Velat! Oletko ollut pettymys vanhemmilesi, eritoten äidillesi, kun et tehnyt lapsia?

Siskolla ja veljellä on yhteensä 7 lasta, joten eiköhän mummoiltavaa ole ihan riittävästi. Ei ainakaan tietääkseni ole pettynyt minun lapsettomuuteeni.

En, äitini ei pidä lapsista. Myös tätini on lapseton eikä pidä lapsista. 

Mua melkein jo itkettää nyt, että suurella todennäköisyydellä minusta ei tule koskaan mummoa. :D Olen 31v ja vain yksi poika eikä enempää tulossa.

En usko. Lapsenlapsia vanhemmillani on nyt jo viisi ja lisää todennäköisesti tulee, niin eipä ole koskaan tullut ainakaan senkaltaista viestiä heidän suunnalta, että minun valintani olisi ollut jotenkin pettymys.

Ei ole koskaan ilmaissut olevansa pettynyt minuun, sisaruksillani on lapsia. Anoppini oli pettynyt minuun vaikka poikansa nimenomaan ei halunnut lapsia, minun olisi ilm kuulunut vaan hankkiutua paksuksi siitä huolimatta.

Enpä ole kysynyt. Ehkä äiti tosiaan haluaisi pahoinpidellä myös lapsenlapsiaan kuten pahoinpiteli minua lapsena. Puhumattakaan siitä että jätti minut ja sisarukset isälle ja lähti toisen miehen mukaan mitään selittämättä eikä tavannut meitä. 

Olen. Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa melkein 10 vuotta. Olen nyt 28 v. 

Vasta ihan hiljattain äiti on alkanut kääntymään pikkuhiljaa siihen suuntaan, ettei lapsenlapsia minun osaltani tule. Veljeni onneksi lisääntyvät ja ovat niin jo tehneetkin.

Ennen asia tuli siis puheeksi säännöllisesti esim. niin, että kun kahvilassa oli söpö vauva niin äit aloitti mantransa "sitten kun teilläkin on tuollainen, tai vaikka kaksikin, niin me mennään tuohon viereen hoploppiin ja te voitte jäädä tähän kahvittelemaan" yms. Se vitsiä ja nauroimme molemmat, mutta tiesin ettei se koskaan ollut tuulesta temmattua kuitenkaan.

Vasta muutama viikko sitten äiti sanoi ensimmäisen kerran että ehkä elämä ilman lapsia voi sittenkin olla ihan mukavaa, vaikka hän itse ei sellaista osaa edes kuvitella.

En todellakaan! Vanhempani on ylpeitä, että teen omaa uraa ja elän omannäköistä elämääni.

En äidille, isälle mieluumminkin. Isä on aika vanhanaikainen asenteiltaan ja ajattelee, että lapset on jokin menestyksen mitta (varsinkin naiselle). 

Äidille taas tuollaisilla asioilla ei ole merkitystä. Lapsenlapsia heillä on.

Äitini sanoi joskus ollessani teini, että haluaisi joku päivä lapsenlapsia. Se on syöpynyt mieleen, koska tiesin jo silloin, että en halua omia lapsia. Nyt olen jo naimisissa, eikä kukaan sukulainen ole lasten perään kysellyt, vaikka tiedän, että molemmat isoäitini ovat sellaisia ihmisiä, joille lasten saanti on "kansalaisvelvolisuus". En vain puhu asiasta heille, ja toinen on nyt jo niin dementoitunut, ettei aina edes tunnista minua. Mistä sitä tietää, vaikka sukulaiset luulisivat, että yritämme lasta koko ajan, mutta ei vain tärppää. Ei näistä asioista ole suvussani tapana kahvipöytäkeskustella. Sukulaiset saavat kuvitella talostamme mitä tykkäävät ja luulla kaikessa rauhassa, että suunnittelemme perheenlisäystä. Ostettiin 4 makuuhuoneen omakotitalo, mutta makkareita niistä 3 ekstrahuoneesta ei kyllä tule. Yksi on yrityskäyttöön työhuone, toinen minun ompeluhuoneeni/vierashuone ja kolmas miehen musiikkistudio.

Minulla on pikkusisko, joten toivotaan, että ehkä hän haluaa lapsia. Ei tosin siltä vaikuta, hän ei oikein osaa olla lasten seurassa eikä liiemmin välitä niistä.

