Kateus aikuisena veljen ja äidin hyvistä väleistä

Nosto

tavallista 

Olen nuorin ja isosiskoni on tuhonnut elämäni ilmeisesti tuollaisten tunteiden takia... Mustasukkaisuus on aivan järkyttävää: stalkaamista, vakoilua, ilkeilyä, manipulointia j.n.e. Hän on tunnustanut olevansa mustasukkainen minulle mm. sen takia, että olen hoikempi kuin hän. Minulle ei ole minkääntyylistä väliä minkäpainoinen hän on, minä haluaisin vain kivan siskon, mutta kun käytös on täysin mielipuolista, niin en voi olla tekemisisssä. En ole tehnyt hänelle mitään pahaa, muuta kuin ilmeisesti sen, että olen olemassa :'''(.

Ilmeisesti jotain on mennyt varhaislapsuudessa pieleen kiintymyssuhteiden osalta tms., kun aikuisenakin vielä on mustasukkainen äidin huomion jakautumisesta.

Koen myös edelleen jonkinlaista eroahdistusta aina tavattuani äidin. Vaikea erota äidistä, mutta olo ei ole myöskään yhtään mukava, vaan jotenkin jännittynyt ja sellainen riittämätön, että pitäisi jotenkin "päteä" ja olla vielä parempi ja enemmän. Tavallaan hakea todisteita siitä, että äiti välittää myös minusta.

Olen melko vähän tekemisissä äitini ja myös veljeni kanssa. Onneksi en sentään pura näitä kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita veljeeni, saattaa hän toki ihmetellä miksi en pidä yhteyttä.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotain on mennyt varhaislapsuudessa pieleen kiintymyssuhteiden osalta tms., kun aikuisenakin vielä on mustasukkainen äidin huomion jakautumisesta.

Koen myös edelleen jonkinlaista eroahdistusta aina tavattuani äidin. Vaikea erota äidistä, mutta olo ei ole myöskään yhtään mukava, vaan jotenkin jännittynyt ja sellainen riittämätön, että pitäisi jotenkin "päteä" ja olla vielä parempi ja enemmän. Tavallaan hakea todisteita siitä, että äiti välittää myös minusta.

Olen melko vähän tekemisissä äitini ja myös veljeni kanssa. Onneksi en sentään pura näitä kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita veljeeni, saattaa hän toki ihmetellä miksi en pidä yhteyttä.

-Ap

Olen saanut tuolla ikäerolla lapset, ja kyllä siellä varmasti voi olla jotain mikä on jäänyt vaikuttamaan sinun kehitykseesi. 2-vuotias on uhmaiässä pahimmillaan ja myös väkivaltaisimmassa iässä, vauvan syntymä ja sen herättämä mustasukkaisuus on saattanut olla todella vaikea tilanne äidillesi. Omallani on ollut pitkään vaiheita, että on töninyt pienempää sisarusta yms. Ja ei se vuorovaikutus esikoisen kanssa valitettavasti noissa tilanteissa ole aina ihan nappiin mennyt. Nyt molemmat jo kouluikäisiä ja kaikki hyvin, mutta usein pelkään että jotain on jäänyt sinne jäytämään. Mikä ei ole siis mikään puolustus äitiäsi kohtaan, vaan ihan sanon tämän, jotta sinun olisi helpompi ymmärtää mitä kaikkea sieltä on.

Jos jonkun ikäiselle lapselle muuten tulee annettua tukkapölly, niin se on juurikin mustasukkaiselle ja uhmakkaalle 2-vuotiaalle. Olet saattanut saada osaksesi myös sellaista käsittelyä, eihän niistä muistikuvaa jää. Ja varmasti on ollut näitä perinteisiä, että uhataan jättää yksin kun ei suostu menemään siirtymätilanteessa eteenpäin. Ne tulevat todella automaationa suusta kuormittavissa tilanteissa, jos itselle on niin sanottu lapsena :(

Millaiset välisi ovat äitiisi? Voisitko kysyä miten tuo aika meni, ja korostaisit että ole ihan rehellinen vaan, haluat vain ymmärtää mistä monet tunteesi johtuvat. Äitisi varmasti puhuu avoimemmin, jos sanot heti alkuun ettet tuomitse, haluat vain ymmärtää itseäsi ja syventää suhdettanne.

Itse kovasti toivon, että välit molempiin lapsiin ovat hyvät aikuisiälläkin, ja jos heillä olisi asioita jäänyt vaivaamaan lapsuudesta niin ottaisivat ne esille jotta niistä ei jäisi mitään "mörköjä" heille. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja kaikkiin suhteisiin tulee säröjä, mutta menetettyjä tapauksia ne harvoin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotain on mennyt varhaislapsuudessa pieleen kiintymyssuhteiden osalta tms., kun aikuisenakin vielä on mustasukkainen äidin huomion jakautumisesta.

