Lue keskustelun säännöt.
Voiko ahdistus ns ”jäädä päälle” vuosia kestäneen stressin jälkeen?
07.06.2020 |
Nyt periaatteessa kaikki hyvin mutta silti ahdistaa...enkä tiedä syytä. Olona myös ”mikään ei kiinnosta”-olo.
Noin 10 vuotta sitten alkoi jäätävä stressi. Lapsen ongelmat ja avun saamisesta taistelu, samaan aikaan toimenkuvan muutos töissä (lisää uusia töitä) ja ymmärtämätön narsistinen pomo. Tätä kesti useamman vuoden. Sit sairastui äiti syöpään ja 1v 7kk sairastelun jälkeen kuoli. Samaan aikaan kun äiti kuoli alkoi töissä ulkoistamishanke ja sen myötä siirto uuteen firmaan. Sit yt:t ja oma terveys reistaili.
Nyt periaatteessa kaikki hyvin eikä pitäisi olla syytä stressata ja ahdistua...mutta ei tää ahdistus häivy.
Mietin et tuliko ahdistuksesta vuosien mittaan ”uusi normaali” eikä kroppa/pää enää tiedä mikä on se hyvä rauhallinen olo.
Olen jatkuvasti siis ahdistunut ja surullinen...en lainkaan ”oma itseni”. Ennen tykkäsin touhuta ja mennä ja tulla, nyt tekee lähinnä mieli olla kotona ja maata sohvalla.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okej...miten päästä eroon kun ei ole enää mitään syytä ahdistua?
Ap
Kauanko asiat ovat olleet "periaatteessa hyvin"? Voisiko tämä olla jonkinlainen jakso, jossa nyt vain tekee mieli ottaa iisimmin? Tai ehkä ottaa elämään asioita, jotka eivät kaipaa menemistä ja tekemistä niin paljon?
Kyllä, minulle kävi noin.
Hakeudu psykologille. Tarvitset ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Kyllä varmaan voi. Minä olin edellisessä työpaikassa burnoutin partaalla ja jos en olisi päässyt pois, niin varmaan olisin joutunut jäämään sairaslomalle. Tästä on nyt useampi vuosi, mutta yhä edelleen ahdistun tosi helposti. Jos siis esim. joudun ottamaan liikaa vastuuta töissä, tai jos pitäisi sitoutua pidemmäksi aikaa johonkin paikkaan. Teen siis tällä hetkellä lyhyitä sijaisuuksia ihan omasta tahdosta ja tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Kun jokainenhan sen vakituisen paikan haluaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten esim kilpirauhanen? Minulla ahdistus loppui, kun korjasin elintapoja. Minulla myös diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö, mutta ei selkeästi ollut sitä.
Noin vuoden verran on asiat olleet ns hyvin. No, yks takapakki tuli nyt keväällä kun oma vanha vamma uusi (piti olla ok leikattu 2,5v sitten mutta osoittautui ettei houdettu kuin osa). mutta se on nyt hoidettu.
Huoli lapsen pärjäämisestä edelleen läsnä (tuskin poistuu koskaan) mutta paremmin menee nyt, mitä nyt korona sotki suunnitelmat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi jäädä.
Pitkäkestoisesta stressistä voi jäädä monenlaisia terveysongelmia.
Paha stressi tulee mm. vaarallisesta parisuhteesta, pitkäkestoisista riidoista, rahaongelmista, yksinäisyydestä.
Unettomuus pahentaa.
Ihan sydän- ja verisuonivaivoja. Unettomuutta. Heräilyä. Ahdistusta. Voimattomuutta.
Astman tuntuista oloa. Ilottomuutta.
Vatsa-ongelmia, ripulia, ummetusta, vatsakipuja. Ei enää koe mielihyvää.
Täällä ihminen jolle on jäänyt voimattomuus, ahdistus, ilottomuus jne.
Selvittämättömät asiat jauhaa säpäleiksi hiljalleen.
Voi olla jälkitraumaattinen stressioireyhtymä. Eli olet joutunut toimimaan fyysisten ja/tai psyykkisten voimavarojesi äärirajoilla. Kun elämä helpottuu, alat potemaan niitä psyykkisiä oireita, joille sinulla ei silloin vaikeina aikoina ollut aikaa, eikä mahdollisuutta potea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Ahdistuksen kanssa ei pitäisi oppia elämään.