En ole vela, mutta tulee silti äidiltä kokoajan vihjailua, että miksei naista ja lapsia. Ihan kuin olisi itsestä kiinni. Onneksi varmaan kohta loppuu tuo kun alkaa ikää olla.

M37

En todella. Äitini ja mummoni lapsesta asti toitotti minulle että elämä on eletty siinä vaihessa jos erehtyy tekemään lapsia.

Ei ole pettymys. Koko lapsuuden olen saannut kuulla kuinka lapsista on vain murhetta että älä sinä tyttö niitä vaan hanki. Mietin vaan että millähän tavalla sitä on ollut itse murhe kun olin todella kiltti ja hiljainen lapsi ja helppo. Murrosikää ei edes saanut olla koska äidillä oli niin raskasta.

Itseasiassa äidillä ei ollut raskasta vaan oli ehkä hieman tasapainoton äidiksi :). Olen miettinyt nyt +30 vuotiaana kuinka paljon lapsuus on vaikuttanut siihen että en itse halua lapsia ja tulenko vielä katumaan jossain kohtaa.

Minulla on käynyt ihan älyttömän hyvä tuuri sen suhteen, että vanhempani ovat itsenäisiä ja rakentavat elämäänsä omien, ei muiden ratkaisujen varaan. Lisäksi äitini muistaa aina sanoa, että on vain hyvä etten tee lapsia näin kamalaksi menneeseen maailmaan.

En. Äitini ymmärtää, että en ole maan päällä vain hänen mielitekojaan ja oletuksiaan toteuttamassa. Jos vanhempi tekee lapsia ja heti suunnittelee hänelle tulevaisuuden ("lapseni menee sitten heteronaimisiin ja hankki X määrän lapsia ja lukee lääkäriksi jne."), ei hänen pitäisi itse lapsia hankkia lainkaan. On hyvä, kun vanhempi antaa tilaa lapselleen kasvaa sellaiseksi kuin kasvaa.

Sitä paitsi siskoni todennäköisesti hoitaa lisääntymishommat meidän muiden sisarusten puolesta (tämä ei siis ole meidän muiden tekemä oletus, vaan hän on itse ilmaissut tulevaisuuden suunnitelmiaan ääneen).

M30

Oletkos itse kysynyt vanhemmiltasi, ovatko pettyneet elämäänsä, koska ovat hankkineet lapsia?

Ei aavistustakaan. Ei ole tullut mieleen, että äiti voisi olla pettynyt tuollaisen asian takia. Jos on pettynyt, niin ei ole ainakaan kertonut sitä.

Oon 38 nyt ja vieläkin äiti joskus ilahtuu, jos oon vaan lihonut sitten viime näkemän ja luulee kaljamahaa raskaana oloksi. Lapsenlapsia heillä on jo 5. Jos nyt lapsen saisinkin, niin ei siitä heille juuri mitään iloa olisi, koska asun ulkomailla, eikä ole mitään aikomusta muuttaa takaisin. Sanoin jo teininä, että lapsia en halua.

Isäni ei ole koskaan sanonut mitään muuta kuin "tulee jos tulee". Äitini, joka ei ole isäni kanssa enää, on sanonut ihan suoraan, että hän ei rupea hoitamaan lapsiani, jos päätän sellaisia tehdä. Muistan myös, kuinka äitini on puhunut monesti siitä, että sai minut vahingossa liian nuorena ja siksi jäi elämä elämättä täysillä. Hän haluaa siis nyt keski-ikäisenä totetuttaa itseään, kun ei aiemmin pystynyt.

Mieheni vanhemmat toisaalta ovat vihjailleet, että lapsenlapsi olisi kiva. Eivät kuitenkaan mitenkään häiritsevästi. Mieheni on heidän ainoa lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on käynyt ihan älyttömän hyvä tuuri sen suhteen, että vanhempani ovat itsenäisiä ja rakentavat elämäänsä omien, ei muiden ratkaisujen varaan. Lisäksi äitini muistaa aina sanoa, että on vain hyvä etten tee lapsia näin kamalaksi menneeseen maailmaan.

Pieni ristiriita alun ja lopun välillä.