Lue keskustelun säännöt.
Voiko ahdistus ns ”jäädä päälle” vuosia kestäneen stressin jälkeen?
07.06.2020 |
Nyt periaatteessa kaikki hyvin mutta silti ahdistaa...enkä tiedä syytä. Olona myös ”mikään ei kiinnosta”-olo.
Noin 10 vuotta sitten alkoi jäätävä stressi. Lapsen ongelmat ja avun saamisesta taistelu, samaan aikaan toimenkuvan muutos töissä (lisää uusia töitä) ja ymmärtämätön narsistinen pomo. Tätä kesti useamman vuoden. Sit sairastui äiti syöpään ja 1v 7kk sairastelun jälkeen kuoli. Samaan aikaan kun äiti kuoli alkoi töissä ulkoistamishanke ja sen myötä siirto uuteen firmaan. Sit yt:t ja oma terveys reistaili.
Nyt periaatteessa kaikki hyvin eikä pitäisi olla syytä stressata ja ahdistua...mutta ei tää ahdistus häivy.
Mietin et tuliko ahdistuksesta vuosien mittaan ”uusi normaali” eikä kroppa/pää enää tiedä mikä on se hyvä rauhallinen olo.
Olen jatkuvasti siis ahdistunut ja surullinen...en lainkaan ”oma itseni”. Ennen tykkäsin touhuta ja mennä ja tulla, nyt tekee lähinnä mieli olla kotona ja maata sohvalla.
Kommentit (31)
Kyllä voi ja siihen vielä päälle terveysvaivat ja krooninen väsymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistuksesta ja kotoilusta on tullut sulle todennäköisesti uusi mukavuusalue. Sieltä pääsee pois ottamalla pieniä askelia kerrallaan ja huolehtimalla energiatasoista. Eli nuku ja syö hyvin, ja kiinnitä huomiota muihin asioihin vasta sitten, kun nämä ovat kunnossa ja tunnet olosi energiseksi. Ei kannata heti sukeltaa syvään päätyyn uudestaan, mutta älä huoli, palaudut kyllä huomattavasti nopeammin vanhoihin tapoihisi verrattuna siihen, että joutuisit opettelemaan kokonaan uusia taitoja.
Masennus ja ahdistelu ym. on usein vain turhaa draamailua, joka poistuu sillä, että huolehtii fyysisestä hyvinvoinnistaan ja keskittyy oikeisiin asioihin - kasvuun ja valon pilkahduksiin.
Sama minullakin, loputon ahdistus, vaikkei periaatteessa ole mitään olla huolissaan koko ajan.
Lapsen vamma ja sairaudet aiheuttaneet stressiä koko ajan ja koulujen kanssa aina näitä asoiden läpikäyntiä. Työ oli uuvuttavaa ja jouduin erään henkilön taholta työpaikkakiusatuksi ja sitä myöten sairaslomalle. Kun palasin töihin, kaikki jatkui ennallaan, pomo ei tehnyt asialle mitään. Yt:ssä sain potkut. Sen jälkeen pätkätyötä, pari potentiaalista paikkaa ollut, mutta en sitten miellyttänytkään pomoa ja en saanut vakityötä. Periaatteessa ei mikään hätä päästä töihin, mutta silti ahdistaa, kun haluan säästää varmuuden vuoksi, jotta lapsella olisi jokin turva, jos joutuukin syrjityksi työelämässä puutteidensa takia. Jotenkin tuo sairasloma jätti sen loputtoman ahdistuksen olemaan, en koe parantuneeni siitä masennuksesta koskaan. Joskus huomaan nauravani vapautuneesti, mutta niitä on harvoin. Yleensä vaan sitä ajattele, mitä ihmiset ajattelee minusta, vaikka en oikeasti tunne välittävän, mitä minusta ajatellaan. Mutta taidan silti liikaakin ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeat ajat elämässä opettavat että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa enkä minä voi vaikuttaa niihin mitenkään. Joten vaikka tilanne rauhoittuu ja asiat järjestyy joten kuten niin se turvattomuuden tunne voi jäädä ihmiseen. Se että asiat on hyvin juuri nyt ei enää riitä vaan alitajunta miettii mitäs vaikeuksia ja menetyksiä tässä on vielä edessä.