Tää on nykyajan hullutus.
Se pitäisi voida hoitaa pois.
Nykyään on liian paljon ajatus, että pitää vaan itse säätää itseään, kun ulkopuolisetkin asiat tottakai vaikuttaa. Emmekä saa muuttua tunteettomiksi. Jotkut tunteet on normaaleja. Muttei niiden kaikkien kanssa kuulu elää. Joskus muidenkin kuin oman itsen pitäisi nähdä mikä on tilanne. Tajuta, että jotain ihmistä sattuu ja se pitää hoitaa. Ei ole oikein väittää ahdistusta ihmisen omaksi vaivaksi, kun aina se on alkanut jostain. Se ei synny ilman syytä.
Valitettavasti aika tavallistakin :/ Terapiaa suosittelen, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Kiitos tästä.
Lapsuudessa syyllistettiin ja moitittiin...tuntui etten ikinä ollut tarpeeksi hyvä...tuntuu vieläkin. Itselläni varmaan kans pelkoa (tämä liittyy lähinnä terveyteen) ja häpeää etten ole tarpeeksi hyvä. Tuntuu ettei minua hyväksytty lapsena sellaisena kuiin olin. Edelleen yritän varmaan olla reipas ja iloinen vaikka on todella paha olo.
Joku puhui kilpparista...vuosi sitten todettiin vajaatoiminta ja siihen on nyt lääkitys. Seuraava konttolli vasta syksyllä, mut mietin et pitäiskö pyytää jo nyt lähete labraan.
Elämäntavat vois olla terveellisemmät mutta ei oo vaan jaksamista/pitkäkänteisyyttä/motivaatiota muuttaa niitä.
Ap
Mikäli lääketiede on oikeassa niin kyllä jää.
Voi jäädä. Minulla on ollut erittäin stressaavaa töissä kaksi vuotta ja tänä keväänä menin päivystykseen, koska luulin saaneeni sydänkohtauksen. Olo oli aivan kamala - voimaton, puristava, kipeä jne.
Olen ollut lomalla nyt kaksi viikkoa. Viime yönä näin edelleen työunia ja äsken tuntui paniikkikohtauksen oireita/sydänkohtauksen oireita ja muistin, että tänään on sunnuntai eli keho luulee että huomenna on töitä.
Kaipaisin retriittiä jossain korvessa, suljetulla osastolla, jotain.
Vierailija kirjoitti:
Okej...miten päästä eroon kun ei ole enää mitään syytä ahdistua?
Ap
Tietoisella ajattelulla ja työskentelyllä. Siihen usein on sopiva psykologi hyvä apu.
Mindfullness on myös hyvä.
Voi olla, että ehkä enemmänkin on nyt jäänyt päälle kehoon sellainen "kohta taas tapahtuu jotain", eli olet nyt jatkuvasti valppaana etkä pysty rentoutumaan.
Tuhon voi tarvita ihan ammattilaisen apua, jos ei itse pysty ravistamaan tuota tunnetta pois. Keskusteluapu esim voisi auttaa, sekä sitten meditaatio ja muut rentouttamistavat.
Mieheni koki burnoutin 4 vuotta sitten. Sitä ennen oli iloinen ja energinen ihminen. Poltti itsensä loppuun tekemällä liikaa töitä ja opiskelemalla samaan aikaan. Hänellä oli myös läheisten sairastumisia lisärasituksena.
Mieheni on nyt burnoutin seurauksena ollut masentunut 4 vuotta. Ei ole mennyt terapiaan, jossa olisi hoidettu ongelman juurisyitä, eli juuri lapsuudessa opittua perfektionismia, ylikiltteyttä ja tunnetta siitä ettei ole tarpeeksi hyvä. Miestäni myös hakattiin lapsena.
Minun vinkkini on, että mene terapiaan heti. Ota vaikka laina sitä varten, jos tuntuu ettei raha riitä. Mikään rahanmenetys ei ole sen arvoista, että menetät vuosikausia elämästäsi. Aion nyt pakottaa myös oman mieheni terapiaan ja maksan sen hänelle vaikka itse säästöistäni. Meillä on surkea rahatilanne, koska mies on ollut työkyvyttömänä 4 vuotta ja itse olen opiskelija.
kyllä