Kaverin koti täys kaatopaikka.

Minunkin kotini oli kaatopaikka, kun oli (lievästi) masentunut. Paljon pahempi kuin tuo kuvauksesi. Sitten vaihdoin työpaikkaa (pääsin eroon narsistisen oloisesta, täysin arvaamattomasta pomosta ja epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen) ja erosin miesystävästäni, jonka kanssa oli loppuajan ollut yhdessä todennäköisesti lähinnä siksi, etten saanut änttiin erota. Onneksi samoilla hetkille silloisen kodin taloyhtiössä tehtiin kellarien ja muiden yhteisten tilojen siivousta ja samalla asukkaille tuli mahdollisuus viedä omaa roinaa siirtolavoille. Roudasin liioittelematta kymmeniä ja taas kymmeniä jätesäkillisä ihan vain roskaa ja roinaa (alkaen ties kuinka monen vuoden jätepapereista, parvekkeelle kertyneistä roskasäkeistä, pitkin lattioita olevista jogurttipurkeita ja leikkelepakeiteista jne.) lavalle, pesin kämpän lattiasta kattoon, ostin uudet parvekekalusteet ja uudet matot sekä sohvan ja aloitin puhtaalta pöydältä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti uuden elämän.

Voit tarjoutua kaverillesi apuun hienovaraisesti vaikkapa sanomalla, että jos joskus haluaa siivousapua, tulet mielelläsi auttamaan. Tai jos muuten kaipaa juttuseuraa tai muuta apua, niin voi halutessaan kysyä sinulta. Mutta kyllä sen muutoksen pitää lähteä kaverista itsestään ja siitä, että saa ne taustalla olevat asiat kuntoon. Muuten kaaos palaa pikkuhiljaa, vaikka kuinka siivoaisi.