Juuri näin. Kun tuosta pääsisi joskun eroon, kaiken tulevan ajattelusta. - nro 24 -
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeat ajat elämässä opettavat että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa enkä minä voi vaikuttaa niihin mitenkään. Joten vaikka tilanne rauhoittuu ja asiat järjestyy joten kuten niin se turvattomuuden tunne voi jäädä ihmiseen. Se että asiat on hyvin juuri nyt ei enää riitä vaan alitajunta miettii mitäs vaikeuksia ja menetyksiä tässä on vielä edessä.
Juuri näin. Kun tuosta pääsisi joskun eroon, kaiken tulevan ajattelusta. - nro 24 -
Olen pannut merkille, että auttaa kun vain tarkkailee ajatuksia tulevasta. Ajatuksen voi nähdä ajatuksena, objektina jolloin se automaattisesti hiipuu pois, kuten kaikki ilmiöt eikä jää vaivaamaan. Ajatuksiin tulevaisuudesta voi liittyä myös uskomuksia: on hyödyllistä miettiä tulevaa ja kerrata mielessään kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tällaisia uskomuksia kannattaa haastaa. Onko oikeasti hyötyä ajatella tuhatta eri linjaa tulevaisuudessa joista yksi toteutuu, ja sekin aivan toisella tavalla kuin oli kuvitellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Kiitos tästä.
Lapsuudessa syyllistettiin ja moitittiin...tuntui etten ikinä ollut tarpeeksi hyvä...tuntuu vieläkin. Itselläni varmaan kans pelkoa (tämä liittyy lähinnä terveyteen) ja häpeää etten ole tarpeeksi hyvä. Tuntuu ettei minua hyväksytty lapsena sellaisena kuiin olin. Edelleen yritän varmaan olla reipas ja iloinen vaikka on todella paha olo.Joku puhui kilpparista...vuosi sitten todettiin vajaatoiminta ja siihen on nyt lääkitys. Seuraava konttolli vasta syksyllä, mut mietin et pitäiskö pyytää jo nyt lähete labraan.
Elämäntavat vois olla terveellisemmät mutta ei oo vaan jaksamista/pitkäkänteisyyttä/motivaatiota muuttaa niitä.
Ap
No niin, arvasin kilpparin!
Tunnistan tilanteesi omallakin kohdallani.
Olen käynyt terapiassa ja lääkärillä, jotka molemmat ovat kannustaneet nyt vain lepäämään. Pääasia, ettei tilanne käänny masennuksen puolelle ja jolloin on jo mietittävä lääkitykset, sairaslomat yms.
Stressin, suorittamisen jälkeen sinulla on nyt tilaa tuntea omat asiasi. Vaikka ei tuntuisikaan miltään, niin sekin on yksi tunne. Anna niiden tulla ja mennä äläkä ainakaan painosta itseäsi siihen, miten pitäisi tehdä jotakin. Minä olen ihan yhtä hölmö ja vertailen koko ajan siihen, mitä voisin tarmokkaasti saada aikaiseksi.
MInua on vähän auttanut kesä. Piristyin hieman pyöräilemisestä ajellessani sen kanssa hissukseen ihan uusia reittejä ja maisemia pällistellessä. Ei siis mitään trikoohenkistä suorittamista, vaan ihan löysästi sammakkomiesten ja -naisten tien tukkeena. Joten jos sinulla on edes jokin mieliteko tee sitä. Just sen verran kuin kiinnostusta riittää. Vaikutus voi jo pienestäkin olla suurempi kuin uskotkaan.
Vältä tsemppaajia. Heillä ei ole mitään käsitystä, kun ihminen toipuu jostakin. Stressihän jättää ihmisen kehoon jäljen kuin ollisit sairastanut jotakin vakavaa tautia ja nyt alat parantumaan. Tuskin ne tsemppaajat jalkapuolillekaan hokevat, että tuosta vaan pomppaat juoksemaan maratonin ja itsestäs on vaan kaikki kiinni. Kun ei se henkinen "juoksujalka" hetkessä kasva.
Kyllä minunkin kaikkea täytyy tehdä, huolehtia muistakin, mutta otan myös tilaa itselleni. Ota sinäkin.
Voimia eteenpäin. Muista, että selviät nyt todella pitkästä taistelusta. Elämä ei ole pelkkää reipasta touhuamista. Siihen kuuluu myös pysähtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Kiitos tästä.
