Feminismi vrt. taistolaisuus

Olin taistolainen 1970-luvulla, ja näen feministisessä liikkeessä paljon samaa, esimerkiksi kielen muokkaamisen omiin tarkoituksiin kaikkine cis-kikkailuineen.

Toisekseen ryhmänä erottautuminen samankaltaisen pukeutumisen ja tunnusten avulla, feministeillä jostain syystä usein Setan kassi.

Lisäksi dialogista, avoimesta keskustelusta, kieltäytyminen, sen sijaan oman ideologian luukuttaminen, johon liittyy tietty ylemmyydentuntoinen asenne muita kohtaan, aivan kuin meillä nuorilla kommunisteilla oli: me tiedämme asioiden oikean laidan, olemme etujoukko.

Vielä: moraalisesti kyseenalaiset keinot mediasodassa kuten henkilöiden maalittaminen ja tiedon vääristely, ja ylimalkaan pyrkimys rajoittaa sananvapautta samaan tapaan kuin 70-luvulla vasemmisto halusi rajoittaa sananvapautta, esim. neuvostovastaisuuden pahalla leimalla.

Feministinen teoria on aika epäselvä ja koko liike haarautunut niin moneen eri fraktioon, että on vaikea puhua yleensä feminismistä. Sen äärimuoto, eräänlainen "lestadiolaisversio" feminismistä, on intersektonaalinen feminismi, joka menee perusteisiin väittämällä, että sukupuolilla ei ole eroa ja siksi sukupuolta ei saisi huomioon ottaa missään tilanteessa. Tämä on elämälle vieras idea, joka voi syntyä vain yliopistoälykön abstraktioiden parissa askartelevassa mielessä. Intersektionaalinen feminismi onkin yliopistotutkijoiden vetämä liike.

Se on johtanut muun muassa siihen, että peruskoulussa käsityötä valinaiseksi valinneiden määrä on romahtanut, kun feministisen ideologian mukaan piti olla molemmille sukupuolille samat määrät sekä tekstiilikässää että teknistä työtä. Nuoret äänestivät jaloillaan ja valitsivat ihan muita valinnaisia kuin kässää, kun Opetushallitukset nuoret feministinaiset keksivät tällaisen idean. Se on kumma, että kässää ei voitu tehdä valinnanvaraiseksi nuorelle, että kumpaan haluaa mennä. Tämänkaltainen "tasa-arvoon pakottaminen" ei tuo mitään hyvää tullessaan.
Äänestä