Koen myös edelleen jonkinlaista eroahdistusta aina tavattuani äidin. Vaikea erota äidistä, mutta olo ei ole myöskään yhtään mukava, vaan jotenkin jännittynyt ja sellainen riittämätön, että pitäisi jotenkin "päteä" ja olla vielä parempi ja enemmän. Tavallaan hakea todisteita siitä, että äiti välittää myös minusta.

Olen melko vähän tekemisissä äitini ja myös veljeni kanssa. Onneksi en sentään pura näitä kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita veljeeni, saattaa hän toki ihmetellä miksi en pidä yhteyttä.

-Ap

Olen saanut tuolla ikäerolla lapset, ja kyllä siellä varmasti voi olla jotain mikä on jäänyt vaikuttamaan sinun kehitykseesi. 2-vuotias on uhmaiässä pahimmillaan ja myös väkivaltaisimmassa iässä, vauvan syntymä ja sen herättämä mustasukkaisuus on saattanut olla todella vaikea tilanne äidillesi. Omallani on ollut pitkään vaiheita, että on töninyt pienempää sisarusta yms. Ja ei se vuorovaikutus esikoisen kanssa valitettavasti noissa tilanteissa ole aina ihan nappiin mennyt. Nyt molemmat jo kouluikäisiä ja kaikki hyvin, mutta usein pelkään että jotain on jäänyt sinne jäytämään. Mikä ei ole siis mikään puolustus äitiäsi kohtaan, vaan ihan sanon tämän, jotta sinun olisi helpompi ymmärtää mitä kaikkea sieltä on.

Jos jonkun ikäiselle lapselle muuten tulee annettua tukkapölly, niin se on juurikin mustasukkaiselle ja uhmakkaalle 2-vuotiaalle. Olet saattanut saada osaksesi myös sellaista käsittelyä, eihän niistä muistikuvaa jää. Ja varmasti on ollut näitä perinteisiä, että uhataan jättää yksin kun ei suostu menemään siirtymätilanteessa eteenpäin. Ne tulevat todella automaationa suusta kuormittavissa tilanteissa, jos itselle on niin sanottu lapsena :(

Millaiset välisi ovat äitiisi? Voisitko kysyä miten tuo aika meni, ja korostaisit että ole ihan rehellinen vaan, haluat vain ymmärtää mistä monet tunteesi johtuvat. Äitisi varmasti puhuu avoimemmin, jos sanot heti alkuun ettet tuomitse, haluat vain ymmärtää itseäsi ja syventää suhdettanne.

Itse kovasti toivon, että välit molempiin lapsiin ovat hyvät aikuisiälläkin, ja jos heillä olisi asioita jäänyt vaivaamaan lapsuudesta niin ottaisivat ne esille jotta niistä ei jäisi mitään "mörköjä" heille. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja kaikkiin suhteisiin tulee säröjä, mutta menetettyjä tapauksia ne harvoin ovat.

Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Jotain tämän suuntaista voi hyvinkin olla taustalla. Äitini on joskus kertonut, että olin pikkuveljen synnyttyä hyvin kiltti enkä osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta veljeäni kohtaan. Saattaa olla, että minulta on tavallaan tukahdutettu nuo tunteet silloin enkä ole saanut niitä kokea, kun ne on kielletty aikuisten toimesta heti alkuunsa. Se voi olla, että ne tunteet on jääneet käsittelemättä ja siksi kytevät yhä.

Välit äitiin on näennäisesti hyvät, hän varmaan pitää meitä läheisempinä kuin olemmekaan. Usein kuitenkin tunteeni häntä kohtaan ovat hyvin ristiriitaiset, saatan olla mustasukkainen hänestä ja erotessa tulee juuri se tunne, että en haluaisi päästää irti. Sitten taas välillä saattaa kulua pitkiäkin aikoja etten ole juurikaan yhteydessä enkä oikeastaan ikävöi häntä ollenkaan ja yhteydenpito saattaa tuntua velvollisuudelta.

-Ap

Nosto

Normaalia joskin epämiellyttävää. Mulla on aivan räikeän eriarvoinen lapsuus. Olin esikoinen, ”vahinko”, vanhemmat olivat piittaamattomia, äiti ei viitsinyt imettää eikä hoitaa (laittoi jo 2viikon iässä sukulaisiin hoitoon ja päivähoito alkoi 2kk iässä). Ei tullut kiintymyssuhdetta äitiin.

Kuopussisarus taas oli toivottu ja yritetty, häntä imetettiin ja hoidettiin 1,5v ikään kotona. Äidin lemmikki.