Lapsuudessa syyllistettiin ja moitittiin...tuntui etten ikinä ollut tarpeeksi hyvä...tuntuu vieläkin. Itselläni varmaan kans pelkoa (tämä liittyy lähinnä terveyteen) ja häpeää etten ole tarpeeksi hyvä. Tuntuu ettei minua hyväksytty lapsena sellaisena kuiin olin. Edelleen yritän varmaan olla reipas ja iloinen vaikka on todella paha olo.Joku puhui kilpparista...vuosi sitten todettiin vajaatoiminta ja siihen on nyt lääkitys. Seuraava konttolli vasta syksyllä, mut mietin et pitäiskö pyytää jo nyt lähete labraan.
Elämäntavat vois olla terveellisemmät mutta ei oo vaan jaksamista/pitkäkänteisyyttä/motivaatiota muuttaa niitä.
ApNo niin, arvasin kilpparin!
Stressi aiheuttaa ihmisen kehossa tulehdustilan, jolloin monet asiat ovat vinksallaan. Joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Liian usein hoidetaan oireita kuin lähdettäisiin hoitamaan itse syy.. Se on helpompaa ja lopulta niiitä fyysisiä ongelmia on iso nivaska. Lääkärit eivät ota vastuuta, vaikka näkisivät että asiakkaalle parasta olisi nyt pitkä lepo ja stressin hoitoa asiantuntijavoimin. Se on niin kallista, että parempi maksattaa kilpparilääkkeet asiakkaalla.
Onko näitä asioita pystynyt aikanaan ilmaisemaan ääneen paikan päällä? Voisi olla myös hyvä miettiä, mihin asettaa rajat vastaisuudessa ja milloin ja keneltä/keiltä pyytää neuvoja ja apua ongelmatilanteissa. Toimintamalleja siis tulevaisuutta varten. Lisäksi voi selvittää vanhoja asioita niin pitkälle kuin mahdollista ja tuoda epäkohtia ääneen esille. Henkistä selviytymistä auttaa, kun tekee jotain sen sijaan että lamaantuu, mikä on kyllä ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi. Minulla ahdistus kesti vuosikymmeniä. Vasta kaksi vuotta olen herännyt aamuisin niin, ettei ahdista kahta tuntia ja liikkeellelähtö oli tuskaa. (Käyn kyllä töissä ja hoidan asiani, ahdistuksen kanssa oppi elämään)
Vaati pitkän itsetutkiskelun, alkoholin 100%poisjättö (en ollut alkoholisti edes, join vain silloin tällöin), arjen täysi karsiminen vain niihin asioihin joilla on todella merkitystä sekä tasainen arki. Tätä piti tehdä vuosikaudet. Sitten yhtäkkiä tuli helpotusta.
Itsellä suuri löytö oli se, että aloin tunnistaa ahdistukseni olevan välillä syyllisyyttä tai pelkoa. Aloin pohtia, mistä se johtuu. Osa tuli ihan lapsuudesta asti ja vasta 4-kymppisenä koin saaneeni tarpeeksi etäisyyttä lapsuuteeni ja uskalsin päästä irti. Olin todella turvaton lapsi ja kasvatettiin syyllistämällä ja moittimalla, rankaisemalla.
Ahdistuksesta on mahdollista päästä eroon, mutta ensin on koottava itselleen paljon voimavaroja sen käsittelyyn. Nykyisin mietin, että voiko elämä olla tosiaankin näin vaivatonta.
En tiedä saitko tästä mitään irti.
Ihan kuin oma tarinani. Paljon unettomuutta jota koetin pienellä päivittäisellä alkoholilla hoitaa.
Jätin kaiken stressin, alkon ja huonot ihmissuhteet muutama vuosi sitten. Olo on koko ajan parantunut. Sen jo tiedän että alko ja ahdistus kulkevat käsi kädessä. Raittius on ihanaa vapautta.
Vaikeat ajat elämässä opettavat että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa enkä minä voi vaikuttaa niihin mitenkään. Joten vaikka tilanne rauhoittuu ja asiat järjestyy joten kuten niin se turvattomuuden tunne voi jäädä ihmiseen. Se että asiat on hyvin juuri nyt ei enää riitä vaan alitajunta miettii mitäs vaikeuksia ja menetyksiä tässä on vielä edessä.