Tyttö 13 v nyt 168 cm ja painoa vain 44 kg
Syö ihan normaalisti mutta silti noin laiha. Millä sitä painoa saisi lisää?
Kommentit (19)
Mulla oli sama juttu aikoinaan kun tuli kasvupyrähdys. Kyllä sitä painoa sitten tuli, kun lakkasin kasvamasta pituutta.
Viemällä lääkäriin. Kuulostat mun äidiltä, joka kuvitteli pois anoreksiani
Siis lapsi syö kaikkea hyvällä ruokahalulla, etten siksi mitään syömishäiriöitä epäile. Ap
Alipaino. Itse olen 157cm ja painoin aikanaan 40kg. Painoindeksi oli tuolloin 16 luokkaa. Minulla oli ortoreksia vaikken sitä silloin muille myöntänyt. Kannusta rentoon ja hyvän ilmapiirin omaavaan seuraruokailuun
Se on vain kasvuiässä. Kohta sitä painoo tulee sitten liikaakin.
Oon kans ollut tuollaisissa mitoissa ysillä. Nykyään pituutta se 167cm ja painoa 57kg. Että kyllä se paino nousee samalla, kun naiselliset muodot alkavat karttua.
Meillä poika 11 v, 142 cm ja 32 cm.
Meillä pulma on se, että on laihtunut vuoden kuluessa.
Selkeä ruokarytmi on tärkeä. Ettei jättäisi aamupalaa tms välistä.
Lisäksi saimme neuvoksi, että joka aterialla olisi hyvä syödä leipää.
Meillä lisätutkimukset meneillään.
On kyllä todella hoikka. Oletteko puhuneet kouluterkan kanssa?
Millainen kasvukäyrä on ollut? Jos on aina ollut alipainon puolella niin en huolestuisi. Olin nimittäin itse samanlainen samanpituisena ja näin aikuisenakin painan 50kg.
Mulla alkoi tuossa iässä syömishäiriöt. Osasin piilottaa sen kyllä vanhemmilta. Söin ruoka-aikaan, salassa ja piilossa oksensin, paastosin ja urheilin.
Onko normaalin iloinen ja reipas vai ahdistuneen oloinen?
Toki voi olla luonnostaan laiha, alipainoahan tuo on mutta painoa tulee muotojen mukana.
Itse olin 14-vuotiaana, 163cm pitkänä ja 43kg painavana sairaalassa hoidossa anoreksian takia.
Jos syö normaalisti eikä oksentele/pakkoliiku, en olisi huolissani, mutta tarkkailisin hieman. Jos ei ole syömishäiriötä niin paino todennäköisesti nousee sitten itsekseen kun pituuskasvu loppuu.
On kyllä hoikka. Syömällä ja liikkumalla, tuossa iässä kasvetaan paljon pituutta joten lihas- ja rasvamassaa ei tytölläsi ole vielä tullut. Itse olin teininä hoikimmillani 167/52 ja oli kyllä vaikeaa harrastuksessa laihduttaa alle 52kg kilpaluokkaan. En ole toki kovin sirorakenteinen.
Onko aina ollut hoikka? Jos nyt on juuri ollut kasvupyrähdys, voi tuokin mennä normaalivaihtelun piikkiin.
Naispuolinen serkkuni oli yläkoulu-lukioaikoina mitoissa 169 cm ja 46 kg. Aikuistuessa paljastui laktoosi-intoleranssi, jonka oireista hän ei ollut nuorempana ilennyt kertoa kenellekään. Kun asiaa alettiin hoitaa, painoa tuli ainakin 10 kg lisää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä poika 11 v, 142 cm ja 32 cm.
Meillä pulma on se, että on laihtunut vuoden kuluessa.
Selkeä ruokarytmi on tärkeä. Ettei jättäisi aamupalaa tms välistä.
Lisäksi saimme neuvoksi, että joka aterialla olisi hyvä syödä leipää.
Meillä lisätutkimukset meneillään.
Käske pojan kiittää luojaansa, että tuollaisella varustuksella siunattu.
Mä olin tota samaa kokoluokkaa teininä. Vasta parikymppisenä pääsin normaalipainon puolelle. Kärsin kovasti ihmisten huomautteluista ja haukkumisista, ja siitä etten saanut lisää painoa. Asiaa tutkittiin, mutta mitään syytä ei löytynyt. Olen vain luonnostani laiha kuten puolet suvusta.
En tietenkään tiedä syytä teidän tytön laihuuteen tai mitä sille voisi tehdä, mutta älkää ainakaan kauhistelko sitä kovaan ääneen. Se on ihan yhtä paha kun lihavuudesta huomauttelu, ja synnyttää häpeää itsestä ja ulkonäöstä.
Vaikuttaa normaalipainoiselta. Jos haluat lisää painoa hänelle niin hanki peppu sekä silikoni-implantit.
Meillä on juuri 17 vuotta täyttänyt poika, pituutta n. 170 ja painoa 48 kg.
Tuon ikäisillä lapsilla tuollainen painoindeksi on lasten painoindeksilaskurin mukaan normaali. Lapset ovat luontaisesti laihempia.
Normaalipainoinen on. Älä mene sotkemaan.