lapsessa ollut mitään vikaa. Äitisi oli sairas tehdessään noin. Isäsi kykenemätön vanhemmaksi ja se äitipuoli, huoh...
Iso virtuaalinen halaus täältä! Olit ihana 11 v. lapsi ja aikuiset ympärilläsi virallisia.❤️
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan sinussa lapsessa ollut mitään vikaa. Äitisi oli sairas tehdessään noin. Isäsi kykenemätön vanhemmaksi ja se äitipuoli, huoh...
Iso virtuaalinen halaus täältä! Olit ihana 11 v. lapsi ja aikuiset ympärilläsi virallisia.❤️
*Viallisia
No ihan kärkeen: sun lasten ja sun isän välit EI OLE sun äitipuolen ongelma mistään kohtaa. Jos näin ei ole, sekä Ukki, että ko. eukko yli laidan. Ikävä juttu, mutta näin se vaan nyt menee, mä en noin munattomia ukkeja edes halua lasteni seuraan, joku miehenmalli nyt pitäisi pystyä olemaan (että itse päätätä ketä haluaa tavata ja ketä ei, eikä kysele naisen lupia tuollaiseen). Ja sulla nyt ei sen äitipuolen kanssa tarvitse olla mitään välejä, kun erillänne nykyään asutte. Ketä kiinnostaa enää jotkut 20v asiat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on outoa raivota aikuiselle ihmiselle siitä, ettei häneen ole lapsena saanut riittävästi kontaktia. Miksi asia vaivaa häntä vieläkin noin paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ihmiseltä, joka kokee normaalin keskustelun syyttelynä. Suosittelen terapiaa ja aikuistumista.
"Äitipuoleni raivosi minulle puhelimitse, että olin sulkeutunut ja ylimielinen..."
Mikä meni vikaan edellisen koulunkäynnissä?
-ohistelija-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäsi tehtävähän se on mahdollistaa välit ja avustaa välien luomisessa kun tuo lapsensa elämään uuden äitipuolen. Isäsi tehtävä on myös luoda välit lapsenlapsiinsa. Äitipuolesti siellä kiukkuaa lähinnä koska on nainut munattoman miehen.
Kirjoitat ap asiasta, jota minä olen pohtinut jo vuosikymmenten ajan eli siitä lähtien, kun äitini meni naimisiin ja minä siis sain isäpuolen. Biologisesta isästähän en silloin tiennyt yhtikäs mitään. Nyt sitten sain suunnilleen ilmoitusluontoisena asiana tietää, että häiden jalkeen muutamme isäpuolen luo toiselle paikkakunnalle. Vaikka äiti ja tämä mies olivat seurustelleet kolmisen vuotta, en ollut tavannut miestä kuin muutaman kerran. Vierastin häntä eli poikkesin täysin muista hänen tuntemistaan lapsista. Hän aina myöhemminkin kehuskeli sillä, miten lapset tykkäsivät hänestä ja pyrkivät syliin jne. Minä en pyrkinyt, vaan yritin pysytellä kaukana. En ymmärtänyt, millä oikeudella joku täysin vieras mies alkaa komennella minua. Ja mikä pahinta: äiti ei puolustanut minua.
Jo silloin avioliiton solmimisen aikaan pohdiskelin, miksi minut pidettiin kuin pimennossa eikä juurikaan selitetty, mitä tapahtuu. Ja miksi tätä uutta perheenjäsentä ja lasta ei tutustutettu toisiinsa. Nykyään puhutaan aina, että mennään lapsi / lapset edellä uuteen suhteeseen. Silloin ei menty. Olihan se aikakin toki erilainen, mutta se asioiden ulkopuolelle jättäminen tuntui vähintään yhtä pahalta kuin hylkääminen. Jollain tavalla tunsin aina olevani ulkopuolinen perheessämme, vaikka suhde isäpuoleen parani vuosien myötä. Nyt olen ollut jo seitsemän vuotta ainut elossa oleva perheenjäsen. Mietin ja päätin jo hyvin nuorena, että jos joudun samanlaiseen tilanteeseen kuin äitini, niin toimin täysin eri tavalla. Eli lapset ovat tärkeimmät, sitten vastauusi puoliso.
Eli vastaus kysymykseen: lapsen biologinen vanhempi on vastuussa. Sitä vastuuta ei voi eikä saa siirtää kenellekään muulle. Isovanhemmat voivat toki olla tukena, mutta eivät ole vastuussa.
Vaikutat ihmiseltä, joka kokee normaalin keskustelun syyttelynä. Suosittelen terapiaa ja aikuistumista.