Lue keskustelun säännöt.
Olen pilannut elämäni enkä jaksa enää
29.05.2020 |
Mulla ei ole kavereita, muutama hassu ystävä joita nään silloin tällöin. Sama meno jatkunut viimeiset 10 vuotta, olen aina ulkopuolinen ja hylkiö. Opiskelujen aikana keskityin niin paljon suorittamiseen että kestäviä ystävyyssuhteita ei tullut. Kun muut biletti niin minä lihotin CV:tä erilaisissa luottamustoimissa, joissa ihmissuhteet jäi pinnallisiksi. Nyt kadun. Olen yli 30 ja tässä vaiheessa mahdotonta löytää omaa yhteisöä ja kaveriporukkaa johon kuulua.
Harkitsen itsemurhaa akuutin masennustilan takia, olen jo kirjoittanut kirjeen läheisille. Kävin päivystyksessä mutta sieltä ohjattiin vaan takaisin kotiin. Kaikki auttavat puhelimet on testattu eikä niistä ole hyötyä. Olen sairaslomalla kun työt ei suju. Yksinäisyys on tuhonnut minut.
Oispa joku reset-nappula jolla voisi elää elämän uudestaan.
Kommentit (16)
Onks sulla paljon rahaa? Saatko kavereita jos jakelet rahaa vastaantulijoille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä päin asut Suomea? Mulla on kans kavereista pulaa.
Muistathan lisätä Sincciksen testamenttiin ..
Zinc
Minulla ei luottotietoja,olen ollut työtön 11 vuotta, ulosotossa 35 000e, ikää 35v, 3 lasta.
Että kyllä sulla on asiat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiikkuun vaan. Sillä ne ongelmat ratkeavat kertaheitolla. Ja jos et uskalla, kokeile nappuloita
Olen tärkeimmät ystäväni saanut vasta kolmekymppisenä. Nuorena kaikki oli kohdallani niin kevyttä, enkä ollut kypsä ystävä. Toisen ystävistäni löysin eräästä vertaistukiryhmästä. Kyse oli eräänlainen avoin ryhmä. Toiseen tutustuin löydettyäni miehen. Kyseessä on hänen ystävänsä vaimo.
Mitään kaveriporukkaa tai yhteisöä minulla ei ole. Tai no vauvaryhmässä olen tutustunut ihmisiin, mutta emme tapaa muualla. Ja tämä on hyvä näin. Kaksi läheistä (mieheni lisäksi) riittää.
Masentuneena kenenkään sanat eivät saa päätä kääntymään, mutta turhaan oikeasti hätäilet. Maailma on täynnä erilaisia ryhmiä ja foorumeita, joissa voi lähteä tutustumaan. Nyt odottelet ihan rauhassa, että aivokemiat asettuvat kohdilleen ja sitten sitä toivoa alkaa löytyä. Oikeastihan sinulla on taidot toimimiseen ihmisten kanssa, sillä muuten et olisi päässyt luottamustehtäviin yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei luottotietoja,olen ollut työtön 11 vuotta, ulosotossa 35 000e, ikää 35v, 3 lasta.
Että kyllä sulla on asiat hyvin.
Sinä älä sohli sinccikstä asioihisi ..
Zinc
Voisit alkaa säästämään.
Kannattaa muuttaa kokonaan pois Suomesta täältä itsekkäiden ja kateellisten mulkeroiden keskeltä. Saat kavereita, kontakteja, iloa elämääsi. Problem solved.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydän, älä tee itsellesi pahaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita ja saavuttaa unelmia.
Masennuksen ja ahdistuksen kokeneena voin kertoa, että ne valehtelevat. Asiat ovat oikeasti korjattavissa, eikä mikään mielentila kestä ikuisesti.
Menneitä ei voi muuttaa, mutta tästä eteenpäin voit toimia paremmin. Se ei ole aluksi helppoa, mutta luota siihen, että asiat järjestyvät ja jossain on ihmisiä juuri sinua varten.
Toivon sinulle lohtua, voimia ja kykyä arvostaa ja rakastaa itseäsi!
Kannattaa liittyä seurakuntaan. Niin kauan kuin on toivoa, on elämääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni kärsii vastaavanlaisista ongelmista. Kannattaa esimerkiksi hakeutua samanhenkisten ihmisten seuraan. Nuoruudessa voi saada kavereita helpommin, mutta jos ei ole oikein mitään yhteistä, niin heistäkin kasvaa ajan mittaan erikseen.
Loppujen lopuksi niitä oikeita ystäviä/kavereita taitaa normaali ihmisellä olla yhden käden sormilla laskettava määrä. Ei nyt itseään kannata kiikkuun ripustaa sen vuoksi, että ei ole tuhatta kaveria. Tämä 42 vuoden kokemuksella. Ja kun omia vanhempia katsoo, niin 75 vuoden kokemuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille jotka laittaneet positiivisia kommentteja. <3 Antaa toivoa jatkoa varten. Ehkä en sittenkään tapa itseäni. Kunpa saisin työkyvyn takaisin niin voisin tehdä opinnot loppuun. Töitä en enää ota niin vakavasti kun huomaan, että juuri työnarkomania on saanut minut eristäytymään muista.
Tavallaan tuntuu että nuoruus meni hukkaan mutta toisaalta kun mietin niin biletin ja matkustin vietävästi. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus vaan olleet aina seurana.
Sosiaalisissa taidoissa mulla ei mielestäni vikaa, enemmän riesana se että en ole yhtään erakko luonteeltani ja kärsin todella voimakkaasti yksinäisyydestä ja sosiaalisten kontaktien puutteesta.
Syön nyt masennuslääkkeitä ja diapamia lääkärin ohjeen mukaan. Ehkä nousen tästä vielä ja hyväksyn että elämä voi olla ihanaa ilman omaa yhteisöäkin. Pelkään vaan että olen loppuikäni yksin kun kumppaniakaan ei ole.
Ap
Minunkin mielestäni tämä +30 on tosi huono ikä saada uusi kavereita ja ystäviä.
Monilla on niin kiireinen elämä, päivät menee töissä, monilla lapsia, oikeestaan ainoa paikka jossa kunnolla näkee ihmisiä on työpaikka, mutta taas moni ei halua työkavereita kavereikseen, kun niitä näkee koko ajan töissä.
Itseänikin kaduttaa, että nuorena oli niin ujo ja arka, ettei saanut muodostettua ystäväsuhteita, parikymppisenäkin tuli vain istuttua tietokoneella.
Mutta aina voi kaikki silti muuttua, nyt kesäkin tulossa ja ihmisiä näkee enemmän liikkeellä. Ehkä tämä tästä jossain vaiheessa paranee.
https://www.kaverihaku.net/