Aikuisena tämä eskaloitui niin että minut hylättiin täysin kun lähdin opiskelemaan. Sisarukselle taas ostettiin eka asunto (sittemmin ostettu kaksi muuta) ja hänen opintonsa maksettiin kokonaan. Sisarukselle ostettiin suto, isompi asuntl jne. Maksettiin matkat ja hankinnat.

Samaan aikaan mut siis hylättiin kun muutin kotoa ja sen jälkeen ei maksettu mitään enkä ole saanut ainuttakaan lahjaa koskaan.

Tämä huipentui kun sisarus sai paritalon puolikkaan lahjaksi. Ei ole ennakkoperintö vaan lahja josta paperit tehty ja verot maksettu.

Sisarus on saanut sellasen 500 000e aikuisiällä, minä en killinkiäkään. Kaikkein oudointa on se että minä olen se kiltti ja kohtelias, sisarus taas kiukutteleva ja tiuskiva.

Kyllä vituttaa.

Mulla ei ole sisarussuhteissa tuota, mutta ystävyyssuhteissa olin pitkälle aikuisuuteen mustasukkainen ja kateellinen, vastaavissa tilanteissa ja jos koin jääväni ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Normaalia joskin epämiellyttävää. Mulla on aivan räikeän eriarvoinen lapsuus. Olin esikoinen, ”vahinko”, vanhemmat olivat piittaamattomia, äiti ei viitsinyt imettää eikä hoitaa (laittoi jo 2viikon iässä sukulaisiin hoitoon ja päivähoito alkoi 2kk iässä). Ei tullut kiintymyssuhdetta äitiin.

Kuopussisarus taas oli toivottu ja yritetty, häntä imetettiin ja hoidettiin 1,5v ikään kotona. Äidin lemmikki.

Aikuisena tämä eskaloitui niin että minut hylättiin täysin kun lähdin opiskelemaan. Sisarukselle taas ostettiin eka asunto (sittemmin ostettu kaksi muuta) ja hänen opintonsa maksettiin kokonaan. Sisarukselle ostettiin suto, isompi asuntl jne. Maksettiin matkat ja hankinnat.

Samaan aikaan mut siis hylättiin kun muutin kotoa ja sen jälkeen ei maksettu mitään enkä ole saanut ainuttakaan lahjaa koskaan.

Tämä huipentui kun sisarus sai paritalon puolikkaan lahjaksi. Ei ole ennakkoperintö vaan lahja josta paperit tehty ja verot maksettu.

Sisarus on saanut sellasen 500 000e aikuisiällä, minä en killinkiäkään. Kaikkein oudointa on se että minä olen se kiltti ja kohtelias, sisarus taas kiukutteleva ja tiuskiva.

Kyllä vituttaa.

Onko teillä sama isä?

Vierailija kirjoitti:

Normaalia joskin epämiellyttävää. Mulla on aivan räikeän eriarvoinen lapsuus. Olin esikoinen, ”vahinko”, vanhemmat olivat piittaamattomia, äiti ei viitsinyt imettää eikä hoitaa (laittoi jo 2viikon iässä sukulaisiin hoitoon ja päivähoito alkoi 2kk iässä). Ei tullut kiintymyssuhdetta äitiin.

Kuopussisarus taas oli toivottu ja yritetty, häntä imetettiin ja hoidettiin 1,5v ikään kotona. Äidin lemmikki.

Aikuisena tämä eskaloitui niin että minut hylättiin täysin kun lähdin opiskelemaan. Sisarukselle taas ostettiin eka asunto (sittemmin ostettu kaksi muuta) ja hänen opintonsa maksettiin kokonaan. Sisarukselle ostettiin suto, isompi asuntl jne. Maksettiin matkat ja hankinnat.

Samaan aikaan mut siis hylättiin kun muutin kotoa ja sen jälkeen ei maksettu mitään enkä ole saanut ainuttakaan lahjaa koskaan.

Tämä huipentui kun sisarus sai paritalon puolikkaan lahjaksi. Ei ole ennakkoperintö vaan lahja josta paperit tehty ja verot maksettu.

Sisarus on saanut sellasen 500 000e aikuisiällä, minä en killinkiäkään. Kaikkein oudointa on se että minä olen se kiltti ja kohtelias, sisarus taas kiukutteleva ja tiuskiva.

Kyllä vituttaa.

Kuulostaa valitettavasti siltä, että kasvattajallasi on narsistisia piirteitä.. Kultainen lapsi/syntipukki- asemana jne. Itse olen myös miettinyt tätä paljon, että onko veljeni ja minun kohtelussa ollut jotain eriarvoisuutta ja jotain tämän suuntaista olen ollut aistivinani. Ei kuitenkaan mitään näin räikeää kuin sinulla, mutta ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi pahaa, että siitä pitää vieläkin olla kade ja mustis..

-Ap