Joillakin kuntoilu nykyisin hirveän totista suorittamista ja mittaamista?

Mä en mittaa mitään. Mulle riittää se että sydän hakkaa kovaa ja suussa maistuu metallin ja veren sekoitus.

Mun mielestä on turhaa urheilla jos vie itseään lähelle ''äärirajoja''. Jos treenaat kovaa ja et ole hirveän ylipainoinen niin 2-3kk voi olla todella eri näköinen ihminen.

Koska moni luulee keski-ikäisenä olevansa oman elämänsä triatlonisti. Sitten parin vuoden reenimisen jälkeen kroppa sanoo poks ja ihmetellään, että miten MULLE voi käydä näin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en mittaa mitään. Mulle riittää se että sydän hakkaa kovaa ja suussa maistuu metallin ja veren sekoitus.

Mun mielestä on turhaa urheilla jos vie itseään lähelle ''äärirajoja''. Jos treenaat kovaa ja et ole hirveän ylipainoinen niin 2-3kk voi olla todella eri näköinen ihminen.

Suussasi maistuu veren ja metallin sekoitus, mutta et vie itseäsi lähelle äärirajoja? :)

Ja ap:n kaltaiset tulee ylikuntoon kun ne käy kerran viikossa kävelyllä

Vierailija kirjoitti:

Ja ap:n kaltaiset tulee ylikuntoon kun ne käy kerran viikossa kävelyllä

Mä luulen että ylikuntoon menee yleensä ne ylisuorittajat, jotka ei kuuntele kehoaan ennen kuin ovat täysin lopussa. Virenkin muuten treenasi ihan fiiliksen mukaan yleensä! Terv. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ap:n kaltaiset tulee ylikuntoon kun ne käy kerran viikossa kävelyllä

Mä luulen että ylikuntoon menee yleensä ne ylisuorittajat, jotka ei kuuntele kehoaan ennen kuin ovat täysin lopussa. Virenkin muuten treenasi ihan fiiliksen mukaan yleensä! Terv. Ap

Ei huippu-urheilijatkaan treenaa koko ajan täysillä ja veren maku suussa. Palautuminen on tärkeää, tai sitten ajaa itsensä piippuun ja treenistä ei ole hyötyä.

Kamalin näky on olkavarressa oleva kännykkä. Muistan kun näin sellaisen ekan kerran, ihmettelin mikä se on.

Stressi luulisi tulevan mittaamisesta. Toisaalta kuntoilusta tulee pakkomielle, on kiva nähdä kehittyykö.

Rasvaprosentit, kehonkoostumukset, sykemittarit on pääosassa. Ei hyvä. Kireitä tyyppejä usein ovat.

Minä en nykyisin mittaa mitään. Aiemmin mittasin tarkasti kaiken ja osittain sen seurauksena koko urheilusta tuli pelkkää suorittamista. Treenaaminen meni aivan yli ja koko homma lähti täysin lapasesta. Lopputuloksen voi ehkä arvata. En halua muistella niitä aikoja, onneksi ovat nyt takanapäin.

Mä tykkään, että nään datasta, kuinka kehityn. Jos jotain stressaa tai ärsyttää, että juoksen Garmin ranteessa, niin ei voi mitään. Niitä käppyröitä ja tilastoja tutkin sitten kotona itsekseni, joten ei pitäisi kaivella kenenkään mieltä.

Enkä tietenkään harjoittele pääsääntöisesti verenmaku suussa, koska sitten en kehittyisi. Ja haluan kehittyä. On ihanaa, kun vitosen ennätyksestä tippuu sekunteja pois.

Huvinsa kullakin ja tämä on yksi mun huveista, vaikka varmaan monen mielestä vaikuttaakin totiselta ja tylsältä.